Viikko isällä,viikko äidillä?

Kunhan pohdin
Onko viikko toisella ja viikko toisella sitä, ettei ole oikein kotia missään? Voihan sitä ajatella, että on kaksi kotia, mutta voi siinä käydä niinkin, että ei kuulu oikein mihinkään.
 
Itse pitäisin sitä lapsen kannalta parhaana ratkaisuna, jos voi käydä koulua molemmilta vanhemmilta, siis jos on kouluikäinen.

VASta luin taas jonkun tutkimuksenkin, jossa puollettiin viikko-viikko asumista, etävanhempi kun jää muuten etäiseksi lapselle, isä siis useimmiten.
 
me asutaan pojan isän kanssa parin kilsan päässä toisistamme ja aiotaan asua tulevaisuudessakin. poika on nyt 2½v ja on jokatoisen vlopun isällä. ollaan puhuttu alustavasti et ens kesänä koitettas viikko-viikko-systeemiä,mut en tiedä. toisaalta poika on musta aivan liian pieni ja toisaalta taas isällä on yhtälainen oikeus poikaan. katsotaan nyt.. mut jokatapauksessa tilanne on edessä ennemmin tai myöhemmin.
 
vieras
musta hyvä vaihtoehto, jos tutut paikat säilyvät ja vanhemmat lähellä toisiaan sekä lapsen oltava jo vähän isompi. Muutamalla tutulla on tällänen järjestely ja koulu ja jälkkäri yhtä lähellä molempien luota.
 

Yhteistyössä