Vieroitusoireita lääkkeistäkö?

Meillä on 1v ja 8 kk ikäinen poika joka kävi nielu-ja kitarisaleikkauksessa kaksi vkoa sitten. Leikkaus tehtiin monien kitarisatulehdusten takia yms. Leikkaus meni loistavasti, ja kotiuduimmekin kotiin kolmen eri kipulääkityksen kanssa; panadol, pronax ja tramal-tipat. Kaksi ensimmäistä annettiinin säännöllisesti ja Tramalia tarvittaesa. Kolme päivää em. Lääke meni minimillään, mutta kun nielupeitteet rupesivat irtoamaan tarvittiin tramalia enempi. Poika sai muutamana päivänä maksimi annoksen eli 48 gtt. Kun leikkauksesta oli viikko mennyt alkoivat uniongelmat....ennen niin hyvin omassa sängyssään nukkunut poika alkoi huudella noin puolen tunnin välein, kiivetä sängystään meidän keskelle. Huutelu ei ollut kipuhuutoa vaan sellaista marmatusta, äninää, aivan kuin olisi nähnyt painajaista. Tässä vaiheessa tramal-lääkitys oli pikkuhiljaa lopetettu.Viikko ollan nukuttu puolen tunnin jaksoissa, pyörii ja on todella levoton. Aamulla on kuitenkin virkeä. Nyt parina päivänä taas ruokakin on mennyt normaalisti,oli viikon melkein syömättä.
Nyt olemme ihmeissämme, että mitä tapahtui....netti yms tiedot eivät tunne edes lasten vieroitusoireita.leikkaava lääkäri sanoi, että voi olla että on vieroitusoireita... Mutta miten kauan kestää?Onko kenelläkään vastaavaa tai jotakin tietoa?Apua!
 
Aikuisella opiaattien jälkeen menee parista päivästä viikkoon, paha mennä kenenkään sanomaan kauanko lapsellasi kestää. Kai lääkitys ajettiin alas vähitellen eikä kertaheitolla maksimista nollaan? Kummallista jos ei leikkaava lääkäri ole antanut mitään ohjetta lääkityksen lopettamiseen jos kuitenkin useamman päivän on pitänyt antaa noin vahvaa tavaraa pienelle...
Eihän teillä ole tullut muutoksia normirutiineissa? Sellainen pistää pikkuihmisellä pään pyörälleen. Oma vajaan vuoden ikäinen menee heti ihan levottomaksi jos rutiinit menee päälaelleen, esim viikonloppuna eri rytmi kuin arkena ( nukutaan esimerkiksi tunti-pari pidempään jne...) Sekin voisi selittää sen levottomuuden jos arki on ollut täysin erilaista kuin yleensä.
Ajan kanssa pitäisi silti helpottaa, mutta tuossa nyt pari vinkkiä mistä voi olla kiinni :)
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä