Vauvasta haaveileva/Milloin on oikea hetki lapselle?

Olen 26-vuotias nainen ja sairastan mielenterveyshäiriötä. Saan rahaa sen verran, että pärjään ok, vaikkakin pienituloinen olenkin ja sairaslomalla. Mies on työtön, mutta etsii töitä. Minulla on paino noussut viime aikoina ja välillä olen ajatellutkin, että olenkohan raskaana ja varmaan toivonutkin.

Nyt tuli tänään vain sitten niin selvästi sellainen olo, että haluaisin lapsen. Olen varmaan salaa alitajunnassani lapsesta haaveillut jo kauan, mutta koska tilanteeni on tällainen, että joudun syömään psyykelääkkeitä niin ei ole tullut mieleenkään, että voisin "raskautua". Ja niin kai se on? Minun pitäisi varmaan useimmat lääkkeet lopettaa? Mutta toisaalta, eikö se olisi silloin aika helppoa, kun kuitenkin olisi niin iso asia minkä takia haluaa lopettaa ne lääkkeet..

Ja toinen juttu mitä mietin on rahallinen tilanteemme ja ettemme miehen kanssa asu yhdessä. Olemme kyllä viimeaikoina miettineet yhteenmuuttoa ja se on edelleen mietinnässä. Olemme kuitenkin olleet reilu kolme vuotta yhdessä ja miehellä on ikää sen verran, että hän on jo ihan aikuinen, sekä suhteemme on suurinpiirtein tasapainossa, miten se nyt ikinä voikaan olla.

Mieheni on siis työtön ja etsii töitä, ja uskoisin jos sattuisin tulemaan raskaaksi, että hän sitten menisi työhön, ihan johonkin vaan. Nyt hän vähän nirsoilee, eli haluaa löytää mahdollisimman parhaan työpaikan, vaikka tässä kaupungissa niitä töitä kyllä olisi. Itsekin voisin raskauden alkuvaiheessa tehdä jonkinnäköistä työtä.

Kuulostaako nämä vauvahaaveilut ihan hirveältä, tässä tilanteessa?

Olen varma, että jos olisin töissä ja olisin ihan terve mielenterveyden kannalta, niin hankkisimme lapsen. Mutta nyt osaan kuvitella äitini kauhistelut ym. että emme pärjäisi ja minä en pärjää jne. Olen kyllä käynyt elämässäni läpi kovan koulun, joten en usko, että se lapsi olisi aivan niin mahdoton muutos ettenkö sitä jaksaisi. Tottakai tätä asiaa pitää miettiä kunnolla ja lääkärinikin kanssa, mutta halusin nyt vain alustavasti miettiä tätä asiaa.

Milloin sitten oikeasti on oikea hetki sille lapselle? Jos on henkisesti valmis siihen kuitenkin.. Voiko sitä määrittää, että sinulla pitää olla työ ja kaikki tasapainossa, että voisit "hankkia" lapsia. Kun monilla ei se pää tai emotionaalinen puoli välttämättä ole kunnossa, vaikka muut asiat olisivatkin ja silti heidän vauvahaaveensa ovat hyväksyttyjä..

Jotenkin toivon koko ajan, että lihomisen syy olisi raskaus, mutta se on tosi epätodennäköistä.

 

En osaa oikein muuta sanoa kuin että mielestäni on todella hyvä että olet miettinyt asioita tuolla tavalla.Jotenkin uskon että ihminen itse tietää kun on valmis. Itse en suunnitellut kumpaakaan raskautta vaan pääsivät yllättämään.( Tai siis tiedänhän mä miten raskaus ehkäistäisi) Mutta oli ihan itsestään selvä tunne et näin tän piti mennä.Paljon tsemppiä sulle jatkossa.. =)

 

No jos todella tarvitset psyykelääkkeitä niin en jotenkin näe vaihtoehtona että ne noin vain voitaisiin lopettaa raskautumisen toivossa. Ja jokainen, joka on oikeasti valmis lapseen ja siihen suureen elämänmuutokseen, ni uskosin jokaisen sellaisen tietävän varmaksi että onko tämä nyt se mitä haluan elämältäni juuri nyt. Mutta en ainakaan näe, että psyykelääkkeet olisivat sellaisia, jotka voi noin vain lopettaa halutessaan. Vähentää toki voi jos on kovatkin annosmäärät mutta noin vain lopettamiseen en usko.

Ja muutoinkin kannattaa todella keskustella lääkärin kanssa asiasta ja omasta jaksamisesta. Mitä taasen lihomiseen tulee niin uskoisin sen olevan vain lääkkeiden sivuvaikutuksia.

Mutta jos sinusta todella tuntuu että jaksat henkisesti etenkin, niin voithan asiaa alkaa työstämään enemmän mielessäsi ja jutella miehesikin kanssa asiasta sekä myös siis lääkärin, ja jutella, josko voisit vähentää mielialalääkkeitä ja sitä kautta ehkä lopettaa kokonaan. Mutta tuolloin mielestäni kannattaisi kyllä pidemmän aikaa katsoa miten pärjäät ilman lääkkeitä eikä vain olettaa että no kun on tarpeeksi hyvä syy lopettaa niin kestän kyllä. Mutta tsemppiä ja koita miettiä asioita enemmän ja jutella miehesikin kanssa asiasta, jospa se siitä kypsyisi ajan kanssa :heart:

 

Juu mä aloin itsekin miettimään ton kirjoituksen jälkeen, että mitäköhän mä nyt kirjoittelen. Että varmaan tää vauva-ajatus tässä kypsyy vuoden-parin sisällä. Ne lääkkeiden lopettamiset ei tietenkään ole yksinkertaisia, mutta mahdollista kylläkin. Kyllä tässä pitää vähän enemmän tasapainoa olla ennenkuin lapsi on valmis tulemaan tähän suhteeseen. Mutta onhan se aina mukava haaveilla. Voi sitten samalla koko ajan tosiaan työstää sitä asiaa ja on sitten henkisesti valmiimpi sen lapsen tuloon.

 

Kuulostaa järkevältä. Tärkeintä on kuitenkin lapsen paras. Jos tässä tilanteessa, et ole varma pystytkö antamaan lapsellesi parasta, on varmaan viisasta odottaa. Turvallinen ja tasapainoinen tilanne on lapselle ainut hyvä vaihtoehto. Uskoisin, että voisit hyötyä odottamisesta. Hyvää jatkoa!

 

Juu kannattaa rauhassa antaa ajan kulua ja järjestää oma elämä ensin kuntoon. Ja tuo on vähintä mitä voit tehdä, et lopetat hiljakseen ne lääkkeet ja oot ilman niitä vuoden pari, siinä sitä sit näkee kykenetkö olemaan ilman. Toki kannatan ilman lääkkeitä olemista kun olen nähnyt mitä ne ihmiselle voi aiheuttaa...

 

Punkkis, tosi hyviä ja kypsiä pohdintoja sulta. Kaikesta näkee, että oot järkevä ja fiksu, vastuuntuntoinen ihminen! Mieliala- ja psyykelääkkeitä ei voi jättää noin vain pois käytöstä, ja lääkityksen vähentämisestäkin pitää ehdottomasti jutella oman hoitavan lääkärin kanssa. Monet lääkkeet ovat raskauskielto-lääkkeitä, ja esim. yleisessä käytössä oleva Zoloft-mielialalääkekin pitäisi pystyä lopettamaan raskauden ja imetyksen ajaksi, varmaan vahvemmista psyykelääkkeistä puhumattakaan (?). Mutta ne asiat tietää lääkäri, ja kannattaa niistä jo etukäteen tiedustella.

Mitä tulee siihen, milloin ihminen on valmis vanhemmuuteen... Jos mä liikaa pohtisin tuota asiaa, en varmaan tuntisi koskaan olevani valmis. Gynekologinikin sanoi kerran viisaasti, ettei ihminen ole 100 vuotiaanakaan valmis, vaan raskauteen ja äitiyteen kasvetaan raskauden ja lapsen tulon myötä. Se jotenkin vapautti siitä hirveestä taakasta, jota olin kantanut mielessäni. Olin ajatellut hirveän jyrkästi, että en voi ajatellakaan lapsia, jos sitä ja tätä ja tuota elämässäni...

Tietenkin ennen raskautumista elämän peruspuitteet kannattaa olla suurinpiirtein kunnossa, jotta lapsen tulon aiheuttama oma henkilökohtainen kriisi (se nimittäin tulee kuulemma kaikille, vaikka kuinka olisi toivonutkin ja valmistautunut lapsen tuloon), olisi mahdollisimman lievä ja helposti käsiteltävä. Teidän tapauksessa varmasti se yhteenmuutto olisi seuraava tärkeä askel (oma kriisin paikka sekin). Ja lääkärin ja terapeutin kanssa kannattaa puhua raskaus-ajatuksistaan avoimesti. Terapeutti voi myös olla tukena koko lapsensaamisprosessin ajan, ja sen jälkeenkin :heart:

Valoa ja Voimia elämääsi! :heart:

 

Mielenterveyshäiriöitä (itse häiriöitä, tasoja ja vaikeusasteita) on monenlaisia, ja jos mielenterveyshäiriön hoito on tasapainossa ja tilanne kaikin puolin kontrollissa ja hallinnassa, ei suinpäin pitäisi ajatella että lapsensaanti on täysin mahdotonta ja kiellettyä. Oman lääkärin ja terapeutin kanssa keskustellen löytyy vastaus siihen onko sellaiset suunnitelmat omalla kohdalla suositeltavia vai ei.

Mun hyvä ystäväni on maanis-depressiivinen. Hänellä sairaus on hyvässä tasapainossa, kiitos hyvän ja sopivan lääkityksen, joka löydettiin pitkien kokeilujen jälkeen. Hän on naimisissa ja onnellinen 2 pienen lapsen äiti. Ja hyvä äiti onkin! :heart: