Viittä vaille vuosi

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Osa 2
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
O

Osa 2

Vieras
Hei kaikki jo pian vuoden yrittäneet!

Joku ehdotti jo uuden ketjun perustamista, kun edellinen alkoi olla aikasta pitkä. No minähän sitten tuumasta toimeen.

Meillä siis vauvayritys on alkoi elo-syyskuussa 2004 ja nyt tutkimukset lähti käyntiin kuukausi, pari sitten. Minä olen nyt saanut kaikkien verikokeitten tulokset, kilpirauhaskoe oli OK, progesteroniarvo oli 25, viikkoa ja kahta päivää ennen kuukautisia, ja prolaktiini oli 348 kierron kolmantena päivänä. Gyne sanoi, että progesteroni olisi voinut olla korkeampikin, mutta että arvo 25 viittaa kuitenkin siihen, että ovulaatio on ollut.

Nyt saimme miehelle lähetteen sperma-analyysiin, se olisi sitten edessä ensi viikolla. Tänä viikonloppuna on oviksen aika, ja toki ne simpat täytyy taas kylvää minuun eikä purkkiin ;)

Jos jotain positiivista kerrottavaa on, niin kaikki tutkimukset ovat tähän asti olleet ilmaisia! Olen vielä opiskelija ja verikokeet tehtiin YTHS:llä. Sperma-analyysiin saimme lähetteen myös YTHS:ltä, vaikka itse koe tehdäänkin Felicitaksen laboratoriossa, joka siis laskuttaa YTHS:ää, vaikka vain mies ei enää opiskelekaan. Minun opiskeluni riittää, ettei tarvi maksaa itse. Mutta luulenpa, että tästä eteenpäin YHTS ei voi meitä auttaa. Sitten on suunta joko julkisen puolen jonoihin tai yksityiselle lapsettomuusklinikalle. Huoh. Toivottavasti tärppää ennen sitä!

Kertokaahan kuulumisianne!

Terkuin
Rizzu
 
Morjens!

Piti alkaa imuroimaan, mutta bongasin tän VVV-aloituksen niin oli pakko vielä jatkaa koneella näpyttelyä ;)

Meillä puhalteleekin nyt uudet, toiveikkaat tuulet! Kävin gynellä ja syy selvisi, miksi ollaan nyt jo näin kauan jouduttu pettymään (yritystähän meillä on jo himpun yli vuosi). Mulla on PCO-tyyppiset munasarjat, en ovuloi kuin silloin tällöin. Kohdun limakalvon paksuus oli hyvä ja muuten kaikki oli kunnossa. Kunhan tässä nyt alkaa menkat (today kp28/28-32) niin päästään aloittamaan eka avustettu yrityskierto! Sain nimittäin neljän kierron ajaksi Clomit ja Terot.

Mulla on tosi helpottunut olo, ounastelin jo itsekin, että jotain vikaa on. Nyt tiedän, missä mennään ja että kuitenkin todennäköisesti tulen saamaan lapsia =) Tietty olis ollut kiva kuulla, että kaikki on ok, mutta sitten olisi taas jäänyt epäselväksi syy, miksi en tule raskaaksi.

Gynen vastaanotolta jäi todella positiivinen mieli, harvoin gynellä käynti on näin miellyttävä kokemus ;)

Nyt uudella innolla mennään eteenpäin, toivottavasti meillä sit ens keväänä/kesällä olis pikkuinen nyytti hoivattavana...

Aurinkoista päivää VVV-porukalle, toivottavasti tää mun positiivinen mieli tarttuu kaikkiin ja tuo plussia tullessaan!!!


Ja nyt imuroimaan... :)
 
Heissan VVV-ketjulaiset!

Hienoa, että joku teki aloitteen tälle kakkososalle ja että joku toteutti sen.

Näköjään jotkut ketjulaiset ovat aktivoituneet tutkimusten saralla. Meillekin on nyt varattu aika lääkäriin, ensin jonkinlainen haastattelu lääkärin kanssa, samalla käynnillä mahdollisesti mies antaa simppanäytteen. Sain esitteen, jossa esiteltiin eri vaihtoehdot, mitä tutkimuksia ensinnäkin naiselle voidaan tehdä, ja sitten ne hoitovaihtoehdot. Olen vielä vähän ulalla, mutta pianhan ne kaikki yksityiskohdat selviää.

Kiinnostavaa tietää, mitä lääkäri sanoo kilpirauhasen vajaatoiminnastani. Minulla on ollut siihen tyroksiini hoitona jo viisi vuotta, mutta en ole liiemmin tutkituttanut asiaa erikoislääkäreillä, kun olotila on pysynyt suhteellisen hyvänä tyroksiinin avulla muutenkin. Olen ymmärtänyt, että elimistöllä kestää parisen vuotta tasaantua, kun tyroksiinihoito on aloitettu, tuolla logiikalla minulla pitäisi siis olla se puoli kunnossa. Mutta toivon kyllä, että tätä voitaisiin nyt tutkia uudelleen ja kunnolla myös.
Kaikenlaista tähän aihepiiriin liittyykin, eikä moniakaan asioita osaa siihen edes liittää!

Vanhat ketjulaiset joita ei ole näkynyt pitkään aikaan, käykäähän tervehtimässä ja kertomassa jos teitä on plussa kohdannut, olisi mukava kuulla. ja muutenkin koitetaas pitää ketjua pystyssä. Stressitöntä elokuun loppua ja tulevaa syksyä kaikille!
 
Tuli tässä mieleen Karpalon tekstistä, että se että jos on toi PCO niin onko siinä yleensä jotain muitakin oireita eli esim. epäsäännöllinen kierto vai voiko sitä mistään päätellä itse että sellainen olisi kun ei vauvelia kuulu?
 
Heippa!

Minäpä ilmottaudun uutena tänne ketjuun. Oon lukenu aina välillä teidän kirjotuksia ja aatellu parkkeerata tänne. Aina aikasemmissa kierroissa oon ollu mukana viikkojännääjissä, mutta nyt ainakin tuntuu, että ne taitaa olla mun kohdalta ohi. Niissä on paljon uusia yrittäjiä ja muutaman kuukauden tahkonneita, joten tuntuu, ettei itse ihan enää sovi joukkoon. Ja toisekseen, en jaksais kuunnella enään yhtään valitusta: *hitto KOLMASKAAN yrityskierto ei tuottanu tulosta, mikä vikana!?!* ja suoraan voin sanoa, että välillä vähän kateus iskee, kun noille ensikertalaisille se plussa sitten usein heti tulee...

No niin ja taustoja: molemmat ollaan mihen kanssa 23 ja ekaa yritellään. Avoliitossa asutaan ja yhdessä oltu 7 vuotta.
Pillerit jätin pois viime lokakuun alussa, joten meillä tuo vuosi täynnä reilu kuukauden kuluttua. Yrityskierroissa meillä tosin menossa vasta yhdeksäs, koska mulla aika pitkä kierto(32-36) ja nykyisin ne jää kokonaan tulemattakin. Eka puolivuotta, kun tätä yritystä oli, niin mulla aika säännöllinen tuo kierto n.32, mutta nyt on, että mitä enemmän aikaa kuluu, niin sitä enemmän vaan tulee heittojakin.

Meillä ei vielä olla tutkittu mitään, ainoastaan perus ultraus tehty mulle, mutta muuten ollaan vasta aluillaan näissä asioissa. Nyt tän kuun viimesenä päivänä olis eka lääkäriaika ja sillon pitäs alkaa noiden tutkimusten suunnittelu. Meillä tosin muutto toiseen kaupunkiin mielessä, joten voi olla, että joudun vielä perua tuon ajan.

Olis kyllä hyvä saada tuo mies tutkittua, niin vois ainakin vähä huokasta helpotuksesta jos siltä osin ois kaikki kunnossa. Ite epäilen kuitenkin, että syynä tähän turhaan yrittämiseen on mun ovuloimattomuus. Tikutan aina välillä ovista ( mulla tosi selvät ovisoireet, joten pärjäisin hyvin ilman tikkujakin) mutta mulla ongelma on siinä, että saan kyllä aina tosi paksun kontrolliviivan, mutta se viiva ei sitten enää haalistu kuin ehkä vähän ennen menkkoja. Oon lukenu täältä jostain, että syynä olis se, että munis vaan kasvaa ja kasvaa, mutta ei pääse irtoamaan ollenkaan ja myös PCO vois aiheuttaa tätä.

No nyt on suunnilleen kp20 menossa ja ovulaatioajat pitäis olla taas tältä kuulta ohi. Voi olla, ettei sitä taaskaan tapahtunut, mutta varmuuden vuoksi kyllä peuhailtiin useampaan kertaan...

Palaillaan! :)
 
Vuosi tuli täyteen. Viime elokuussa jätin pillerit pois.

Nyt alan kyllä varailemaan aikaa lääkärille, kunhan saisin vaan sen verran kerättyä töistä plussia, että voin kesken päivän lähteä sieltä käymään TK:ssa... Yksityiselle en raaski mennä. Mutta syksyn aikana aion tutkimuksessa käydä. Mies ei ole oikein innostunut antamaan simppa-näytettä, mutta ei ole paljon vaihtoehtoja... Mutta kaikki aikanaan.

Niin minä 24, mies 26 ja ensimmäinen yrityksessä. Molemmilla työt ja farmariautokin ostettiin juuri ;)
 
Lääkärissä käynti työaikana on sallittua. Et siis tarvtse plussatunteja, jotta voit käydä lääkärissä. Työnantajalle ei tarvitse selitellä miksi käyt tms. TK:n aikoja ei ole saatavilla iltaan, joten siellä pitää voida käydä silloin kun aikoja on.
 
Moikkelis!

Sannalle heti alkuun vastausta tohon PCO-kysymykseen. PCO:hon liittyy usein mm. liiallista karvankasvua, aknea, ylipainoa, epäsäännölliset kierrot ja ovuloimattomuus. Varmasti asia voidaan todeta vain ultraamalla.
Googlella löytyy tosi paljon tietoo, hakusanaks vaan PCO :)

PCOtahan on monen tasoista, ilmeisesti mulla on sieltä lievemmästä päästä kun silloin tällöin ovuloin ihan luomustikin. Oireita mulla ei ole niin paljoa ollut, että olisin pelkästään niiden perusteella PCO:ta epäillyt. Oikeestaan vain tää raskaaksitulon vaikeus vasta pisti miettimään ja pieni epäilys mulle PCO:sta tuli. Akneen mun iho on ollut kakarasta asti taipuvainen ja ylipainoo mulla on kans ollut aina. Siinäpä ne sitten oikeestaan olikin, kierrot on ollut aina säännölliset, lukuunottamatta paria pitkää (45, 49) kiertoa talvella, niihin popsin 3kk teroja ja nyt on kierrot olleet luomuna 28, 32, 28, 29. Eli ihan ok :)

Tänään olisi sitten kp3 ja pitäs ne clomifenit aloittaa. Vähän kyllä jänskättää tuleeko kovasti sivuvaikutuksia. Kaikenlaisia kauhutarinoita olen lukenut, mutta toisaalta joillekin ei ole tullut mitään sivuvaikutuksia. Mä kumminkin reagoin herkästi hormoneihin (esim. e-pillerit ym), siksi jännitänkin, mitä tuleman pitää. Mutta jos tästä seuraa lapsi, niin kannattaa vaikka vähän kärsiäkin :)

Mikäs muilla VVV-läisillä on tilanne näin elokuun loppupuolella?
 
Moikka, kiva kun VVV ketju taas pyörii.

Tähän alkuun vähän taustoja meistä eli minä 24, mies 30 ja yksi lapsi on ennestään (kohta 3). Viime lokakuussa aloitettiin pikkukakkosen teko..eipä näy eikä kuulu.

Gyne sanoi epäilevänsä mulla endometriosiaa ja käski palata jos vuosi yritystä tulee täyteen..joten ajattelin pari kiertoa näin mennä ja soittelen sitten hänelle marras-joulukulla jos tutkittaisiin paremmin sitten..Toisaalta gynellä oli hyvä asenne tähän meidän ""lapsettomuuteen"" otti vakavasti huoleni raskautua uudelleen eikä vähätellyt sitä tyyliin ""kun teillä jo yksi on""...

Aika-ajoin todella epätoivoinen olo..mikä tässä voi olla niin vaikeata...nyt on muutenkin kamala masennuskausi menossa kp 3...oli jälleen kerran niin lupaavia oireita ja tikutelulla tiedettiin oviksenkin aikoihin touhuta..mutta ei onnistu sitten millään.

Mä oon puhunnut mun miehelle mahdollisista tutkimuksista..se ottaa ne kanssa vähän vähätellen..

Gallup: Kuinka moni tietää teidän vauva yrittämisestä?

Meillä varmaan aavistelee moni läheinen. Ärsyttäviä kysymyksiäkin tulee aika ajoin..en kommentoi niihin mitään enään..en jaksa! Parhaalle kaverilleni olen kertonut jo kun yritys aloitettiin..en puhu tästä aiheesta enään koska hän on raskautunut kaksi kertaa ""vahingossa"" ja tunnen ettei hän ymmärrä täysin tunteitani tämän asian suhteen..ja tietämättään lannistaa. Esim. Kun kerroin lokakuussa että rupeamme yrittämään toista niin hän tuumasi et ""voi ei sittenhän sä et jaksa juhlia mun häissäni ison mahasi kanssa"". Ne häät oli heinäkuussa ja mun maha on sama mikä se oli lokakuussa...tosi masentavaa tuntuu että on täysin epäonnistunut kun joku toinen teki vielä aikajanan tälle hommalle...
Nyyh.. nyt taidan mennä potemaan tämän mielipahan pois..etten teihin kaikkiin tartuta tätä!

Mariska
 
Meillä tietää yrityksestä aika moni. Mun vanhemmat (vähän sattumalta saivat tietää) ja tosi moni mun kaveri. Kaverit AINA kyselee, miten vauvaprojekti etenee. Mitäs siihen sitten sanoo? No silleen etenee ihan hyvin, mutta silleen taas ei... Ei jaksais aina puhua tästä asiasta, kun ei mitään tapahdu eikä asia etene mihinkään suuntaan. Vanhemmat ei onneksi ole koko aikana kertaakaan kysynyt mitään tai muutenkaan vihjaillut tms. Ihme sinänsä.

Miehen kavereista ei tiedä varmaan kukaan. Tai saattaa olla, että yksi ehkä tietää. En tiiä, eipä ne tommosista asioista kai keskenään puhu.

Huomenna varaan ajan terveyskeskukseen. Päätin ottaa itseeni niskasta kiinni :) Tämä ei todellakaan ole edes ainut syy, saavat samalla katsoa kaiken maailman polyypit ja luomet tuolta ala-osastosta myös. Toivottavasti poistavat koko roskan ennenku tulee mitään pahempaa niistä (ellei ole jo tullut).
 
Heips!

Meidän vauvanyrityksestä tietää muutama läheisempi ystävä, vanhemmille ym ei olla kerrottu. Olen kyllä ajatellut, että jos tää clomi+terokuuri ei tehoa, niin alan kyllä ""julkistaa"" tätä asiaa enemmän. Loppuu sit kyselyt, eikä tartte munkaan sit salailla asiaa enää.
Mun ystävät on olleet ihanan tahdikkaita, eivät tenttaa onko tärpännyt. Joskus kyselevät kyllä tilannetta, mutta ihan sillai asiallisesti ja asiasta ei jäädä sit jauhamaan sen enempää.

Eipä tässä sen kummempia, taidanpa mennä haukkaamaan kalasoppaa =P
 
Hei taas!

Aattelin kans ottaa osaa galluppiin.

Sillon vuosi sitten kun tämä yrittäminen alotettiin, niin kerroin parhaalle kaverille, koska puhutaan muutenkin aina kaikista asioista avoimesti. Muutama muukin kaveri on tässä matkan varrella saanu tietää asiasta ja niiltä tulee välillä ärsyttäviä sähköposteja joissa ensimmäinen kysymys on, että no joko on tärpänny? Oon niihin vastaillu, että ei oo tärpänny ei, ja ilmotan kyllä sitten heti jos tulee jotakin ilmotettavaa...

Nyt kun alkaa olemaan jo nuo tutkimukset edessä, niin ollaan aateltu, ettei varmaan enään turhia salailla. Ollaan jo puhuttukin tästä muutamille kaveripariskunnille ja kaikki on ottaneet asian tosi kivasti ja itestäni ainakin huomaan myös sen, että tavallaan omakin stressi tämän asian suhteen vähän helpottui samalla. Kummankaan vanhemmat ei vielä tiedä, eikä mun äiti ja isä oo asiasta ees koskaan kyselleet. Miehen porukat kyllä utelee asiasta aika useinkin, joten varmaan seuraavalla kerralla saavat sitten totuudenmukasen vastauksen.

Välillä harmittaa just tuo, ettei vanhemmat tiedä, koska musta ois joskus mukava kysellä jotain niitten ""vauvaprojekteista"" sillon aikoinaan kun meitä on tehty. En kuitenkaan välttämättä ees haluis, että mun oma äiti tietäis, koska se on aivan kamala vouhottaja ja sen jälkeen mulla ei varmaan ois enää mitään rauhaa...

jeps, palaillaan! :D
 
Heippa taas!

Vähään aikaan en olekaan ehtinyt kirjoitella. Ajatukset ovat olleet ihan muualla, nimittäin käytiin hakemassa meidän koiravauva kotiin lauantaina! Kyllä se veikin hyvin ajatukset pois lapsenteosta ja stressiä ei sen suhteen ole ollut yhtään tässä kuussa. Ihanaa... Joo, no nyt täällä viipeltää pieni peto, joka järsii joka paikkaa, mutta on silti niin suloinen, melkein kuin oikea vauva ;)...

Minä en ole kertonut vauvahaaveista kenellekään. Harrastan kirjeenvaihtoa, joten ainoat jotka asiasta tietävät, ovat kirjekaverini. Heille on jotenkin niin helppo kertoa asiasta... Kyllähän paineita vauvan suhteen meille tulee kovasti varsinkin minun kotontani. Pikkusiskoni (9v) kerran vielä opiskellessani kysyi, että milloin me tehdään poikavauva (meitä on neljä siskoa+kolme kasvattityttöä meidän perheessä, joten poika olisi tervetullut ;) ). Vastasin että kunhan saan koulun ensin käytyä. Nyt valmistuin toukokuussa ja vauvakyselyjä on pikkusiskon suunnalta tullut. Kuulemma pitäisi vauva sitten tuoda sille hoitoon viikonlopuiksi ;)!

Juu, mutta nyt jännätään viikkoa 35. Jospa stressin häviäminen olisi saanut vauvan alulle... Toivossa on hyvä elää, sanoi kirppu :).
 
Hei kaikki VVV-ketjulaiset! Mukavaa, että ketju sai osan 2 myötä uutta tuulta purjeisiinsa.

Viime viikonloppuna oli siis se ovis ja kovasti puuhailtiin: torstai/perjantaiyönä, lauantaiaamuna, sunnuntaina päivällä... Taas on ""toivon siemen"" siis viljelty.

Galluppiin täytyy vastata, että meillä vauvahaaveista tietää parhaimmat ystävät (joita siis mulla on aika monta...) ja mun isosisko, jolle kerroin kesällä, kun muistelin, että hän aikoinaan yritti myös miehensä kanssa esikoista vuoden verran. Mutta vanhemmat eivät siis tiedä, eivätkä muut sisarukset. Toisaalta taisin jäädä anopille ja miehen siskolle kiinni, kun he tulivat kylään ja tietokoneen ruudulla loisti Vauva-lehden keskustelupalsta, sitäkin kun luen sillon tällöin. Mutta kavereita on siis varmaan toistakymmentä. Osa parhaimmista kavereistani on raskaana tai saanut juuri lapsen, he ovat olleet minulle pikemminkin tuki kuin kateuden kohde. Etenkin, kun molemmilla oli samoja ongelmia kuin meillä. Eli toivoa on, heidän mukaansa.

Torstaina olisi siis miehellä edessä se simppatestin vieminen labraan. Tuloksissahan kestää muutaman viikon (etenkin kun hoitava lääkärimme on lomalla syyskuun puoliväliin!) Jään siis mielenkiinnolla odottamaan sitä.
 
*Läähpuuh*
Hirveä mummukuume mulle iski noitten clomien myötä. Välillä pistän nuttua niskaan kun palelee ja välillä saa sit kaikin keinoin koittaa viilentää itteensä, kun tulee ihan tajuttoman kuuma. Nyt mä todellakin tiedän, mitä ne ""kuumat aallot"" tarkoittaa! ;D Onneksi ei ainakaan toistaiseksi mitään muita sivuvaikutuksia ole havaittavissa. Mutta vastahan mä yhden tabletin olen ottanut, vielä tässä kerkiää tulla vaikka mitä... Toivottavasti ei tule, noi kuumat aallot nyt vielä kestää ihan hyvin :)

Menkkojen loppumista odottelen, sitten päästään tositoimiin! Meillä on edellisestä rakastelusta tosi kauan aikaa, viime kierto oli aika epäonninen, oli eka menkkojen jälkeen hiivaa ja sit iski flunssa. Saldo oli ruhtinaalliset 4 kertaa koko kierron aikana :/ Sinällään harmi, koska viime kierrossa olin ilmeisesti ovuloinut luomusti (keltarauhanen näkyi ultrassa). Mutta eipä voi mitään, joskos nyt sitten olis parempi tuuri ja jaksettas hommailla edes 2-3 kertaa viikossa. Oviksen tikutteluun en edelleenkään aio ryhtyä, eiköhän se tärppi tule tasaisella tahdilla, jos on tullakseen.

Tänään mä aion lähteä lenkille. Meillä alkaa töissä kimppalaihdutus, mä olen tosin jo ottanut vähän varaslähtöä ja aloittanut omin nokkineni alkukesästä ;) Olen mä vähän saanutkin pois, mutta liikunta on jäänyt vähän turhan vähälle. Nyt tarttee siihen tehdä muutos! Tekee tälle PCO:llekin hyvää, jos saa vähän laihdutettua :)

Näkyillään ja tsemiä koko VVV-porukalle!!!!
 
Plääh. En saanut varattua lääkärille aikaa. Yritin kyllä, mutta ne ei antaneet aikaa kun omalääkäri on lähtenyt vetään eikä tilalla ole vielä ketään muuta! Että silleen. No uusi yritys perjantaina tai viimeistään maanantaina. On tää kivaa kun on lääkäripula... :/ Täytyy nyt toivoa, että saisin naislääkärin omalääkäriksi. En mene kyllä levittelemään mielelläni mieslääkärille. Jotenkin tuntuis niin hullulle puhua miehelle tällaisista ongelmista. Etenkin jos on nuori mies. Iiik, ei ikinä!!

Menkat on olleet jo tosi niukat. Jännää. Sunnuntaina vasta alkoi ja silloin vaan tuhrutteli semmosta ruskeaa. Eilen tuli enempi ja nyt on taas tullut hyvin vähän. Mahakivuiltakin olen näissä menkoissa säästynyt ilmeisestikin särkylääkkeiden oikean ajoituksen ja annostuksen ansioista. Aika ihanaa, kun yleensä olen tottunut kärsimään kunnolla ainakin pari tuntia toisena päivänä.

Mutta taidan mennä vähän autosivuille surffaamaan ja sitten hölkälle :D
 
Katopas, VVV-ketjulaisten keskuudessa havaittavissa kunnon kohotusta! Minullakin olisi hyvä parisen kiloa saada pois, ihan oman hyvinvoinnin tähden. Mutta olen vähän saamaton liikunnan suhteen, ei ole prioriteetti numero yksi minulla, valitettavasti :)

Täällä oli galluppiakin: olen kertonut yrittämisestämme ainoastaan yhdelle ystävälle suoraan - oltiin ikään kuin samassa tilanteessa, niin se oli luontevaa, muuten en kai olisi kertonutkaan. Muutama kollega tietää, niihin voin luottaa etteivät lavertele. Miehen ja minun sisarukset ja vanhemmat muista sukulaisista nyt puhumattakaan eivät tiedä, siis suoraan, tosin luulisi niiden arvailevan jo. Jos tulee vähänkin puhetta tästä aiheesta, yritän mahdollisimman coolisti heittää vitsillä että ""mitähän ne sellaset lapsenlapset on, saako niitä kaupasta?"" jne. ja yritän esittää, niin kuin lasten hankkiminen/saaminen ei voisi yhtään edes kiinnostaa... Aika älytöntä, tiedän, no kullakin on omat selviytymiskeinonsa ja defenssinsä.
Tänään juuri mietin, mitäs sitten, jos kerta kaikkiaan emme voikaan saada lasta, omilla keinoilla tai avusteisestikaan. Sitten on alettava jossakin vaiheessa jo valmistelemaan lähimpiä ihmisiä siihen, etteivät sitten vain tietämättömyyttään heitä ""joko tärppäsi"" -tyyppisiä kysymyksiä.

Heitänpä uudestaan gallupia (tai siis tätä aihetta kai ekassa VVV-ketjussa jotenkin jo sivuttiinkin):
Kuinka tosissaan olisitte valmiita adoptoimaan lapsen jos omaa ei tule yrityksistä ja apukeinoista huolimatta?
Itseäni ajatus ei kovastikaan houkuta... ei tällä hetkellä. Kai sitä vielä toivoo ja uskoo niin paljon. Pakko yrittää uskoa ja pysyä toiveikkaana.

Tutkimusten pää meilläkin on sitten avattu! Minulle tehdään verikokeet ja miehelle sperma-analyysi, tuloksia voimme odotella jonnekin parin kolmen viikon päähän. Aika jännittävää! Mieslääkäri oli mukava. Havaitsi vieläpä ultralla juuri kypsymässä olevan munarakkulan, joten toiveissa olisi tälle illalle jotain säpinää vällyihin, jihuu! (yritän kovasti rauhoitella itseäni...)

Diidadaadaa, tsuiduduidui :)
 
Heippa!

Vastailen ihan ekaks tohon adoptio-kysymykseen. Mä en ole kertaakaan edes ajatellut sitä vaihtoehtona. En kuitenkaan ole mitenkään epätoivoinen tän lapsettomuusasian kanssa, jos ei tärppää niin ei tärppää ja sillä sipuli. Sitten olemme kahdestaan. Olisihan se ihanaa, jos lapsi saataisiin, mutta ihan mahdottomalta ei ajatus kahden elämisestäkään tunnu. Onhan noita harrastuksia ym kivaa, millä elämänsä voi täyttää :)

Hieno juttu Hektikko, että olette saaneet asiat rullaamaan =) Kyllähän tietokin tavallaan lisää tuskaa, mutta toisaalta sitä saa mielenrauhan, kun tutkimukset tehdään. Pidän peukkuja että kaikki olis ok!

Mulla tipahti kolmast Clomi just kurkusta alas. Vieläkään ei ole niitä kuumia aaltoja kummempia sivuvaikutuksia ilmaantunut. Jospa niitä ei nyt sitten tuliskaan *toivoo* Menkatkin loppui (kestivät vain neljä päivää, normaalisti 5-6), pitäsköhän tota ukkokultaa alkaa tänään jo hätyyttämään kammarin puolelle :P Sen verran kauan on edellisestä kerrasta, että ihan tässä alkaa puute painaa päälle ;D

Jahas, mutta nyt tartteekin lähteä lenkille, pakko saada ikäänkuin putki päälle tässä liikkumisessa. Kun sit tottuu joka päiväseen lenkkiin, niin ei oikein osaa olla lähtemättä!

Palaillaan astialle!
 
Adoptio-asiaan. Itselle se on vaihtoehto. Ennen ei edes ajateltu, mutta kun ei lasta alkanut kuulua niin alettiin tästä puhua. Eikä ihan pieninpänä tekijänä sekään, että meidän taloyhtiössä on aivan älyttömän suloinen noin 6-v tyttö, joka ilmeisesti on adoptoitu. (Tai sitten sen äidillä on vaan ollut joku tummempi mies ;), en tiedä.)

Itse asiassa ollaan puhuttu, että mielummin lähdetään adoptoimaan kuin kaikenmaailman lapsettomuushoitoihin. Niihin tuskin mentäisiin vaikka tarve tulisikin. Jotain clomeja voisin popsia, mutta ei varmaan näitä keinohedelmöityksiä. Mutta eihän sitä tiedä, kun nyt saa tutkimukset alkuun ja näkee missä mättää. Mutta sen tiedän, että jos miehessä on jotain vikaa niin toisen miehen soluja ei käytetä. Kumpikaan ei sitä halua. Joko lapsi tulee meistä molemmista biologisesti tai sitten kokonaan adoptoitu. Lahjasolut on todella hyvä juttu, mutta ei sovi meille. Ainakin nyt tuntuu ehdottomasti siltä.

Todella omituista muuten, että menkat tuli sunnuntaina (pelkkää tuhrua), maanantaina normaalisti, tiistaina niukasti ja eilen ei enää yhtään mitään! Yleensä tiputtelee kuitenkin melkein viikon jotain. No, ei kyllä valita ;) (Tunnustan, että oli pakko oman mielenrauhan vuoksi tehdä testi tänä aamuna ja negahan se oli niinkuin arvelinkin kun olo on mitä parhain, paitsi ripulia jo kohta viikon... Mutta se ehkä johtuu luumuista joihin on tullut himo :D)
 
Gallupista: minä olen hyvin samoilla linjoilla kuin Piukki, eli adoptio on vaihtoehto. Mies on ainakin itse sitä jo ehdottanutkin, että jos ei omia tule, niin adoptoidaan. Myönteisyyttäni asiaan lisää myös se, että olen kansainvälisesti suuntautuneessa järjestössä töissä, jossa hyvin monella on adoptoituja lapsia. Suloisia kerrassaan!

Hedelmöityshoitohinkin olen valmis menemään. Kaikkea voi kokeilla kerran... Katsoa sitten, mikä on fiilis, lähteekö pidemmälle vai ei. Sen sijaan en minäkään suostuisi siihen, että lapsi olisi biologisesti vain jomman kumman. Sen tiedän, että meidän luonteille se olisi ylivoimaista.

Mies ei päässytkään simppanäytettä antamaan vielä tällä viikolla. Laboratoriossa oli ruuhkaa. Menee siis ensi viikolle. Noh, ei haitanne, ei tässä olla kiireellä etenemässä.

Sen sijaa meilläkin on yritetty kohottaa kuntoa ja laskea painoa jonkin verran. Itse asiassa tällä viikolla on tullut urheiltua joka päivä! Ja tänäänkin otin jumppakamppeet mukaan. Viikonloppuna voisi sitten lepäillä hyvällä omallatunnolla.
 
Meillä on sama suhtautuminen niihin luovutettuihin sukusoluihin, omia näiden tykötarpeiden on oltava. Niin, saattahan se mieli itselläkin muuttua sen adoption suhteen; juhannusjuttunahan kerroin, että mies oli kehittänyt päässään selvät sävelet, joissa adoptio oli yksi vaihtoehto. Mä en vieläkään ihan kympillä sitä haluaisi. Tää koko lapsijuttu on muutenkin niin hassu, haluan lapsen mutta en ole sillä tavalla erityisesti äidillinen tyyppi, tiedätte varmaan mitä tarkoitan... - siis on ihmisiä jotka on heti alkuraskaudesta saakka tosi isosti äitejä, ja toisia jotka pikku hiljaa kypsyy siihen äitiyteen vasta sitten lapsen saatuaan... No, meitähän on moneen junaan niin kuin pitääkin olla!

Jotenkin olen nyt melkoisen toiveikas.. kattellaan, miten tässä kierrossa käy :)
 
Arvasin tän. Just kun olin kerinnyt sanoa, että mitään ei tullut eilen niin eiköhän jo rävähtänyt sitten pikkuhousunsuojaan... No sen jälkeen ei kovin paljoa ole tullut, mutta kumminkin. Eli se oli taas joku hämypäivä eilen kun ei tullut mitään. Huooh.
 
Meillä on muuten silleen hyvä tilanne, että jos nyt käy niin, että käykin ilmi ettei voida lapsia saada, niin mä olen vasta 24 ja 25 on adoptoimisessa alaikäraja, niin tulee sitten pakostikin mietintäaikaa eikä mene heti hössäämään sen kanssa. En mä kyllä usko, että oltais täysin hedelmättömiä tms. mutta jos nyt ollaan.

Ollaan jo sen verran itse asiassa mietitty tätä adoptio-hommaa, että lapsi tulisi jostain kaukaa. Tietenkin haluaisin tarjota jollekin suomalaiselle lapselle kodin, mutta mä en halua alkaa siihen, että sitten se biologinen äiti alkaa vaatia jossain vaiheessa lasta itselleen tai kytätä meidän elämää tms. Mitä kauempaa sen parempi siis. Vaikka Etelä-Amerikasta voisi olla ihan hyvä.

Ja adoptio itse asiassa kiinnostaa vaikka omiakin saataisiin. Jos vaikka ensimmäisen saisikin biologisesti suht helposti, niin toisen voisi sitten adoptoida joskus. Saisi tarjottua jollekin ihmiselle hyvän elämän ja kodin, ettei tarvitse raataa jossain orjana. Tuntuu jotenkin hyvältä ajatukselta, kun lapsia huonoissa oloissa kuitenkin riittää.

Eihän sitä tiedä miten mieli muuttuu, mutta tällaiset ajatukset on nyt. Miehellä myöskin. Siitä olen itse asiassa tosi yllättynyt, koska ennen mies on vähän (tai aika paljonkin) rasisti eikä missään nimessä halunnut edes ajatella adoptoimista. Mutta kai se oli sitä nuoruuden kiihkoa, nyt on ikää ja järkeä edes hiukan enemmän. (Tai ainakin ikää ;) Ei vaan, mies on muuttunut oikeasti parissa vuodessa ihan älyttömästi! Ja vain ja ainoastaan hyvään ja suvaitsevaisempaan suuntaan. Mutta huomaan nyt itekin sen muutoksen. Kai se on kaikilla, että 22-v on semmonen raja jonka jälkeen alkaa muodostua se oikea minä, kun sitä ennen on semmonen nuoruusminä. Tai jotain sinne päin ainakin :))
 
Moikkamoi!
Galluppiin sen verran vastailisin että adoptio ei ole meille vaihtoehto...tai me ei siitä olla edes puhuttu...en tiedä. Ehkä enemmin kokeilisin kaikki hoidot läpi ja jos ei tulosta syntyisi miettisin sitten lisää tätä adoptioasiaa. Mutta jos adoptoisimme lapsen haluaisin sen kanssa olevan jostain kauempaa...

Olipas sekava sepustus??!!

Onko kenelläkään jännäviikkoa meneillään tai kohta tulossa? Itsellä on kierto ihan alkumetreillä kp 6 tai jotain..
 
Hupsista! Oltiikin jo tiputtu toiselle sivulle.

Nyt täytyy ruveta tarinoimaan, ei anneta näin hyvän ketjun tipahtaa sivulta pois...

Oon ajatellut et yksi syy tähän miksi meillä ei ole viellä onnistanut on se et mulla on aika reippaasti ylipainoa kun mitat on 79 kg ja 161 cm...vaikka olin samoissa mitoissa esikoisenkin raskautumis aikoihin niin silti..ja sitten mulla on se kaikki ylimääräinen (20 kg) tossa keskivartalon seutuvilla. Jostain luin et jos kilot sijaitsee pääosin just tolla alueella niin se vaikuttais munasarjojen hormoonitoimintaan.
Elikkäs nyt on kuntokuuri käynnissä ei mikään äkkidietti vaan liikunnanlisäystä ja ennekaikkea herkkujen vähäntämistä...pitäkää peukkuja etten repsahda herkkuihin...:)

Galluppi: Ootteko aloittanut mitään ns. kunto-, elintapa-, vitamiinikuuria siksi että sen toivotte tuovan helpommin raskaaksi??

Mulla on just toi että saisin ainakin 10 kg pois ja sitten oon ruvennut syömään E:tä ja mies syö normaaleiden vitamiinien lisäksi beetakaroteenia joka auttaa kuullemma siittiöiden liikkuvuudessa vaikka en edes tiedä onko meillä sen suhteen ongelmaa. Seuraavaksi toivon että hän pystyisi lopettamaan tupakoinnin jolla on kanssa suorayhteys siittiöiden laatuun, mutta luulenpa et se on toiveajattelua niin monta kertaa hän on yrittänyt lopettaa...

Kuulumisiin!
 

Yhteistyössä