Vertaistukea? Ero väistämätön, lapset alle 4 v

[vierailija]

Meidän liitossa on jo niin paljon kitkaa, että se näkyy myös arjessa päivittäin. Lapset joutuu katselemaan meidän tappelua. Tuntuu myös että esikoinen joutuu miehen hampaisiin ihan syyttä. En voi katsella sitä enää.

Isompi on 3 v ja pienempi 8kk. Jostain luin että eroa kannattaa pitkittää kunnes lapsi on yli 3 v. Miksi ihmeessä? Eikö nuoremmankin kannalta ero olisi parempi nyt, kun hän ei vielä ns. ole isään niin kiintynyt (kyllä, valitettavasti näin). ? Miten teillä on käytännössä ero sujunut, miten lasten tapaamiset hoidetaan näin pienten kanssa jne?

 

[vierailija]

Ei tietenkään ole väistämätön, jos ei sille anna mahdollisuutta. Sinullakin on varmasti osasi asioiden kulussa. Mieti, mitä voit itse tehdä, jotta miehesi olisi onnellisempi, ja se varmasti heijastuu sinuunkin takaisinpäin.

 

[vierailija]

Ei tietenkään ole väistämätön, jos ei sille anna mahdollisuutta. Sinullakin on varmasti osasi asioiden kulussa. Mieti, mitä voit itse tehdä, jotta miehesi olisi onnellisempi, ja se varmasti heijastuu sinuunkin takaisinpäin.

Ei tätä voi enää korjata, valitettavasti. Taustalla on jo niin paljon epäluottamusta ynnä muuta ettei mieli enää taivu.

Mutta jos jollain nyt olis tarjota sitä vertaistukea, olisin kiitollinen.

 

[Mörköäiti]

Meidän liitossa on jo niin paljon kitkaa, että se näkyy myös arjessa päivittäin. Lapset joutuu katselemaan meidän tappelua. Tuntuu myös että esikoinen joutuu miehen hampaisiin ihan syyttä. En voi katsella sitä enää.

Isompi on 3 v ja pienempi 8kk. Jostain luin että eroa kannattaa pitkittää kunnes lapsi on yli 3 v. Miksi ihmeessä? Eikö nuoremmankin kannalta ero olisi parempi nyt, kun hän ei vielä ns. ole isään niin kiintynyt (kyllä, valitettavasti näin). ? Miten teillä on käytännössä ero sujunut, miten lasten tapaamiset hoidetaan näin pienten kanssa jne?

No, varmaan siinä ajatellaan, että silloin lapset ovat riittävän isoja voidakseen olla vuoroin isän, vuoroin äidin luona. Yleensä tavoite on kuitenkin se, että lapsi kiintyy molempiin ja muodostaa läheisen suhteen molempien vanhempien kanssa - tuossa sinun ideassasi, jossa näet hyväksi sen, jos lapsi ei ehdi kiintyä isään, itse asiassa häivytetään toinen vanhempi lapsen elämästä.

Ihan 3-vuotiaaksi ei silti tarvitse odottaa, mutta en eroaisi vauvavuoden aikana. Osa ongelmista voi johtua ihan vaan haastavasta elämäntilanteesta. Sinuna odottaisin vuoden, keskustelisin miehen kanssa ja katsoisin (mieluiten yhdessä) saako asiat korjattua.

 

[vierailija]

itse olen katunut oikeastaan sitä, että katselin ongelmia ja kuvittelin että tilanne paranee, liian monta vuotta. Olisin voinut yhtä hyvin erota kun lapset olivat pieniä, se olisi ollut parempi kaikille osapuolille.

 

[vierailijaaaa]

Ero sujui hyvin. Mielestäni on lapsienkin kannalta parempi erota kuin olla parisuhteessa, joka ei toimi. Suhteen paranemisen odottaminen on turhaa itsensä kiduttamista. Lapset selviävät kyllä ja eroa enemmän he varmasti saisivat traumoja siitä, jos vanhemmat tappelevat koko ajan.

 

[vierailija]

Kiitos <3

Siis puhuminen ei auta. Ehkä päivän verran menee paremmin, sitten ollaan taas vanhassa veneessä. Ongelmat ei myöskään ole pelkkiä vauvavuoden väsymyksiä, toki niitäkin, mutta ongelmia on myös nyt pitempiaikaisia tullut esille.

 

[vierailijaeronnut]

Me ollaan eroamassa paraikaa. Lapset 4 ja 3.

Pari vuotta ollaan kaikesta väännetty, yritetty, puhuttu... Huoh. Harrastettiin seksiäkin päivittäin pitkän aikaan, jos se vaikka auttaisi tässä "raskaassa lapsiarjessa". No ei ne riidat silläkään kadonnut.

Halveksunta, rakkauden puutos, epäluottamus.. Jostain ne tuli, ja niin negatiivia asioita, ettei niitä pysty enää korjaamaan. En näe enää miehessä mitään mitä haluaisin puolisossani olevan. Ja suurin juttu on; mä en halua edes enää rakastaa sitä. En vain halua.

Periaatteessa kaikki ok. Mulla kaikki ok. Mies.. No en tiedä. Se tätä eniten halusi, mutta jaksaa kyllä tehdä koko elämästä helvettiä.

Itse eroperheessä kasvaneena mä tiedän, että tää on ihan ok. Ei aina tarvitse ydinperhettä onneen, ei todellakaan. Lapsi tarvitsee rauhaa, ja turvaa, eikä sitä ole jos vanhemmat huutaa toisilleen - tai on muuten vain todella ahdistava ja negatiivinen ilmapiiri. Kuka sellaista haluaa? Enkä halua lapsille sitä parisuhteen mallia, vaan enemmänkin "kukaan ei voi tuoda sulle onnea, se pitää hankkia itse" - eli yksinkin pärjää, ja yksinkin voi olla onnellinen.

Tsemppiä!

 

[vierailija]

no mä olen kanssa käsittänyt, että eroa ei suositella pikkulapsiperheessä just siitä syystä, että se aika on väkisinkin raskasta ja luo ne omat ongelmansa parisuhteeseen ja jaksamiseen yleensä. Ja että parisuhdekin saattaa muuttua taas paremmaksi kun muuten ajan kanssa vähän helpottaa. Mutta jos oikeesti on isoja ongelmia, niin eihän sitä mikään aika paranna, kai sen sitte itse tietää..?

Omaa kokemusta ei ole, mutta kaveri erosi kun lapset oli just alle 1 ja 4. Ero sinällään oli varmasti siinä suhteessa ainoa oikea ratkaisu ja helpotus, mutta kyllä ne lapset on vähän "vieraiksi" isälleen jääneet. Ei sillä oikeesti ole mitään käsitystä siitä lasten arjen pyörityksestä ja vastuun ottamisesta. Lapsille tuntuu olevan enemmän "aikuinen kaveri", jonka kanssa syödään vaan roskaruokaa ja katellaan elokuvia. Suihkussa voi käydä sitten kun palaa kotiin (eli äidille), noin esimerkiksi. Että rankkaa se on sille äidille kanssa, kantaa yksin se kasvattamisen vastuu. Myös se isompi sisarus on aika lailla joutunut ottamaan sitä aikuisen roolia ja vastuuta silloin kun ovat isällään. Sen huomaa lapsesta. Nämä lapset on nyt siis alakoululaisia, varsin tiivis perhe kolmistaan äitinsä kanssa.

 

[vierailijajjuu]

Huh.. Mä niin kavahdan jotain ohjeita siitä, miten pitäisi elää ja tehdä. Jos elämä jonkun ihmisen lähellä tuntuu enemmän pahalta, ku hyvältä, niin sitten pitää siirtyä pois. Lapset kestää vaikka mitä, paitsi omia onnettomia vanhempia, joka sävyttää niidenkin lapsuuden kurjaksi. Uskaltakaa erota muiden mielipiteistä huolimatta. Uskaltakaa rakastaa, elää ja olla ylpeitä teidän omista ratkaisuista.