Vihainen katse ja hiljainen ääni

Olen ollut noin neljä kuukautta seurustelu suhteessa.
Nyt viime viikkoina olen alkanut toteamaan, että kuinka
raskasta miesten kanssa onkaan!! Tämä on ensimmäinen
miessuhteeni. Vaikka olen hänelle
vihainen, en kuitenkaan kokonaan hänestä pystyisi
luopumaan. Meillä tulee vähän väliä ristiriitaisuuksia
suhteessamme. Kuten esim. luottamuksen, seksin suhteen.
Mies on niin rauhallinen, tunneherkkä ja hienotunteinen,
että ei kestä suoria sanojani. Raukka jätkä! Ei tuota
kestä, vaikka on entinen rikollinenkin, on ollut todella raaka!
On selvästi katkeroitunut - vaikka taas peittelee tunteitaan
maineikkaasti - siitä, kun yhdyntä ei onnistu ahtauteni takia
kunnolla. Kaipaan häneltä muita intiimejä leikkejä, joita oli
paljonkin alkuvaiheessa, ja sain tyydytystä. Tosin olen
alkanut tuntemaan itseni kylmäksi. Olen pettynyt.
Millaisen miehen olen oikein oppinut tuntemaan ja kokemaan?!
Aina SE on tärkein. Miksei olisi välillä kausia, että olisi
kevyempää, josta nautin, ja joka ei tee kipeää.
Tuntui kuin hän olisi suuttunut minuun tänään, kun
kuulemma antanut sitä hänelle sitä. Odotin koskettelua
sääriin, jalkojen väliin ilman pikkuhousuja. Telepatiaa!
Hän oli valmis samaan. Mutta sitten tuli karvas pettymys:
En muistanut, että minulla oli alkanut kuukautiset.
Minun tuli paha olo! Myöhemmin juttelimme niitä näitä,
mm. seksikokemuksistani. Muistan elävästi hänen
vihaisen katseen ja hiljaisen äänen. Tuntui kamalalta.
Eristäydyin huoneeseeni ja itkin. Hyvän yön sanomiset jäi.
Niitä hän kovasti kaipaa ja sitä kunnon halausta.
(Nukumme eri sängyissä). Onko kellään ollut samoja kokemuksia.
Ei ole nyt ystävää jolle juttelisi.