Viisivuotiaan levoton käytös

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja mitätehdä
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

mitätehdä

Vieras
Keskimmäinen lapseni on juuri viisi vuotta täyttänyt poika. On päiväkodissa 3pv viikko, (jolloin olen töissä) ja loput viikosta kotihoidossa. Aikuisen kanssa kahden poika on aivan hurjan kiva lapsi. Tottelee hyvin, on avulias ja hauska, toisaalta leikkii päivittäin pitkiä mielikuvituksellisia leikkejä itsekseen myös. Mutta sisarusten (isompi ja pienempi) kanssa kotona ja samoin päiväkodissa meno on usein ihan erilaista. Sählää, säätää, kiusaakin toisia. Rauhoittuminen leikkiin pitkäksi aikaa on vaikeaa, vaikka onnistuu kyllä toisinaan sekin. Päiväkodista tulee harva se päivä viestiä, että lapsen kanssa on "keskusteltu" käytöksestä erityisesti lepohetkellä tai ruokailussa.

Poika on aika kova jännittämään ja ei ylipäätään tykkää uusista tilanteista. Lämpenee hitaasti uusille harrastuksille jne, mutta kun on tutustunut paikkoihin ja ihmisiin, menee kuitenkin mukaan ihan hyvin. Viikonloppuna käy liikuntaharrastuksessa, josta nauttii ja jossa on tosi hyvä.

Harmittaa että hän saa käytöksellään häirikön maineen tuolla päiväkodissa. :( Mitähän tässä kannattaisi tehdä? Hoitoaikaa ei ole enää mahdollisuus lyhentää. Aikuisaikaa pyritään antamaan hänelle niin paljon kuin nyt muilta lapsilta ja töiltä suinkin ehditään. Päiväkodin "keskusteleminen" lapsen kanssa ei tunnu nyt oikein tuottavan tulosta.
 
Lähteekö lapsi eskariin syksyllä vai onko vasta tänä vuonna täyttänyt 5?
Eskarissa joutuu sitten joka päivä olemaan sen 4 tuntia muidenkin lasten kanssa. Siihen on vaan totuttava. Päiväkodin henkilökunnalla pitäisi olla keinot saada homma toimimaan lapsiryhmässä joten vastuu on heillä. Kotona tietysti pitää noudattaa samoja käytökseen liittyviä sääntöjä kuin päiväkodissakin. Teidän on hyvä sopia niistä yhdessä.

Jos taas lapsella on selkeitä käytöshäiriöitä ne varmaankin huomataan päiväkodissa ja kehotetaan tutkituttaa lapsi, se on heidän ammattitaidosta kiinni.

Mutta kuulostaa ehkä enemmänkin siltä että lapsella on jokin vaihe menossa ja koettele rajojaan. Kannattaa tosiaan puhua käytössäännöistä päiväkotihenkilökunnan kanssa että toimitaan samalla tavalla sekä kotona että päiväkodissa niin homma menee paremmin perille lapselle.
 
Ei mene vielä eskariin, vuoden päästä vasta. Joten onhan tässä aikaa. Tuntuisi että käytöshäiriö oireilisi kuitenkin enemmän, mutta eihän sitä tiedä. Jotenkin "hyvä" ja "huono" käytös on tosi kaukana toisistaan, ihan kuin eri lapsesta puhuttaisi. On ollut samassa päiväkodissa reilu kaksi vuotta. Enemmän hankaluutta vasta viimeisten kuukausien aikana, jospa olisikin "vaihe".
 

Yhteistyössä