M
Marjuliini
Vieras
Muistelin tuossa viime kesäkuuta,kun kirjoittelin kauhun sekaisin ajatuksin,että ikää 41 ja kahdeksannella viikolla raskaana.Sain ihania vastauksia kannustavia ja rohkaisevia sekä ajatuksia herättäviä,kuinka suuri ja ihmeellinen lahja lapsi on ja kuinka paljon on niitä jotka eivät saa vaikka toivovat niin kovasti äidiksi tulemista.Nyt olen kolmen kuukauden ikäisen vauvan äiti,odotusaika meni jälkikäteenkin ajatellen todella nopeasti,ja olin huippu hyvässä kunnossa.Painoa tuli kaikkiaan kylläkin 16 kg,mutta lenkkeilin ja siivoilin vielä synnytystä edeltävänä päivänä.Ainoa mieltä askarruttamaan jäänyt seikka oli se,etten kertonut raskaudesta meidän muille kolmelle lapselle (vanhin 9v) kuin vasta kahta kuukautta aikaisemmin.Vähän kaikille se tuntuu tulleen yllätyksenä,toisaalta tunnen siitä huonoa omaatuntoa,vaikka lapset ovat sopeutuneet huippuhyvin ja kun raskausuutisen vihdoin kuulivat,riemu oli rajaton ja sen jälkeen tiesikin lähes koko muutaman tuhannen asukkaan kunta,joissa toiset tuntuvat tietävän liikaakin toisten asioista.Olen myös aikaisemmissa raskauksissa pitänyt tietoa pienessä piirissä lähes siihen asti kun raskaus alkanut näkyä,eli viikolla 28-32.Jotkut eivät huomanneet nytkään vaikka laskettuun aikaan viikko oli jäljellä.En tiedä miksi en ole kyennyt revittelemään innoissa heti testin tehtyä,vaikka lapset ovat olleet toivottuja,kait se on jokin entisajan ajattelutapa tms.jäänne kivikaudelta???!!!Onnea ja iloa kaikille odottaville,vauvaa miettiville ja niille voimia ja rohkeutta,jotka miettivät mitä tekevät huomattuaan olevansa raskaana,lapsi on todella Luojan ihme!!!!