Hei kaikille!
Sain neljä lasta heti ensi yrittämällä ja en tiennyt mitään keskenmenoista ja siitä surusta mitä se tuo. En edes ollut ajatellut koko asiaa kummemmin. Kaikki lapset syntyivät ajallaan, eikä ollut ongelmia. Kunnes päätimme yrittää vielä yhtä ja ehkä viimeistä lasta. Sain yhteensä 4 km peräkkäin. Kaikki kai eri syystä, eri viikoilla. Aikaisin oli 6:lla viikolla. Myöhäisin 12vk kutakuinkin täynnä. En oikeastaan muista enää. Yksi oli tuulimuna. Aikaisin km alkoi vuodolla kotona. Muut todettiin, kun ei löytynyt sydänääniä ja lähetettiin jatkotutkimuksiin. 2 kaavintaa ja yksi lääkkellinen, joka oli viimeisin noista. Viimeisimmän km jälkeen sanottiin, että mahdollisuudet saada lapsi on n. 50-60%. Päätimme silti yrittää, vaikka aina oli mennyt muutama kuukausi, että tulin raskaaksi. Oikeastaan en ajatellut asiaa sen kummemmin enää ja kuinka ollakaan tulin raskaaksi. Olin ekaan ultraan asti ihan vauhkona, vaikka neuvolassa kuulin sydänäänet. Rauhotuin vasta todellakin, kun näin kaiken olevan hyvin. Saimme ihanan terveen vauvan ja kaikki oli hyvin. Olin niin kiitollinen siitä onnesta jälleen. Nyt ihana onnemme on parivuotias ja tulin yllättäen ilman yritystä raskaaksi, jota ihmettelimme todella. Aloin onnellisena odottaa, kun kaikki tai melkein kaikki raskausoireetkin tulivat. Inhottava kuvotus tuli, mutta rinnoisssani en huomannut mitään eroa. Ajattelin odotella neuvolaan soittamisella ja tilata yksityislääkärin. Tuli jotenkin sellainen olo, että kaikki ei ole hyvin. En ehtinyt lääkäriin asti, kun rv 10+4 kävin aamuyöstä wc:ssä ja tuli vähän veristä vuotoa. Kun koululaiset olivat lähteneet kouluun, mieheni vei minut sairaalaan. Onneksi ei ollut ruuhkaa ja pääsin nopeasti lääkärin tutkittavaksi. Tuulimunaraskaus, lääkäri sanoi. Vaikka raskaus oli alunperin yllätys ja vaistosin, että kaikki ei ole hyvin... silti pettymykseni oli aivan yhtä suuri kuin aikaisemminkin. Olin jo innolla luullut saavani ihanan viimeisen vauvamme. Olin eilen lääkkeellisessä keskeytyksessä. Sain yhdet lääkkeet ja pääsin osastolle, jossa suun kautta muutaman tunnin päästä lisää lääkettä, kun vuoto ei kunnolla alkanut. Kipua oli aika paljon ja sain paljon kipulääkettä. Illalla pääsin kotiin, kun tuli kunnnolla hyytymiä. Tänäänkin tuli aamulla vielä isoja hyytymiä. Nyt tilanne rauhoittunut. Moni varmaan ajattelee, että minullahan on jo liuta lapsia, että saisin olla onnellinen, mutta suru on silti suuri kaikista km:sta, joita olen joutunut kokemaan :'( . Tottakai olen onnellinen muista lapsistamme, mutta se ei poista surua. Onneksi helpottaa arkea, kun on tekemistä. Nyt vain mietin, että miksi näin piti käydä vielä... jää kaivelemaan tuollainen ja tekee entistä enemmän mieli sitä kuudetta lasta. Ainut este, mikä kohta tulee, on ikä. 40v lähestyy. Pitäisi heti uskaltaa ekojen kuukautisten jälkeen uskaltaa yrittää, jos meinaa. Tällaisten kokemusten perusteella osaan arvostaa entistä enemmän tietenkin lapsiamme ja ymmärrän kaikkia km saaneita. Onko kenelläkään vastaavia kokemuksia?
Sain neljä lasta heti ensi yrittämällä ja en tiennyt mitään keskenmenoista ja siitä surusta mitä se tuo. En edes ollut ajatellut koko asiaa kummemmin. Kaikki lapset syntyivät ajallaan, eikä ollut ongelmia. Kunnes päätimme yrittää vielä yhtä ja ehkä viimeistä lasta. Sain yhteensä 4 km peräkkäin. Kaikki kai eri syystä, eri viikoilla. Aikaisin oli 6:lla viikolla. Myöhäisin 12vk kutakuinkin täynnä. En oikeastaan muista enää. Yksi oli tuulimuna. Aikaisin km alkoi vuodolla kotona. Muut todettiin, kun ei löytynyt sydänääniä ja lähetettiin jatkotutkimuksiin. 2 kaavintaa ja yksi lääkkellinen, joka oli viimeisin noista. Viimeisimmän km jälkeen sanottiin, että mahdollisuudet saada lapsi on n. 50-60%. Päätimme silti yrittää, vaikka aina oli mennyt muutama kuukausi, että tulin raskaaksi. Oikeastaan en ajatellut asiaa sen kummemmin enää ja kuinka ollakaan tulin raskaaksi. Olin ekaan ultraan asti ihan vauhkona, vaikka neuvolassa kuulin sydänäänet. Rauhotuin vasta todellakin, kun näin kaiken olevan hyvin. Saimme ihanan terveen vauvan ja kaikki oli hyvin. Olin niin kiitollinen siitä onnesta jälleen. Nyt ihana onnemme on parivuotias ja tulin yllättäen ilman yritystä raskaaksi, jota ihmettelimme todella. Aloin onnellisena odottaa, kun kaikki tai melkein kaikki raskausoireetkin tulivat. Inhottava kuvotus tuli, mutta rinnoisssani en huomannut mitään eroa. Ajattelin odotella neuvolaan soittamisella ja tilata yksityislääkärin. Tuli jotenkin sellainen olo, että kaikki ei ole hyvin. En ehtinyt lääkäriin asti, kun rv 10+4 kävin aamuyöstä wc:ssä ja tuli vähän veristä vuotoa. Kun koululaiset olivat lähteneet kouluun, mieheni vei minut sairaalaan. Onneksi ei ollut ruuhkaa ja pääsin nopeasti lääkärin tutkittavaksi. Tuulimunaraskaus, lääkäri sanoi. Vaikka raskaus oli alunperin yllätys ja vaistosin, että kaikki ei ole hyvin... silti pettymykseni oli aivan yhtä suuri kuin aikaisemminkin. Olin jo innolla luullut saavani ihanan viimeisen vauvamme. Olin eilen lääkkeellisessä keskeytyksessä. Sain yhdet lääkkeet ja pääsin osastolle, jossa suun kautta muutaman tunnin päästä lisää lääkettä, kun vuoto ei kunnolla alkanut. Kipua oli aika paljon ja sain paljon kipulääkettä. Illalla pääsin kotiin, kun tuli kunnnolla hyytymiä. Tänäänkin tuli aamulla vielä isoja hyytymiä. Nyt tilanne rauhoittunut. Moni varmaan ajattelee, että minullahan on jo liuta lapsia, että saisin olla onnellinen, mutta suru on silti suuri kaikista km:sta, joita olen joutunut kokemaan :'( . Tottakai olen onnellinen muista lapsistamme, mutta se ei poista surua. Onneksi helpottaa arkea, kun on tekemistä. Nyt vain mietin, että miksi näin piti käydä vielä... jää kaivelemaan tuollainen ja tekee entistä enemmän mieli sitä kuudetta lasta. Ainut este, mikä kohta tulee, on ikä. 40v lähestyy. Pitäisi heti uskaltaa ekojen kuukautisten jälkeen uskaltaa yrittää, jos meinaa. Tällaisten kokemusten perusteella osaan arvostaa entistä enemmän tietenkin lapsiamme ja ymmärrän kaikkia km saaneita. Onko kenelläkään vastaavia kokemuksia?