Vihaan ihmissuhteita ja niiden vaikeutta

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Vähän väsynyt mieheensä
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

Vähän väsynyt mieheensä

Vieras
Yhteiset keskustelut kotona on niin kivuliaita, että olen päässyt siihen pisteeseen jossa en enää henkilökohtaisia ajatuksiani, pohdintojani ja asioita kerro miehelleni. Kaikki mitä suustani tulee on jollain tapaa väärää päätelmää ja osoitetaan vääräksi. Olkoon kyse sitten mistä tahansa asiasta. Eikä se ylety vain sinne, vaan minun tunteidenkin alueelle. Kaikki tunteetkin on jotain, joita ei saisi näyttää tai ovat väärässä paikassa väärään aikaan. Eikä mies taida oikeasti aina ymmärtää. Hänellä on mm. vaikeuksia lukea toisten tunteita ja tunnereaktioita ja yhdistää ne oikeanlaiseen kokemukseen.

Miehellä on hyvin toisten ylitallova tyyli keskustella. Joskus kun hänpuhuu muiden kanssa, minua karmistuttaa se, millä vimmalla hän tahtoo osoittaa heidän olevan väärässä. Tai se, miten nauttii kun saa puhuttua toisen pussiin. Eikä hän tätäkään välttämättä tahallaan tee tai ymmärrä miten se toisia loukkaa. Monesti hänestä on hyvä "kasvattaa" ihmisiä.

Eilen minulla tuli ns. mitta täyteen. Pyysin miestä lopettamaan. Pyysin häntä puhumaan minulle edes joskus siten, ettei minulla olisi jatkuvasti sellainen olo kuin olisin kelvoton ja tyhmä. Kerroin miten minuun sattuu se tapa jolla minua tallotaan. Mies suuttui ja kertoi hyvin jotakuinkin seuraavalla tavalla asian
"Minä en sille mitään voi, että minulla on niin mielenterveysongelmainen vaimo, että kuvittelee jatkuvasti asioita päässään ja sitten elää kuin ne olisivat totta"

Minä lähdin käymään vessassa pesemässä kasvot ja pissalla. Päätinpä, etten itkekään. Erityisen kipeää tuo teki siksi, että minulla on ollut vakavaa masennusta takanani, yksi suuri syy sille oli koettu henkinen ja fyysinen väkivalta menneisyydessä. Siihen mies sitten päätti tarttua. Mies itse on syyllistynyt hyvin pahasti siihen henkiseen moukarointiin, jonka jälkipyykkejä itsekin pääsi pesemään. Niiden kokemusten jälkeen muuttui ja kasvoi ja joutui itsekin kohtaamaan sen mikä oli silloin ja mikä on nyt.

Nyt itse oltuaan masentunut minä olen koettanut häntä auttaa ja tukea. Yksi syy masennukselle olen minä. Minä koska en vain jaksanut "pysyä hengissä" sekä hyvin raskas elämänvaihe kiireineen. Minä tuen, koska tahdon. Mutta tuon eilisen kommentin jälkeen tuntui kuin jokin raskas olisi laskeutunut ylleni. Mies tuli luokse ja vaati minua olemaan hänen tukenaan, kun nyt sitä eniten tarvitsee. Haukuttuaan ensin minut mielenvikaiseksi ja hulluksi. Tein tylysti ja kävelin pois.

Minä en jaksa tuota ihmistä. En vain jaksaisi. Kiitos, että sain jakaa tämän teidän kanssanne. Väsynyt vaimo kuittaa.
 
Ei kuulosta kovin kivalta seuralta toi sun mies... Miten alunpitäen tulit rakastuneeksi moiseen ärsyttävään pätijään? Sillä ei taida olla paljoo ystäviä, tai sit ne on vähintään yhtä ärsyttäviä, ku se itse...
Ja teit ihan oikein!
 
:hug: Alkupuoli tarinastasi kuulostaa kovin tutulta...itselläni on joskus vaikeata tulla ymmärretyksi ja saada ilmaistua ajtuksiani oman tiejyräni kanssa, joten useimmiten juttelenkin vaikeimmista jutuista vain ystävieni kanssa. En usko, että sen ihan niinkään pitäisi mennä.: /
 
Alkuperäinen kirjoittaja PölyEsteri;24433493:
Ei kuulosta kovin kivalta seuralta toi sun mies... Miten alunpitäen tulit rakastuneeksi moiseen ärsyttävään pätijään? Sillä ei taida olla paljoo ystäviä, tai sit ne on vähintään yhtä ärsyttäviä, ku se itse...
Ja teit ihan oikein!

Me olimme vuosia ystäviä, hyviä ystäviä. Enkä todella lopulta tiedä miten päädyimme yhteen. Jokin minussa kai varoitti aikoinaan, kun vältin menemästä yhteen. Tavallaan se mies ja se "todellinen" mies sitten olivat hyvin erilaisia. Uskalsi ehkä puhua ja kertoa asioista eri tavalla kun oli saanut minut. Toisaalta, minusta tuntui helpottavalta, kun joku jaksoi ja tuntui sietävän ja ymmärtävän minun outouttani. Ehkä meissä oli samankaltaisuuttakin.

Mies vihaa tasapuolisesti kaikkia. Ei ole maailman sosiaalisin ihminen. Hänellä on muutamia hyviä ystäviä, jotka ovat jokainen luonteeltaan hyvin erilaisia. Lauma lapsuudesta, joka teki lapsuuden kolttosiaan. Eikä heistä kukaan ole ärsyttävä, päin vastoin, aivan mahtavia ihmisiä joiden kanssa viettää mielellään aikaansa. Mutta selvästi mies pääsee elementtiinsä, kun löytää jonkun jonka kanssa kokee voivansa "mitellä" tasavertaisesti, josta löytyy vastusta ja jonka kanssa kokee pääsevänsä dialogiin. Häntä taitaa oikeasti kyllästyttää se, ettei löydä itselleen ihmistä jonka kanssa voi oikeasti keskustella ilman, että se tyrehtyy alkuunsa. Myönnän ihan suoraan, että miehelle on suotu äo:ta paljon, mutta se on sitten oikeasti toisaalta pois.

Miehessä on hyvät puolensa ja ihanuutensa. Kunhan vain saan sanottua ne sanoiksi. Niitä ei vain nyt tässä hetkessä oikein löydy.
 
:hug: Alkupuoli tarinastasi kuulostaa kovin tutulta...itselläni on joskus vaikeata tulla ymmärretyksi ja saada ilmaistua ajtuksiani oman tiejyräni kanssa, joten useimmiten juttelenkin vaikeimmista jutuista vain ystävieni kanssa. En usko, että sen ihan niinkään pitäisi mennä.: /

Ei kai sen pitäisikään. Viimeisinä vuosina en ole oikeastaan viitsinyt puhua ystävillenikään mitään. Muutun hiljalleen umpioksi. Menen oman itseni sisään kun ei pysty rasittamaan toisia itsensä kanssa. Tai ainakin siltä minusta tuntuu. Minua vaivaa sanattomuus. Täälläkin välillä. Tuntuu nyt hyvältä saada sanahanat auki. Voimia sulle MorbidMama.
 
Just. Tiedän yhden tuollaisen ihmisen. Vaikka on älykäs, siitä ei ole apua hänelle ihmissuhteissa, päinvastoin. Ystävänä hänen kanssa pärjää, jos reippaasti ilmaisee, kun jutut menee yli ja loukkaa. Mutta parisuhde hänen kanssaan olisi arvatenkin ihan järkky.
 
Alkuperäinen kirjoittaja PölyEsteri;24433772:
Just. Tiedän yhden tuollaisen ihmisen. Vaikka on älykäs, siitä ei ole apua hänelle ihmissuhteissa, päinvastoin. Ystävänä hänen kanssa pärjää, jos reippaasti ilmaisee, kun jutut menee yli ja loukkaa. Mutta parisuhde hänen kanssaan olisi arvatenkin ihan järkky.

Ei aviomiehenikään ihan pahimmasta päästä onneksi ole. Yleensä vaikenee, vaikka välillä kyllä veikkaan sen johtuvan siitä, että puheenaihe ei ole lainkaan häntä sillä hetkellä kiinnostava. Hän yrittää pärjätä, lukea ihmisiä, olla sopeutuva ja hillitä itsestään niitä pahimpia töksäytyksiä.

Olen nyt alkanut miettiä, että ehkä minussa on oikeasti jotain vikaa. Että luen miestä ja kaikkia väärin. Ja olen tehnyt vääriä päätelmiä ja siksi hän minuun vihastui. Ehkäpä minä olen oikeasti sen verran mielenvikainen edelleen, että teen päätelmiä joihin minun ei pitäisi mennä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja alkuperäinen;24433992:
Ei aviomiehenikään ihan pahimmasta päästä onneksi ole. Yleensä vaikenee, vaikka välillä kyllä veikkaan sen johtuvan siitä, että puheenaihe ei ole lainkaan häntä sillä hetkellä kiinnostava. Hän yrittää pärjätä, lukea ihmisiä, olla sopeutuva ja hillitä itsestään niitä pahimpia töksäytyksiä.

Olen nyt alkanut miettiä, että ehkä minussa on oikeasti jotain vikaa. Että luen miestä ja kaikkia väärin. Ja olen tehnyt vääriä päätelmiä ja siksi hän minuun vihastui. Ehkäpä minä olen oikeasti sen verran mielenvikainen edelleen, että teen päätelmiä joihin minun ei pitäisi mennä.

Ohhoh, mitesse nyt näin kääntyikin? Erikoista todella.
 

Similar threads

R
Viestiä
5
Luettu
778
V
Y
Viestiä
17
Luettu
3K
A
P
Viestiä
3
Luettu
652
A
E
Viestiä
6
Luettu
2K
L

Yhteistyössä