S
Suvi
Vieras
Ihmiset... Maailma ei ole mustavalkoinen, eikä tämäkään asia!
Lasi viiniä tai pullo olutta ei neuvolankaan mukaan ole sikiölle haitallinen. Joten odottava äiti voi halutessaan sellaisen märän alkoholia nauttia.
Toisaalta olen kyllä omalla kohdallani samaa mieltä siitä, että minulle maistuvat monet muutkin juomat, joten todennäköisesti en mahakaisena välittäisi nauttia alkoholia lainkaan. Ainakaan raskauden alkutaipaleella.
Mutta sitä en ymmärrä miksi raskaanaollessa ei saisi olla baarissa. Jos sattuu kuulumaan kaveriporukkaan joka tapaa toisiaan vaikka sitten siellä, niin tokihan sitä voi kavereita tavata. Eihän se ympäristö sikiötä vahingoita, vaan äidin omat teot! Minä olen ainakin ollut monen monta kertaa baarissa ihan limujen voimin. Joskus kuskin roolissa, joskus vain muuten ilman alkoholijuomia.
En ole alkuperäisen kanssa samaa mieltä raskausajan alkoholinkäytöstä, mutta juuri sen yhden annoksen silloin tällöin saattaisin raskaanakin ollessa itselleni suoda.
Suuremmalla määrällä on todettu olevan haitallisia vaikutuksia sikiön kehitykseen, enkä siis missään nimessä ymmärrä sellaisten määrien käyttöä. Äidin pitää jo raskaana ollessaankin turvata lapsensa terve kehitys!