väyrynen tuo suomen ainoa toivo

viisikymppinen isoäiti

Tunnettu jäsen
27.04.2012
33 333
2 849
113
Paavo Väyrynen joutui sairaalaan
Eilen klo 18:58 (muokattu eilen klo 19:12)
Veteraanipoliitikko kertoo joutuvansa leikkaukseen.
312d9957fef2e758eb79c10a100ef1470217764b9e214092eef961c406a4eb78.jpeg

Paavo Väyrynen on sanojensa mukaan joutunut sairaalahoitoon nilkkamurtuman vuoksi. Inka Soveri / IL
Keskustan riveihin paluuta suunnitteleva poliitikko Paavo Väyrynen on loukkaantunut.

Väyrynen kertoo asiasta lyhyessä tiedotteessa.

– Olen sairaalassa. Tänä aamuna nilkkani murtui, ja se leikataan aamulla, Väyrynen tiedottaa.

Väyrynen arvioi aiemmin tänään blogimerkinnässään, että kyse olisi vuonna 1966 tapahtuneen armeijavamman uusiutumisesta. Väyrynen kirjoittaa olleensa reserviupseerikoulun maastoharjoituksessa, kun hän astui harhaan ja väänsi nilkkansa.

– Tämä tapaus on yhtä paha kuin 54 vuotta sitten kokemani. Tästedes joudun taas nilkkaani varomaan, Väyrynen kirjoittaa.

Onneksi ei kuitenkaan tuon pahempi, luulin, jo että sai sydärin. yrittäessään pelastaa suomen maata
 
Jaa-a, kerrankin menen sanattomaksi kun joku fanittaa täystoopea :LOL:

  • "Voiko vitutukseen kuolla?"
    • Väyrynen hänen johtamansa Keskustan hävittyä Eduskuntavaalit 1987.
  • "Minä koen olevani enemmänkin Kekkonen, joka pitää linjan ja on tarvittaessa valmis sateessa ja myrskyssäkin etenemään."
  • "Kyllähän talossa pitää isäntä olla - niin ja emäntä."
    • Väyrynen tv-mainoksessa presidentinvaalikampanjassaan tammikuussa 2012 (Kaleva 9.6.2013 mukaan)
  • "Sanovat minua vanhaksi, mutta minähän olen vasta 65-vuotias nuorukainen."
    • Paavo Väyrysen presidentinvaalikampanjalause 2012.[2]
  • "Vastuutani en voi väistää."
    • Väyrynen ilmoittaessaan pyrkivänsä presidenttiehdokkaaksi 2011.[3]
  • "Kaikilla on omat vahvuutensa. Sattuu vain olemaan niin, että minussa nämä kaikki vahvuudet yhdistyvät." [4]
    • Väyrynen keskustan puheenjohtajavaalin aikana 2010.
  • "Minä olen Jumalan valittu johtamaan Suomen kansaa." [5]
  • "En muista milloin viimeksi olisin ollut väärässä."
  • "Mitäpä elämä olisi ilman minua."
    • Väyrynen kuntavaaleissa 2017, joissa hänet valittiin Helsingin kaupunginvaltuustoon.
  • "Minun ruokavalioni ei kyllä ratkaise ilmastonmuutosta".
    • Väyrynen presidentinvaalitentissä 2018, toimittajan kysyessä aikooko Väyrynen vähentää punaisen lihan syöntiä kasvihuonekaasujen vähentämiseksi.
  • ”Olen nuorempi kuin Donald Trump”[6]
  • "Koulutus, politiikka ja minä."
    • Väyrynen kertoo kolme syytä, miksi nuoren pitäisi olla optimistinen tulevaisuuden suhteen Ylen uutisluokan haastattelussa[7]
  • "Pyrin silloin jo toiselle presidenttikaudelleni".
    • Väyrynen, kun häneltä kysyttiin Presidentinvaalien 2018 yhteydessä aikooko hän olla ehdolla seuraavissa Presidentinvaaleissa vuonna 2024.
  • "Gallupit ovat yhtä väärässä kuin kuusi vuotta sitten. Näiden gallupien tarkoituksena on varmistaa Saulin valinta ensimmäisellä kierroksella tai keplotella Pekka toiselle kierrokselle.
    • Väyrynen Presidentinvaalien 2018 gallupeista, joissa hänen kannatuksensa oli 6–8 prosenttia.
  • "Nythän on alettu puhua siitä kuinka kallista se olisi, jos toinen kierros tulisi. Näitä kustannuksia pitäisi verrata siihen, kuinka paljon se maksaa, jos Sauli valitaan uudelleen presidentiksi."
    • Väyrynen presidentinvaalien 2018 tv-tentissä
  • "Olen oppositiossa sekä hallitusta että oppositiota vastaan."
    • Väyrynen palatessaan eduskuntaan 2018 ja erottuaan keskustasta.
  • "Ihmettelin, miksi Pertti Salolainen jäi eläkkeelle politiikasta näin nuorena. Hänhän on vasta 78-vuotias!"
    • Väyrynen Peter Nyman -keskusteluohjelmassa marraskuussa 2018.
  • "Yhteiskunnallinen vaikuttaminen on minulle elämäntehtävä."

  • "Tiedän, että vaatimattomalla persoonallani on suuri huomioarvo."
    • Väyrynen pitämässään lehdistötilaisuudessa tammikuussa 2019.
 
nou, muut on tolloja, väyrynen ei
 
kannattaako mummo väyrystä (n):alien: onpas t yp erä mummeli:LOL::confused:

Ei ole Väykällä varsinkaan kaikki Paavomukit hyllyllä :LOL::LOL:

Väykkä tarvitsisi kantapääimplantin. Normaalit ihmiset oppii viimeistään toisen yrityksen jälkeen kantapään kautta, ettei homma etenekään, vaikka oli luja usko itsellä.

Tosiasiassa sen korvien välissä pitäis koko sen pehmolevy-yksikkö vaihtaa :whistle:

1988, 1994, 2012, 2018, 2024 - Paavo Väyrynen pyrkii jälleen presidentiksi
03.05.2019 klo 10:34
Eduskunnasta pudonnut Paavo Väyrynen (tl) ilmoittaa aikovansa asettua ehdolle vuoden 2024 presidentinvaaleissa.

Väyrynen sai tämän kevään eduskuntavaaleissa vain 1 234 ääntä.

– Kun Suomen politiikan suunnan muuttaminen ei onnistu eduskuntavaalien ja parlamentaarisen järjestelmän avulla, siihen on pyrittävä presidentinvaalien kautta, Väyrynen sanoo tiedotteessaan.

– Niinpä aion asettua ehdolle vuoden 2024 presidentinvaaleissa – sillä edellytyksellä tietysti, että terveyteni ja työkykyni säilyvät hyvinä.

Seuraavat presidentinvaalit järjestetään näillä näkymin tammikuussa 2024.

Väyrynen on tuolloin 77-vuotias. Suomen viidestä viimeisimmästä presidentistä Urho Kekkonen oli virkaan astuessaan 55-vuotias, Mauno Koivisto 58-vuotias, Martti Ahtisaari 56-vuotias, Tarja Halonen 56-vuotias ja Sauli Niinistö 63-vuotias.

Väyrynen on ollut presidenttiehdokkaana neljä kertaa. Vuosina 1988, 1994 ja 2012 Väyrynen oli keskustan ehdokkaana ja vuonna 2018 valitsijayhdistyksen ehdokkaana. Viime vuoden presidentinvaalissa Väyrynen sai 185 305 ääntä........

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/e83f6abb-cb38-4ade-b434-b4c19ab689ea
 
Kyl se vaan niin on et Väyrysestä pitäisi tulla pressa. Kenelläkään toisella ei ole pressan hommaan samaa intohimoa kuin Paavolla.

Että kaikkien dorkien pitää saada tahtonsa läpi, kun vaan kovasti haluavat, eikä ymmärrä tunnustaa tosiasioita itselleen?

Hyvää analyysiä tässäkin:

https://www.karjalainen.fi/uutiset/uutis-alueet/maakunta/item/174945

Kolumni: Koko kansan Paavon irvokas loppunäytös politiikan sivuraiteille
 
Paavo on kaikista pätevin henkilö Suomen tasavallan presidentiksi ja pressallahan on niin vähän valtaa, ettei Paavo siinä hommassa mitään pahaa saa aikaiseksi vaikka kuinka yrittäisi.
 
Yhteistyössä