V
vieras
Vieras
Vauvansa vähissä vaatteissa pakkaseen jättänyt äiti on saanut tuomion heitteillepanosta. Vantaan käräjäoikeus tuomitsi 34-vuotiaan äidin vuoden ja kahden kuukauden ehdolliseen vankeuteen.
Lisäksi äiti tuomittiin maksamaan pojalleen yhteensä 1500 euroa kivusta sekä henkisestä kärsimyksestä.
Äiti jätti 11-kuukautisen poikansa viime lokakuussa pensaaseen Myyrmäessä. Ohikulkija löysi tielle ryömineen vauvan sattumalta. Äiti harhaili lähistöllä.
Tapahtuma-aikana ulkoilman lämpötila oli -2 astetta ja pojalla oli yllään vain farkut ja collegepusero ja hän oli paljain jaloin.
Oikeudenkäynnin jälkeenkin jäi epäselväksi, kuinka kauan lapsi oli ollut pakkasessa. Lääkärinlausunnon mukaan hän oli kuitenkin seuraavana päivänä hyvässä kunnossa.
Puolustuksen arvion mukaan lapsi oli yksin parikymmentä minuuttia. Paikalle saapunut poliisipartio toimitti lapsen vastaanottokotiin huostaan.
Äiti myönsi oikeudessa syytteen heitteillepanosta. Hän ei ole esitutkinnassa osannut kertoa syytä tekemäänsä.
Puolustus vetosi muun muassa siihen, että äiti oli ollut tekohetkellä huumepsykoosissa ja kuvitellut pelastavansa lapsen. Oikeus totesi, että äiti oli itse ottanut huumeet, joista oli sekaisin.
Korvauksista oli kiistaa henkisen kärsimyksen osalta. Puolustus kyseenalaisti sen, voiko niin pieni vauva kokea henkistä kärsimystä. Käräjäoikeus katsoi, että äitinsä hylkäämä poika oli tuntenut hätää.
Nainen on sijoitettu Järvenpään sosiaalisairaalaan ja hänen kaksi lastaan on huostaaotettu.