Y
Yh
Vieras
Hei!
Lapsella alkoi perjantai-iltana koskemaan mahaa, valitteli sitä kovasti, mutta ei kuitenkaan oksennellut eikä ripulia. Lauantaina oli hieman lämpöä, ruoka ei oikein maistunut ja valitteli edelleen mahaa sekä päänsärkyä. Ei edelleenkään oksentelua eikä ripulia. Tänään aamulla lapsi oli hyvin nuutunut ja veto poissa, vähän sattui mahaa eikä ruoka vielä maistunut, mutta ei enää lämpöä. Iltaa kohden piristyi huomattavasti, halusi käydä ulkona leikkimässä vähän aikaa ja ruokakin maistui illalla kuuden aikoihin. Sen jälkeen meno oli ihan normaalia hulinaa. Veisittekö huomenna jo hoitoon?