Mulla on maidot ja jogurtit sekä makkarapaketit yms. päiväysjärjestyksessä jääkaapissa, etummainen/päällimmäinen on aina se, jossa on vähiten päiväystä jäljellä. Niitä ei mene hukkaan. Leipää pääsee usein homehtumaan miehen loma-aikoina, kun siitä ei menekään suurta osaa evääksi. Kanat ja lihat tarkastan jo kotiin tullessa. Mulla on ruokalista aina viikolle, joten näen siitä, ehdinkö käyttää raaka-aineet vai kannattaako pakastaa. Hedelmiä lötsähtää joskus.
Vajaita jugurttipikarillisia menee roskiin ja puolikkaita lasillisia maitoa, kun lapset eivät jaksakaan, enkä aio laittaa lämmenneitä maitotuotteita takaisin kaappiin. Koira saa lautasilta ruoantähteet. Isoin menekki tulee edellispäivän säästetyistä ruoantähteistä, esim. lapsi saattaakin mennä mummolaan ja lounastaa siellä eikä annos riitä kuitenkaan miehen päivälliseksi. Laitan siis miehelle uutta ruokaa. Lapsi syö sitä seuraavana päivänä lounasaikaan ja se silloin jo toissapäiväinen annos unohtuu kaappiin. Olen tosi laiska ottamaan niitä kaapista ja parin päivän päästä ne eivät käy edes koiralle.
Pikkuisen puolustan itseäni sillä, että olen opetellut jalostamaan tähteistä seuraavan päivän ruokaa, mutta eihän se aina onnistu.