Vauvansa pakkaseen jättänyt äiti sai ehdollista

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vieras

Vieras
Vauvansa vähissä vaatteissa pakkaseen jättänyt äiti on saanut tuomion heitteillepanosta. Vantaan käräjäoikeus tuomitsi 34-vuotiaan äidin vuoden ja kahden kuukauden ehdolliseen vankeuteen.

Lisäksi äiti tuomittiin maksamaan pojalleen yhteensä 1500 euroa kivusta sekä henkisestä kärsimyksestä.

Äiti jätti 11-kuukautisen poikansa viime lokakuussa pensaaseen Myyrmäessä. Ohikulkija löysi tielle ryömineen vauvan sattumalta. Äiti harhaili lähistöllä.

Tapahtuma-aikana ulkoilman lämpötila oli -2 astetta ja pojalla oli yllään vain farkut ja collegepusero ja hän oli paljain jaloin.

Oikeudenkäynnin jälkeenkin jäi epäselväksi, kuinka kauan lapsi oli ollut pakkasessa. Lääkärinlausunnon mukaan hän oli kuitenkin seuraavana päivänä hyvässä kunnossa.

Puolustuksen arvion mukaan lapsi oli yksin parikymmentä minuuttia. Paikalle saapunut poliisipartio toimitti lapsen vastaanottokotiin huostaan.

Äiti myönsi oikeudessa syytteen heitteillepanosta. Hän ei ole esitutkinnassa osannut kertoa syytä tekemäänsä.

Puolustus vetosi muun muassa siihen, että äiti oli ollut tekohetkellä huumepsykoosissa ja kuvitellut pelastavansa lapsen. Oikeus totesi, että äiti oli itse ottanut huumeet, joista oli sekaisin.

Korvauksista oli kiistaa henkisen kärsimyksen osalta. Puolustus kyseenalaisti sen, voiko niin pieni vauva kokea henkistä kärsimystä. Käräjäoikeus katsoi, että äitinsä hylkäämä poika oli tuntenut hätää.

Nainen on sijoitettu Järvenpään sosiaalisairaalaan ja hänen kaksi lastaan on huostaaotettu.
 
Miten toi huumepsykoosi on muka voinut alentaa tuomiota? Onko se sitte hyväksyttävää vetää pää täyteen aineita kun on vastuussa pienestä elämästä? Kaikkee noitten aineitten varjolla tässä maassa saakin tehdä |O

Voivotellaan narkkisäiti-raukkaa kun hirteen pitäis vetää. Mulla ei yhtään sympatiat riitä tollasille!

|O
 
Alkuperäinen kirjoittaja Jonteri:

peesailee :headwall: :kieh:
 
No minusta tuomio on yllättävän kova. (Mutta ihan oikein!)

Ihan sitä vaan että Suomessa jaetaan ehdollista harvasen kerta mm. jollekin rattijuopolle kuka on aiheuttanut humalatilallaan kolarin ja toisen ihmisen kuoleman.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Jonteri:
Miten toi huumepsykoosi on muka voinut alentaa tuomiota? Onko se sitte hyväksyttävää vetää pää täyteen aineita kun on vastuussa pienestä elämästä? Kaikkee noitten aineitten varjolla tässä maassa saakin tehdä |O

Voivotellaan narkkisäiti-raukkaa kun hirteen pitäis vetää. Mulla ei yhtään sympatiat riitä tollasille!

|O

peesi |O |O :headwall: :headwall: :headwall: :headwall:
 
"Käräjäoikeus katsoi, että äitinsä hylkäämä poika oli tuntenut hätää ". No tietty on.
Ja puolustus oli sitä mieltä, ettei voi. Ei prkl. Etteikö muka liki vuoden vanha lapsi hätääntyisi, kun äiti kippaa pusikkoon pakkasella, vähissä vaatteissa, ja jättää sinne |O :'(
Mistä vetoa, että tuokin äiti kirjoittelee jollain nettipalstalla miten hänen lapsensa otettiin ihan syyttä suotta huostaan, pikkumokan takia, virhearvioinnin vuoksi, josta ei edes koitunut mitään pahaa?! :|
 
Alkuperäinen kirjoittaja Q-kuppi:

näinpä juuri, ja sitten jotkut uskovat, että sossutädit ryöstävät ihan viattomilta vanhemmilta lapsia.. :headwall: :headwall:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Perheenpää:
näitteks tuolla :
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/200803277440432_ul.shtml

SAAAAAAAAAAAAAATANA |O |O |O |O |O
Ihan hyvä jos istuu 25 vuotta. Mutta ei olisi lainkaan pahitteeksi, jos tämä vuoden vanhempi kävisi aika ajoin vaikka itsekin mikrossa :kieh:
Kyllä ihminen voi olla paha. Paha ja sairas :| :'(
 
Yhteistyössä