Vielä yksi sikainfluenssarokotusaloitus...

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Vieraileva vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

Vieraileva vieras

Vieras
Meillä kaksi lapsista sai rokotteen eilen. Meillä on ollut osalla lapsista kuumeilua, yskää, nuhaa + muita sikainfluenssan oireita, mutta aika lievinä. Osalla ei ollut siis kuumetta lainkaan. Meitä ei testattu (pyysin, mutta enää ei testailla). Ohjeen mukaan otettiin näille kahdelle rokotus, kun sen nyt sai. Tuttavilla lapsille on tullu kaikenlaisia oireita rokotteesta - meillä ei mitään. Voisiko olla mitään yhteyttä sillä, että jospa meillä sairastettiinkin jo si ja jos nyt sitten turhaan saivat rokotteen - siitä ei tulekkaan oireita (koska keho jo tunnistaa tämän viruksen)?

Olipas hankalasti selostettu :)
 
Todennäköisempi vaihtoehto on että lapset ovat sairastaneet ihan perusflunssan (joita tähän vuodenaikaan kiertää runsaasti, pelkästään rinovirusta jo useina eri versioina) ja toisaalta kuuluvat siihen onnekkaiden ryhmään joka ei rokotteesta erityisempiä sivuvaikutuksia saa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kifa:
Todennäköisempi vaihtoehto on että lapset ovat sairastaneet ihan perusflunssan (joita tähän vuodenaikaan kiertää runsaasti, pelkästään rinovirusta jo useina eri versioina) ja toisaalta kuuluvat siihen onnekkaiden ryhmään joka ei rokotteesta erityisempiä sivuvaikutuksia saa.

Näin mäkin normaalisti ajattelisin, mutta selvennykseksi tähän: meillä sairastelun aloitti tyttö, jonka luokkakaverilla todettiin sikainfluenssa (siis ihan laboratioriotestillä). Vuorokausi kaverin sairastumisen jälkeen meidän tyttö alkoi oireilla, mutta oireet olivat lieviä. Meidän tyttö oli koulusta pois 1,5 vkoa ennenkuin olo oli sellainen, että kouluun uskalsin päästää.

No mitäpä tätä enää miettimään. Virallista ohjetta noudatan ja annan rokottaa, koska testeihin ei enää suostuttu.
 

Yhteistyössä