vieras

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Nyt vaan niin lopussa
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
N

Nyt vaan niin lopussa

Vieras
Hohhoijaa.

Olemme molemmat tosi kireitä. mieskin ärähtää lapselle joka asiasta. Ei ole koskaan ollut yhtä kireänä. Minun tekisi mieli itkeä kun lapsi tulee taas vinkuvalla äänellä selittämään. Masentaa, kun ei jaksaisi katsoa yhtään omaa lastaan. Ja tiedän että on vaan jaksettava. Masentavinta on, että meillä pitäisi olla jo helpompaa, kun lapset eivät ole enää vauvoja ja taaperoita, ja näin ihmiset olettavat. Kukaan ei varmasti tajua, miten väsyneitä ja lopussa olemme.

Mutta nykyinen elo on täyttä helvettiä kaikkeen aikaisempaan verrattuna. Yhden lapsen kanssa ei ollut koskaan mitään väsymyksen kaltaistakaan. Ja jotenkin vielä jaksoi kun toinen oli pieni.

Hermostuttaa katsoa, että mies on yhtä kireänä ja väsynyt. Koti on likainen ja sotkussa. Meillä on jo iso lapsi, joka vie voimat ja vaatii koko ajan seuraa. Pienen lapsen kanssa jaksaa olla koko ajan, se on jotenkin luonnollista.

Kesät aina raskainta aikaa, kun lapset ovat kotona 24/7. Ei kerhoja eikä muutakaan.

Onko kukaan muu yhtä väsynyt ja peloissaan omien voimien riittävyydestä, kun vietämme keskikesän ihanaa juhlaa, ja pitäisi olla iloinen ja onnellinen?
 
Tää nyt saattaa kuulostaa tyhmältä, mutta ensiapuna voisin suositella että aloittaisit riidan miehesi kanssa siis sovittavissa olevan. Sitten sillä raivolla siivoaisit kämpän. Sitten sovintoa miehen kanssa riidasta. Mä teen ainakin välillä noin koska silloin kun on kiree ilmapiiri ja kämppä likanen ja sekasin, musta tuntuu kaikki ongelmat ja väsymys kymmenkertaisilta. Eikä toi riitelykään oo todellakaan välttämätöntä, mutta meillä on joskus niin painostava mykkäkoulu menossa että se on purettava riidan kautta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Nyt vaan niin lopussa:
Hohhoijaa.

Olemme molemmat tosi kireitä. mieskin ärähtää lapselle joka asiasta. Ei ole koskaan ollut yhtä kireänä. Minun tekisi mieli itkeä kun lapsi tulee taas vinkuvalla äänellä selittämään. Masentaa, kun ei jaksaisi katsoa yhtään omaa lastaan. Ja tiedän että on vaan jaksettava. Masentavinta on, että meillä pitäisi olla jo helpompaa, kun lapset eivät ole enää vauvoja ja taaperoita, ja näin ihmiset olettavat. Kukaan ei varmasti tajua, miten väsyneitä ja lopussa olemme.

Mutta nykyinen elo on täyttä helvettiä kaikkeen aikaisempaan verrattuna. Yhden lapsen kanssa ei ollut koskaan mitään väsymyksen kaltaistakaan. Ja jotenkin vielä jaksoi kun toinen oli pieni.

Hermostuttaa katsoa, että mies on yhtä kireänä ja väsynyt. Koti on likainen ja sotkussa. Meillä on jo iso lapsi, joka vie voimat ja vaatii koko ajan seuraa. Pienen lapsen kanssa jaksaa olla koko ajan, se on jotenkin luonnollista.

Kesät aina raskainta aikaa, kun lapset ovat kotona 24/7. Ei kerhoja eikä muutakaan.

Onko kukaan muu yhtä väsynyt ja peloissaan omien voimien riittävyydestä, kun vietämme keskikesän ihanaa juhlaa, ja pitäisi olla iloinen ja onnellinen?

En ole peloissani enkä väsynyt, mutta toivotan teille jaksamista...
Tilanne on vaikea silloin, kun molemmat ovat väsyneitä, kun ei ole edes sitä toista, johon voisi tukeutua...

 

Similar threads

Uusimmat

Yhteistyössä