M
Manta84
Vieras
Minulla on ollut välivuotoja, veristä vuotoa seksin jälkeen ja viime viikolla gynekologisen tutkimuksen jälkeen myös. Tutkimus tuntui myös kivuliaalta. Syön meliane-pillereitä jo 4 vuotta. Gyne määräsi tutkimuksen jälkeen Flagyl comp. kuurin valkouodon takia, papan tulokset eivät ole vieläkkän tulleet. Gyne ei ollut huolissaan, vaan epäili vuotojen johtuvan pillereistä.
Nyt pelkään, että on vialla jotain pahempaa kuin emätintulehdus. Eihän emätintulehdukseen liity verinen vuoto? Olisiko tulehdus voinut levitä sisäsynnyttimiin? Nyt viikon ollut lievää alavatsakipuilua, lähinnä kuukautiskipujen tyylistä. Eilen aloitin Flagyl kuurin ja aamulla jälleen veristä limaista vuotoa. Pyysin terveydenhoitajalta lähetteen klamydia-testiin. Olen kuitenkin ollut saman kumppanin kanssa 6 vuotta ja minulla ei ole ollut aiempia seksisuhteita. Olenko voinut saada tartunna kumppaniltani? Kuinka kauan klamydia voi olla oireeton, sillä en usko kumppanini olleen uskoton suhteemme aikana.
Nyt olen todella huolissani. Olemme olleet aikeissa jättää pillerit pois ja yrittää lasta. Pelkään, etten enää voi tulla raskaaksi. Tuntuu turhalta mennä uudelleen gynelle, jollei oireita oteta todesta. Ja 100 siitä vielä veloitetaan..
Miten toimisitte minun tilanteessani?