H
Huolestunut mamma
Vieras
Mistähän voisi olla kyse on kohta 3-v lapsellamme tuli aamulla hieman kirkasta verta pippelistä? Näin on käynyt joskus ennenkin muutaman kerran, tosin nyt verta tuli vähän enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Kerran olemme käyneet asian vuoksi päivystyksessäkin, jolloin lääkäri totesi lapsen varmaankin vain räplänneen pippeliään ja saaneen aikaan haavan. Tämä tuntuukin ihan järkevältä vaihtoehdolta, mutta tänä aamuna tiedän varmasti ettei lapsi ollut päässyt pippeliään sormeilemaan, koska vaippa oli ollut yön päällä ja myös vaippaan oli tullut hieman verta. Yöllä poika ei ole päässyt siis pippeliinsä käsiksi, ja koska veri oli kirkasta eikä kuivuneen ruskeaa, oli se tuoretta. Lapsi ei valita kipua eikä pissan tulossa ole ollut mielestäni mitään poikkeavaa. Voisiko silti olla kyseessä pissatulehdus?
Pojallamme on ikäisekseen normaalisti tiukka esinahka, eli pippelin päässä on vain nuppineulanpään kokoinen reikä mistä pissa tulee ulos. Voisiko liian tiukka esinahka jotenkin repeillä tai haavautua, aiheuttaen näin vuotoa? Meillä on ensi viikolla neuvola, jossa tietysti otan asian puheeksi, mutta mietin vain että pitäisikö asialle tehdä jotain heti. Mahdollinen tulehdus kun pitäisi tietysti päästä hoitamaan samantien. Kiitos jo etukäteen jos joku osaa auttaa!