Viherpeukalot! Mitä meinaatte laittaa kasvamaan tänä keväänä?

  • Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti
[QUOTE="asd";28039685]Vitsit, pitäisiköhän itsekin alkaa kokeilemaan viherpiiperrystä. Tuossa parvekkeella saattaiski kasvaa jotain ja tilaaki ois. :) Mikä olisi helppo näin aloittelijalle, joko pitäisi alkaa kasvattamaan taimia jotta kerkeää kesäksi?

Täytyis varmaan jonkinlainen kirjanen hankkia.[/QUOTE]

Ihan ensimmäinen huomioitava asia on parvekkeen ilmansuunta eli jos on esim eteläparveke niin kannattaa valita auringosta tykkäävät kasvit ja muistaa huolellinen kastelu. :)
 
Keittiönoita
Maahan. Savipohjaiseen maahan johon sekoitin osan kauppamultaa. Ihan selkeesti ei ollut tarpeeksi tarvittavia ravinteita. Ja kastelu jäi heinäkuussa heikoksi kun oltiin toisella mökillä ja siellä sun täällä.
Nokkoskäytettä laitoin yhen saavillisen joihinkin laareihin, mutta enpä tiedä...kanankakkaa joihinkin. Mä luulen, että mun kasvit sai liikaa aurinkoa kun olen levittänyt pihaa/istutuksia vanhalle peltomaalle jossa ei ole isoja puita.
Niin ja sit mä laitoin myös ruohosilppua katteeksi kasvien tyveen aina kun leikkasin ruohikon. Mut siltikin sato oli vaatimatonta.
Laita pinaatti altakasteluruukkuihin ja puolivarjoon.
 
  • Tykkää
Reactions: MorbidMama
Keittiönoita
[QUOTE="asd";28039685]Vitsit, pitäisiköhän itsekin alkaa kokeilemaan viherpiiperrystä. Tuossa parvekkeella saattaiski kasvaa jotain ja tilaaki ois. :) Mikä olisi helppo näin aloittelijalle, joko pitäisi alkaa kasvattamaan taimia jotta kerkeää kesäksi?

Täytyis varmaan jonkinlainen kirjanen hankkia.[/QUOTE]
Parvekelaatikkoon salaattia, yrttejä ja retiisiä. Ja pinaattia, mä vannon pinaatin nimeen :D
 
  • Tykkää
Reactions: MorbidMama
Tomaattia, basilikaa, papuja, kehäkukkia, auringonkukkia ja ruohosipulia ainakin. Paprikat olis kivoja, mutta viimekesänä etanat tuhosivat sadon joten taidan jättää välistä tänävuonna. Salaatti olisi myös kiva, mutta taitaa sekin maistua etanoille.

Lisäksi pihasta löytyy puna- ja mustaviinimarjapensaat, karviaista ja vadelmaa. Pensasmustikka kiinnoistaisi myös.
 
  • Tykkää
Reactions: MorbidMama
[QUOTE="asd";28039685]Vitsit, pitäisiköhän itsekin alkaa kokeilemaan viherpiiperrystä. Tuossa parvekkeella saattaiski kasvaa jotain ja tilaaki ois. :) Mikä olisi helppo näin aloittelijalle, joko pitäisi alkaa kasvattamaan taimia jotta kerkeää kesäksi?

Täytyis varmaan jonkinlainen kirjanen hankkia.[/QUOTE]

Kerrostalossa asuessa mulla oli amppelitomaatti joka teki tosi hyvin satoa etelän puolen parvekkeella, hernettä ja erilaisia yrttejä kasvatin parvekelaatikossa. Helpoimmalla pääsee esim. tomaatin kasvatuksessa kun ostaa valmiin amppelin. Ja noi yrtit on suht edullisia kokeilla vaikka ei niin taitoa vielä oliskaan... Siinä se kasvaa kasvatuksen taito kun vaan kokeilee :)
 
Jestas mulla unohtui listasta kokonaan salaatit mitä oli kolmea sorttia :D Ja hei lasketaanko raparperi kun se istutettiin myös viime kesänä :rolleyes: Se ei tosin taitoa vaadi, kunhan antaa rehottaa.
Meillä kaiveltiin muutama raparperipuska pois, niitä on aivan liikaa. Kommeitahan ne on.

Tiedän, juurakoitahan ne ovat ja meillä on erityisen isot yksilöt.
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Namppis88
Keittiönoita
Niin ja kaikkia ituhippejä (myös wannabe sellaisia :D ) kehotan liottamaan kuivattuja herneitä yön yli vesilasissa, sitten herneet talouspaperin tai multakerroksen pinnalle johonkin astiaan, kansi päälle (eli siis piemään). 2 päivää näin, sitten kansi pois ja ikkunalaudalle. Viikon päästä saa jo satoa eli herneenversoja salaattiin :p
 
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita;28039862:
Ei vaan keräämään keväällä ja kesällä villivihanneksia. Nokkosia, maitohorsmaa, voikukkaa jne.
Juu tuollaista hortoilua aikoo tämä harrastaa :) tosin takapihalla kasvaa ainaki noita artikkeleja siinä määrin, ettei kauas tarvi hortoilla :D
 
Steviaa haluais kokeilla.

Eräs minttu puskee joka vuosi itsekseen parvekelaatikosta ylös. Siihen tuli viime kesänä kirvoja. Ja sitten loogisena seurauksena muurahaisia. Oli pitkähkö taistelu, ennenkuin väistyivät. Ostin chilijauhetta, ja tein kaikki mahdolliset luomukommervenkit karkoittaakseni heidät. Lopulta ihan tavallinen kaneli oli se ratkaiseva askel rauhan saavuttamiseen.

Tavallisia tomaatteja minulla oli viime kesänä, vähän.

En varmaan laita paljon mitään nytkään, eniten varmaan kukkia. En saa nimeä päähän, sellainen valkoinen, minikokoinen liljamainen sipulikukka on melkein aina vakiona. Ja orvokkeja kans on aina. Niitä ei voi vastustaa keväällä.
 
"klö"
kasvimaalle laitetaan herneitä, papuja, persiljaa, tilliä, porkkanoita ja kesäkurpitsaa. Terassille ruukkuun ( ettei etanat pääse) salaattia ja istutussäkkiin tomaattia, tänä vuonna aattelin kirsikkatomaatteja.
Monivuotisista kasvimaalla kasvaa raparperi, lipstikka, ruohosipuli. Pihalla on lisäksi mansikoita, mustaherukka, punaherukka, vuoristokarviainen ja pari omenapuuta ( jokohan tulis omppujakin kun viime vuonna kukkivat ekan kerran).
Etukäteen ei juurikaan tule kasvatettua, suoraan pihalle vaan. Joka kevät kyllä aattelen että voisi jotain esikasvattaa mutta aina se vaan jää. Mies on puhunut kasvihuoneen hankkimisesta mutta jotenkin se tuntuu liian työläältä ja vaikealta.

Nokkosta puskee vaikka kuinka pihalta, joten sitä voisi alkukesästä keräillä ja tehdä lettuja tai soppaa.
 
hortto
mä vasta olenkin tykästyny orvokeihin, kun tajusin että ne nuutuvat kukat voi syödä suoraan suihin.

Litulaukkaan suosittelen tutustumaan, valkosipulinmakuiset lehdet voi kääriä vuohenputken vauvalehtien ympäri suoraan ja heittää suukkuun nekin. Kasvaa kiitollisena ilman mitään ja kun antaa kukkia, runsastuu joka vuosi. Jos tulee liikaa, helppo nyppiä veks.

Kaiken kaikkiaan olen kiinnostunu syötäviin monivuotisiin, kun on vauvavuosina ollut aina räkätaudissa koko kesän eikä ole kasvimaata jaksanu laitella. Sipuleja on tutustuttavaksi maailmassa monta sataa lajia, monet erittäinkin syötäviä, nousevat keväällä aikaisin ja pelastavat salaatin kuin salaatin. Jotkut ovat oikein hienon makuisia ja kauniitakin. Ja kun mussutan voikukan kukkia ja noita muita suoraan naamaan kaiken päivää pihalla kulkiessa, niin ei ole oikein jaksanu harmittaa ettei salaattia ole joutanut kasvattelemaan. Retiisit olis kyllä aika hyvä homma aina.
 
Paaaaljon chilejä, yrttejä + jotain muuta vielä mitä en oo keksinyt, krassia, paria erilaista auringonkukkaa, kehäkukkia, zinnioita, tuoksuhernettä... mitähän kaikkea mä tilasinkaan... x))
Parhaillaan nikkaroidaan special-omadesign-kukkalaatikoita.
 

Yhteistyössä