Vieläkö jaksaisitte yrittää jatkaa???

[neuvokaa nyt]

Ollaan tunnettu 9v, naimisissa oltu 5v, yhteisiä lapsiakin on.

Meillä on ollut väkivaltaa puolin ja toisin, kerran ihan tosi vakavaakin, jo vuosia sitten.

Luottamus on mennyt, koska mies elää ns.omaa elämää, mutta ei tarkoita siis uskottomuutta, mutta muuten salailee kaikennäköistä mille ei olisi edes tarvetta.

Kohtelee lapsia vähän huonosti toisinaan, on lyhytpinnainen heidän kanssaan.

Minä rakastan miestäni ja tunnen edelleen, että hän on se elämäni mies ja en usko miehen vaihtamalla paranevan.

Jotenkin tunnen, että meillä voisi olla todella ihanaakin, jos vaan....en tiedä mitä??

En osaa päättää mitä tehdä?? Isä on rakas lapsilleen ja lapsetkin tietysti toivottavasti rakkaita isälleen.

 

[ap]

Oliko liian sekava sepustus??

 

[Tintti83]

Isä on rakas lapsille myös eron jälkeen. Itse en eläisi väkivaltaisessa suhteessa, koska se vaikuttaa myös lapsiin antaen heille vähintäänkin vääränlaisen parisuhdemallin. Sitä paitsi lapsille on kova paikka nähdä äitinsä onnettomana, tai muuten vain "painavan eteenpäin", eli kaikkea muuta kuin onnellisena. Minä taidan olla ikuinen romantikko, mutta uskon tosissani rakkauteen (uuden rakkauden löytämiseenkin) ja hyvien miesten olemassaoloon, eli vaihtamalla voi hyvinkin mennä paremmaksi elämä.

Minä olin onnellisempi lapsena, kun äiti pääsi ajoittain väkivaltaisesta isästäni eroon ja muuttui itsekin onnellisemmaksi. Myöhemmin hän löysi uuden miehen ja on ollut tämän kanssa umpirakastunut jo 13 vuotta. Itselläni säilyi hyvät välit isääni eron jälkeenkin ja itse asiassa sain huokaista omastakin puolesta helpotuksesta, kun ei tarvinnut pelätä äidin puolesta enää.

Omasta väkivaltaisesta suhteestani irroittautuminen oli myös erittäin vaikeaa, mutta sen jälkeen olen löytänyt kerta kaikkiaan unelmien miehen, jollaisesta en edes osannut haaveilla.

 

[Hisu]

Vaikea sanoa, ei ole niin mustavalkoisia tilanteita koskaan... mutta jos luottamus on mennyt ja väkivaltaa mukana kuvioissa, niin mä olisin kyllä lähtenyt jo. :/

 

[ap]

Vaikea sanoa, ei ole niin mustavalkoisia tilanteita koskaan... mutta jos luottamus on mennyt ja väkivaltaa mukana kuvioissa, niin mä olisin kyllä lähtenyt jo. :/

Väkivaltaa yritämme välttää kaikin keinoin.

Tuo luottamus on kyllä vähän heikoilla, koska mies voi tehdä melkein mitä vaan kertomatta minulle, ellen sitä saa sitten jostain muualta selville.

 

[x]

Enpä tiedä en todellakaan tiedä. Meillä vähän samanlainen tilanne, mutta väkivalta ei ole erityisen vakavaa.
Lisäksi mies suuttuu minulle todella herkästi ja mököttää viikkokaupalla. Olen parhaillani miettimässä mitä teen elämälläni. En taida jaksaa enää yrittää, koska aina tulemme samaan pisteeseen vaikka välillä on hyvääkin elämää.
Myöskään ei pysty hillitsemään itseään lasten kuullen jotenkin vaan rupeaa riittämään tämä. Miksi minun pitäisi kuunella jatkuvaa solvausta.

 

[ap]

Isä on rakas lapsille myös eron jälkeen. Itse en eläisi väkivaltaisessa suhteessa, koska se vaikuttaa myös lapsiin antaen heille vähintäänkin vääränlaisen parisuhdemallin. Sitä paitsi lapsille on kova paikka nähdä äitinsä onnettomana, tai muuten vain "painavan eteenpäin", eli kaikkea muuta kuin onnellisena. Minä taidan olla ikuinen romantikko, mutta uskon tosissani rakkauteen (uuden rakkauden löytämiseenkin) ja hyvien miesten olemassaoloon, eli vaihtamalla voi hyvinkin mennä paremmaksi elämä.

Minä olin onnellisempi lapsena, kun äiti pääsi ajoittain väkivaltaisesta isästäni eroon ja muuttui itsekin onnellisemmaksi. Myöhemmin hän löysi uuden miehen ja on ollut tämän kanssa umpirakastunut jo 13 vuotta. Itselläni säilyi hyvät välit isääni eron jälkeenkin ja itse asiassa sain huokaista omastakin puolesta helpotuksesta, kun ei tarvinnut pelätä äidin puolesta enää.

Omasta väkivaltaisesta suhteestani irroittautuminen oli myös erittäin vaikeaa, mutta sen jälkeen olen löytänyt kerta kaikkiaan unelmien miehen, jollaisesta en edes osannut haaveilla.

Oikeasti tuo mies vain tuntuu siltä oikealta, ollaan vain eletty tosi vaikeita aikoja, muutoksia on ollut enemmän kuin paljon melkein koko ajan ja kaikkea.

En tiedä, oikeasti, mitä tehdä.

 

[x]

No oikeastaan minä tiedän mitä teen, jos mies ei pysty jättämään pois jatkuvaa solvaamista ja väheksymistä, niin saa lähteä.
Voidaan olla vielä "yhdessä" jos enää sen jälkeen suostuu, mutta totuus on, että en ole onnellinen näin.
Ihan tarpeeksi kauan olen odottanut muutosta jota hän aina välillä lupaa, mutta ei pysty pitämään.
Puhu miehellesi luottamus pulasta ehkä hän oppisi avautumaan sinulle.