Vauvavuoden toinen puolisko

[I just wondering]

Hei!

En tiedä onko tästä asiasta jo aiemmin monta aloitusta, en löytänyt ainakaan. Toki samasta asiasta keskustelua varmasti on muissakin pinoissa, mutta ytimekkäästi kysyn: te, joilla ensimmäinen (miksei toinenkin) lapsi täyttää / on täyttänyt vuoden näillä main, huomaatteko eron menneessä vuodessa? Siis tarkoitan ekaa puolta vuotta ja toista...se ensimmäinen oli kuin euforiaa kokonaan, uutta, ihanaa, täydellistä...tämä toinen puolikas on vanhan kertausta ja uuden oppimista, tietysti. Sen jälkeen kun tenava oppii liikkumaan, näyttää oman tahdon jne. on haasteita päivät täynnä. Myös iloa, minulla vaan vahva halu saada elämääni jotain muuta(kin), aloittaa täysin uusi ala opiskeluineen jne, tuntuu ettei tämä kotiäitiys enää riitä.
Kaipaa sitä "euforiaa" kun oli vastasyntynyt nyytti...hölmöä. Olen miettinyt, kun puhutaan synnytyksen jälkeisestä masennuksesta, onko olemassa vauvavuoden lopuilla olevaa masennusta?
Toisaalta, saan paljon iloa omista jutuista ja innostun elämästä helposti. Tämä vaan tuntuu olevan sitä "yhtä ja samaa" kotona olemista...vaikka niin hetken tätäkin saa nauttia, silti ei osaa täysillä siemailla...
kokemuksia, tunteita, vauvan lähestyessä/ ylittäessä vuoden iän??
Tuliko kaipuu töihin?

 

[leijona76]

Saanko vastata vaikka lapsi jo 2v? Mutta siis eka vuosi oli kokonaan kauhea, ei mitään euforiaa vaikka tietysti rakastin lasta ja uutta elämänihmettä. Vasta toisella ikävuodella aloin nauttiakin ja nyt alkaa tuntua siltä että kaipaa muutakin kun kotiäitiyttä. Vaikka töitä.
Ekat 6kk olivat pahimmat, sitten uudet haasteet vaikka ne pahimmat uniogelmat jne olivat menneet. Vauva ei syönyt ja nukkunut, se söi ja itki eikä juuri nukkunut.

 

[vieras]

Minä nautin toisesta puoliskosta enemmän kuin ensimmäisestä. Lapsen kanssa alkoi olemaan vuorovaikutusta, lapsen kanssa pystyi jo seurustelemaan. Ensimmäinen puolisko meni enimmäkseen perustarpeiden tyydyttämiseen. Vauva oli täysimetyksellä eikä ollut minkäänlaista rytmiä syömisen suhteen, itse en vielä pahemmin pitänyt julki-imetyksestä, joten oltiin kotona aika paljon (joo, oma vika pitkälti), kun ei ollut tietoa, koska taas halutaan syödä. Kiinteiden aloitus toi rytmiä ja pystyi paremmin poistumaan kotoa. Nukkuminen on kanssa niin ja näin pienenä. Kunnon päiväunia alettiin nukkumaan vasta yli puolivuotiaana, mikä sekin helpotti omaa jaksamista.

 

[harmaata]

Mulla on nyt 5kk vauva. Ekat n. 2kk oli yhtä tuskaa, vaikka isäkin oli kotona, kun vauva huusi paljon (vatsavaivoja?). 3kk iässä alkoi tuntua, että kyllä tää tästä ja siitä eteenpäin on joka kuukausi tuntunut, että helpottaa ja "nyt mä osaan".

 

[vieras]

Mä nautin kahden lapsen kokemuksella vasta ensimmäisen vuoden jälkeen..