Viimeinen keino anoppia vastaan.

["zenn"]

Joskus on vaikeaa olla neuvomatta ja yrittämättä ajaa jotakuta "oikeaan" suuntaan. Näin esim. silloin kun elämänkokemuksensa perusteella tietää lapsensa tekevän väärän valinnan tai jonkun sellaisen teon, jota ei kannattaisi tehdä. Varmaan sitä samalla tavalla yrittää vaikuttaa lastenlastensakin elämään. On kuitenkin itse tullut huomattua, että usein ihmisten on vaan oppiakseen pakko saada tehdä omat virheensä.

Ellei itse tee niitä virheitä, monesti opetus jää saamatta, eikä ole reilua pitää lapsiaan marionetteinansa. Lasten pitää saada elää omaa elämäänsä.

Minun anoppini on sieltä pahemmasta päästä, hän ei neuvo, vaan määräilee tietämättä taustoja olettaen kuitenkin tietävänsä paremmin. Usein alkaa riitelemällä puolustaa komentojansa, jotka ovat joskus olleet jopa haitallisia. En tietenkään ole toteuttanut hänen tahtoaan, mutta koen hänen käytöksensä loukkaavaksi ja alentavaksi, koska olemme aikuisia, emmekä pikkutenavia, kuten hän käytöksellään haluaa osoittaa. Eikä asiat kuulu hänelle pätkääkään.

Appi muuten lipsautti, että hän haukkuu minua selän takana. Se tapahtui, kun yritin ottaa asian puheeksi heidän kanssaan kasvokkain. Lopputuloksena on kuitenkin se, että minä olen ilkeä ja epäkiitollinen, hän hyvää tarkoittaen opastaa meitä. Minun pitäisi sietää kaikki loukkaukset ja olla kiitollinen..

Toivottavasti meidän sukupolvesta kasvaa hyviä anoppeja! Mä mielelläni haluaisin olla tasavertainen aikuinen tulevan miniän kanssa, jopa ystävä, jonka kanssa voi viettää aikaa ja harrastaa

 

["zenn"]

On lohdullinen asia huomata, etteivät anoppiongelmat ole mitenkään tuore asia, kun raamattukin ottaa kantaa. Vanha kunnon laki. ja käytösopas