Vieläkö jaksais yrittää...

[Surusilmät]

Kokemuksia muilta kiitos, eli meillä tilanne tämä:

Olen viittä vaille jättämässä miestäni (naimisissa kohta 10 vuotta), koska en enää jaksa hänen joitain käyttäytymistapojaan.
Hänellä on kovasti ongelmia tunteiden ilmaisussa, oikeastaan ainoat tunteet mitä hän ilmaisee ovat viha ja pettymys. Hän on myös hyvin äkkipikainen, hermostuu pienenstäkin asiasta, ja paisuttaa sen sitten päässä valtavaksi. Jotenkin tuntuu että hän aina synkistelee ja etsimällä etsii draamaa elämäänsä.
Mutta eniten häiritsee se, ettei hän ikinä ole läsnä. Vaikka istuu vieressä, ei kuitenkaan ole siinä tunteella mukana, vaan tuijottaa eteensä tyhjin silmin, miettien omia asioitaan. Kaikista eniten tämä häiritsee silloin, kun hän on lapsemme (3-vuotta) kanssa. Lapsi voi hokea 10 kertaa "kato isi, kato isi, isi kato" eikä toinen huomaa mitään vaikka istuu vieressä Aina jos on lapsen kanssa, hänen täytyy ottaa mukaan myös kirja tai tietokone, ikinä ei voi keskittyä vain siihen lapseen.
Oma-aloitteusuus on myös täysin kateissa, mitään kotihommia ei tee, ellen erikseen pyydä, lapsenkaan kanssa ei ole, ellen sitäkin erikseen pyydä. Itseasiassa lapsi on jo jossain määrin alkanut vieroksumaan isäänsä, ei anna tämän tehdä mitään, eikä halua häntä yleensä edes leikkeihinsä mukaan. Vain äitiä halutaan joka paikkaan.
nyt olen antanut ns viimeisen ukaasin, ja mies on (jälleen kerran) luvannut ryhdistäytyä, mutta itseltäni on ehkä usko jo mennyt. Erota en kuitenkaan haluaisi, vaikka olen miehellekin sanonut, että oma elämäni helpottuisi kun yksi huollettava, hän, jäisi pois.
Onko muilla samanlaista, tai muuten vaan vinkkejä annettavaksi miten saan hänet elämäämme mukaan? Olen ihan suorin sanoin, asiallisesti selittänyt kuinka paljon hänen käytöksensä satuttaa. Sanonut, että on kamala asua ihmisen kanssa joka vaikuttaa täysin välinpitämättömältä meidän suhteemme. Mies sanoo rakastavansa, ja sanoo että välittää meistä enemmän kuin mistään, muttei vain osaa sitä kuulema näyttää. Mutta miten sitten on...

 

[ntiMango]

Tuo miehesi käyttäytyminen voisi hyvinkin selittyä masennuksella, johon onneksi voi saada apua.

Masentuneena vaan ei mikään kiinnosta, elämä on harmaata ja ikävää. Pelkkiä negatiivisia asioita täynnä. Joku pieni vastoinkäyminen voi muuttua niin isoksi että se kaataa koko maailman.

Ihmissuhteiden ylläpitäminen voi olla todellakin voimia vievää, jos suurin osa ajasta kuluu oman pään suht selvänä pitämiseen. Silloin vaan tekee mieli olla itsekseen eikä vaan jaksa muita ihmisiä, niin rakkaita kun he vain voivatkaan olla.

Myös tuo oma-aloitteellisuuden puute selittyisi helposti tuolla. Masennuksesta kärsivä voi menettää kaiken kiinnostuksen kaikkeen, koti jää siivoamatta, syöminen unohtuu, suihkussa ei jaksa käydä vaikka olisi kuinka likainen. Kun ei jaksa niin ei jaksa.

Vaikka mies rakastaa sinua ja lastaan eniten maailmassa ja tekisi mitä vain ryhdistyäkseen, ei se ole halusta ja tahdosta kiinni jos kyse on masennuksesta. Tuo on kuitenkin sairaus, eikä maailmassa olisi masentuneita ihmisiä kuin hippusellinen nykyisestä jos masennuksen saisi poistumaan vaan niin päättämällä. Ei tuo ole niin kiva sairaus, että sitä mielellään sairastaa.. Eihän syövästäkään parannuta vain päättämällä ja lupaamalla parantua, kyllä siihen vähän järeämpiä keinoja tarvitaan.

Masentuneen kanssa on vaikea elää, mutta helpompi on kun tietää mistä on kyse. Jos toinen on (tietämättään) sairas, niin paranemista ei ainakaan helpota syyllistävä ja nalkuttava puoliso. Enkä usko että käyttäytyisit tuolla tavalla, jos tietäisit että kyse on/voi olla sairaudesta. Olisitko todellakin valmis jättämään miehesi lähes 10 yhteisen aviovuoden jälkeen vain pelkästään sairauden takia? Niinpä niin..

 

[titi-uu]

Onko hänen aina ollut vaikea näyttää tunteitaan, vai onko se jossain vaiheessa vain muuttunut sellaiseksi? Sanoit, että miehesi on luvannut ryhdistäytyä, mutta kantsis varmaan muistaa sekin, että toista ihmistä ei voi muuttaa, ainoastaan itseään ja omaa käytöstään voi muuttaa. Käy juttelemassa asiasta kasvatus- ja perheneuvolassa, kirkon perheasiainnneuvottelukeskuksessa tai ihan ensimmäisenä papin kanssa, hänen puheilleen pääset aikaa tilaamatta. Jos vaikuttaisi olevan masennusta, niin lääkäriin. Kun olet puhunut asioista perusteellisesti ammatti-ihmisten kanssa - olisi tietenkin parasta, jos miehesi tulisi mukaan - niin kannattaa miettiä perusteellisesti sitäkin, että ellei asiat korjaannu, niin mikä vaikutus tuolla lopulta on lapseenne. Mutta ei hätiköityjä ratkaisuja, vaan ammatti-ihmisille pitää mennä puhumaan. Jos mies ei suostu mukaan, niin mene yksin, ihan lapsesi ja itsesi takia. Voimia sinulle kovasti!!

 

[My heart is broken]

Kuulostaa siltä mitä meillä olisi elämä jos olisi lapsia...

 

[My heart is broken]

Mikä verran nuo perheneuvojat osaa todella neuvoa? Minusta ihmissuhteisiin ei ole mitään vastauksia, on vain tämä hetki. Olen kuullut kaiken moisista terapioista, mutta en näkisi että ihminen voi muuttua kovin kauas siitä mitä on ollakseen.
Jos ei kiinnosta, niin ei kiinnosta.

 

[kyselee vaan]

Oli jo hyviä vastauksia ja arvauksia. Minä jatkan tässä meidän köökkisykologiassa vielä kyselemällä onko miehesi työ kiireinen/sitova, jolloin on kova väsy sen jälkeen? Hänen yleiskuntonsa eli harrastaako mitään liikuntaa tai muuta mieltä piristävää tai te yhdessä? Tartutko nopeasti toimeen kuin odottaisit jotakin tapahtuvaksi? Onko teillä jaettu kotihommia ja jos on, niin tekeekö miehesi ne vai teetkö sinä ne lopulta? Pystytkö jättämään miehesi ja lapsesi edes yhdeksi illaksi viikossa keskenään niin, että he pärjäävät miten pärjäävät? Onko sinulla omaa tekemistä lapsen hoitamisen lisäksi? Miten on oman mielenvirkeytesi laita?

 

[titi-uu]

Mikä verran nuo perheneuvojat osaa todella neuvoa? Minusta ihmissuhteisiin ei ole mitään vastauksia, on vain tämä hetki. Olen kuullut kaiken moisista terapioista, mutta en näkisi että ihminen voi muuttua kovin kauas siitä mitä on ollakseen.
Jos ei kiinnosta, niin ei kiinnosta.

Tarkoitin lähinnä, että ammatti-auttajalle voisi mennä selvittämään asioita, mitkä ovat solmussa. En meinannutkaan, että sieltä saisi 'ohjeet' miten toinen ihminen muutetaan. Saisi sieltä vastauksia itselleen ja kysymyksiinsä. Toki ymmärrän, että terapioittenkin mahdollisuudet joissain tapauksissa ovat rajallisia. Olen kuitenkin sitä mieltä, että ennenkuin tekee mitään päätöksiä suuntaan tai toiseen, kannattaa puhua itseään viisaampien ihmisten kanssa. On sitten jotain pohjaa päätöksilleen. (en tiedä, osasinko sanoa vieläkään sitä, mitä tarkoitin)

 

[Surusilmät]

Hirmu vaikea tässä tietty yrittää selittää muutamalla sanalla omasta elämästä, mutta toivottavasti tosiaan joku pysyy kärryillä.
En usko että masennuksesta on kyse, on aina ollut hyvin huono tunteidensa ilmaisussa, on itseasiassa oppinut jonkin itseilmaisua yhdessä olomme aikana. Ennen ei oikeasti konfliktien sattuessa puhunut mitään. Istui tuppisuuna ja häipyi, ja sitten tuli takaisin ja esitti ettei mitään olisi tapahtunutkaan.
Ja tiedän ettei toista voi muuttaa, omasta tahdosta se täytyy tapahtua. Itse olen eri tapoja tässä vuosien varrella yrittänyt.
Mies itse sanoo pelkäävänsä konflikteja yli kaiken, ja konflikteja hän näkee kaikkialla. Esim eri mielipiteet ovat hänelle vain "oikea ja väärä" eli riita. Hän ei ymmärrä että voi olla erimieltä ihan sulassa sovussakin.
Tässä nyt taitaa olla niin paljon kaikkea mitä pitäisi selvittää, että tuntuu mahdottomalta saada asioita selkeästi kirjoitettua.
Mielestäni hän ei vain viitsi vaivautua, koska asiat hoituvat muutenkin. Parempi tuttu paha, kuin tuntematon hyvä, vai miten se sananlasku meneekään.
Lapsellamme oli pienenä erittäin paha koliikki, ja mieheni teki koko sen ajan pitkää päivää töissä, oli kotoa pois jopa 6 pvää / vkossa. Jotenkin hän on nyt vain jatkanut sitä poissaolon tapaa, vaikka fyysisesti onkin läsnä, niin henkisesti jossain ihan muualla.

 

[Surusilmät]

Oli jo hyviä vastauksia ja arvauksia. Minä jatkan tässä meidän köökkisykologiassa vielä kyselemällä onko miehesi työ kiireinen/sitova, jolloin on kova väsy sen jälkeen?

- Ei enää, ennen kylläkin. Nyt on kyllä ajatuksissa paljon uusia työkuvioita, joita sitten pähkäilee. Ihan normi duunarin töitä kuitenkin siis tekee.

Hänen yleiskuntonsa eli harrastaako mitään liikuntaa tai muuta mieltä piristävää tai te yhdessä?

-Ei juurikaan harrasta. Kerran viikossa käydään yhdessä kuntoilemassa, mutta sekin on alkanut tuntua ahdistavalta, kun ei oikein mitään puhuta.

Tartutko nopeasti toimeen kuin odottaisit jotakin tapahtuvaksi?

-Valitettavasti kyllä

Onko teillä jaettu kotihommia ja jos on, niin tekeekö miehesi ne vai teetkö sinä ne lopulta?

-Ei ole jaettu. Yleensä pyydän erikseen häntä tekemään jonkin puuhan, pyydän toisen ja kolmannenkin kerran (ystävällisesti), sitten menee hermo kun on pari päivää odoteltu askaretta tehtäväksi, ja lopulta minun on pakko tehdä se itse.

Pystytkö jättämään miehesi ja lapsesi edes yhdeksi illaksi viikossa keskenään niin, että he pärjäävät miten pärjäävät?

-Olen pakottanut itseni siihen, vaikka äärimmäisen kurjaa aina on, kun lapsi huutaa kuin palosireeni aina takaisin tullessani (on siis huutanut jo ennen tuloani), ja saattaa poissaollessani soittaa ja itkeä puhelimeen, että "äiti tule kotiin"

Onko sinulla omaa tekemistä lapsen hoitamisen lisäksi? Miten on oman mielenvirkeytesi laita?

-Oma tekemiseni on normaalia kahvittelua ystävien kanssa, ja kaupassa käyntiä.
oma henkinen jaksaminen oli kovilla kun läheinen ihminen sairastui vakavasti pari vuotta sitten. Se myös on pistänyt ajattelemaan asioita uudelta kantilta.