Vauvan outo ihottuma/kuiva iho?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja twinkless
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

twinkless

Vieras
Meidän tytöllä on ollut syntymästä asti ihon kanssa erilaisia ongelmia, kuten kuivuus. Nyt pitkittynyt ongelma on kuitenkin, että otsan iho on todella outo. Kastelessa iho ihan pehmenee ja "liukenee" pois, alta paljastuu märkivä ja punainen läikikäs iho. Lääkäreissä juostu ja sanovat vain että paljon rasvaa, mutta mitenkäs kun märkii, onkos sekään sitten hyväksi? Tosin jos jättää hetkeksikään ilman rasvaa niin iho on ihan kuiva ja liuskottain lähtee kuivaa ihoa. Antibioottikuuri on ja antibioottivoiteita myös, mutta ei tehoa tuohon otsaan.

Muilla kokemusta? Miten saitte kuntoon?? En ole kuullut että kenelläkään oisi tämmöistä, mutta lääkäreissä eivät tunnu olevan niin huolissaan kuin minä! Sanoivat kyllä että ei ole noin kuivaa ihoa nähtykkään, silloin kun oli pahimmillaan, mutta tuohon otsaan/märkimiseen eivät oikein ole sanoneet mitään..
 
Myös vauvan kaulan kanssa olen aika hukassa, yöimetyksillä ilmeisesti suihkutellut maitoa kaulan poimuihin ja muhinut. Kaula punertaa ja on pienesti rikki joistain kohdista, mutta todella kuiva myös! Jos vain kuivuu ja kuivuu lisää niin ei varmasti parane, mutta jos rasvaa laittaa niin muhii vielä enemmän?? Miten ihmeessä tässä kuuluu toimia? Antibioottivoidetta on sinnekkin käsketty laittaa, mutta ei tunnu auttavan yhtään!
 
Meillä tuo diagnosoitiin juuri tänään maitoruveksi, ja ohjeeksi saatiin rasvata neljänä iltana 0, 5% hydrokortisonilla ja muuten tehokkaasti joko Ceralan plussalla tai Ceridalin öljyllä.
 
Kaulan poimuihin ehdottomasti talkkia. Rasva vain pahentaa, kun pitää kosteana. Otsaan kunnon pesu ja rasvaa, sibicorttia vois kokeilla. Siinä kortison ja bakteereita tappava aines kans. Otsassa vois olla ihan karstaa, onko päänahassakin?
 
Joo, ei kortisonia rikkinäiselle iholle, mutta punottavalle voi laittaa. Bepanthenia en laittais, se on niin paksua, että iho ei pääse paranemaan, muhii siellä olla vaan. Kuivalle iholle se on hyvä, mutta ei märkivään, rikkimenneelle tai poimuihin. . Talkki on meillä toiminut parhaiten.
 
Talkkiakin kokeiltu monesti tuohon kaulaan mutta ei auta. Menee semmoseksi mönjäksi poimuihin vaikka olisi kunnolla kuivatut. Karstaa on ollut päässä, ei ole enää sellaista, enemmänkin iho "kuorituu" otsasta pois, todella ohuita suikaleita lähtee ja vaaleanpunainen märkivä iho paljastuu alta..
Lääkärissä ja neuvolassa on puhuttu allergian mahdollisuudesta, jos nämä iho-ongelmat nyt ei ala hellittämään. Mahavaivoja vauvalla ei ole, ei itkeskele, yms.
 
Oho kuullostaa aika hurjalta...
Onkohan niitä allergioita mietitty tosissaan? Pesuaineita varmasti myös?

Jos ne määrää antibioottivoidetta, nii voisiko niitä patistaa ottaa bakteeriviljelyä ihottumakohdasta?
Tyyliin, itselläni hoidettiin rintatulehdusta kefexinillä, kun kefexin nyt on se mitä yleensä määrätään. Vasta kukauden jälkee ottivat näytteen, josta parin viikon päästä selvisi että bakteeri olikin poikkeuksellinen ja muistettii ettei se kefexin purekaan tuohon.
Mietin et oisko vauva liian pieni et vois pitää puuvillasta kauluria? Se estäis ettei kaulan iho pääsis muhimaan jos on ensin esim laittanu sitä ceridalia. Puuvillataitoksia käytetää paljon krooniste haavojen hoidossa...
 
Nii ja talkista.. se on ainakin koko mun hoitajauran 10 vuotta ollu kielletty jo kaikissa vanhainkodeissa(kin).
Vanhuksilla esim vaippa-alueelle laitettuna siitä tulee ku hiekkapaperia kun hiertää ihon ja vaipan välissä. Ja se paakkuuntuminen hiertää kahta kauheemmin, lisäks se pitäis aina kostuttuaan saada pestyä kunnolla pois, mikä tarkottaa ihon hinkkaamista jollai karhealla.
 
Ollaan lääkärissä käyty jo melkein 10 kertaa, että kyllä siellä on tän asian tiimoilta juostu. Olen huomannut juu että talkki ei ole hyvä, en sitä useasti vaippa-alueellekkaan käytä ja hyvänä on pysynyt.
Eivät ole kyllä bakteeriviljelmää ottaneet!! Kefexiniä määräsivät vaan.Pesuaineena ollut aina LV, joten en usko siitäkään johtuvan
 
Ihan on normaalia vauvalla että kaula ja kainalot hautuu ja sitä sellasta haisevaa lähmää erittyy. Talkki ei auta oikeasti mitään ja rasvat vaan hautoo lisää. Ongelma häipyy vauvan kasvaessa, hoidoksi riittää kun putsaa varovasti vanupuikolla ja tuulettelee mahdollisimman paljon.

Onko antibiootteja annettu ihan tutkitusta syystä vai pelkän luulon takia? Ei kannattaisi käyttää turhaan, voi pahentaa ja pitkittää ongelmia. Aina kannattaisi lähteä liikkeelle hellimmästä konstista, eli ihan luonnollisista tuotteista. Meillä apteekin voiteet pahensi vauvan ihoa ja luonnolliset voiteet paransivat ihonhetkessä. Suosittelen vaikkapa Weledaa kokeilemaan ensiksi.
 
Ollaan lääkärissä käyty jo melkein 10 kertaa, että kyllä siellä on tän asian tiimoilta juostu. Olen huomannut juu että talkki ei ole hyvä, en sitä useasti vaippa-alueellekkaan käytä ja hyvänä on pysynyt.
Eivät ole kyllä bakteeriviljelmää ottaneet!! Kefexiniä määräsivät vaan.Pesuaineena ollut aina LV, joten en usko siitäkään johtuvan

Jos pesuaine ollu aina sama, niin kokeilisin kyllä vaihtaa. Ei se vanhakaan hukkaan mene, voitte omille pyykeille käyttää sitä.
Eli pyykin pesuun joku uusi mieto aine. Annosteluakin voi koittaa vähentää, se kuumuus on ehkä tärkeempi että bakteerit lähtis. Pesis harsot, kakkaset pyykit erillää vauvan muista vaatteista. Ei huuhteluaineita! Ja kannattaa valita ylimääräistä huuhtelua jos koneesta voi sellasta lisätä (koneet on tehty maissa joissa veden laatu on erilaista).

Ja kylpypesuainettahan ei edes tarvitse käyttää, eli Lv:t sieltä pois, jos oli käytössä :) kuivattaa ihoa. Kylvyssä voi pestä ihan sillä ceridalilla, ja siis suositellaankin. Tai sit ihan jollai perusvoiteella pestä.

Ylen aamu-tv:sä oli muuten viime viikolla (keskiviikkona?) joku lasten iho-ja allergiatautien lääkäri puhumassa ihon hoidosta. Ne pitäis kai näkyä Areenasta.
 
Sinkkivoide on antiseptiatä ja sopii myös hautuviin taipeisiin, se vois toimia. Kylbettele joka päivä jotta rasvanjänät lähtee irti ja ilmakuivaa/taouttele kuivaksi.

Locobase repair on hyvä perusvoide äärikuivalle iholle.
 
Tuo LV:n hajusteeton, yms pesuaine taitaa sieltä hellimmästä päästä olla kyllä. Neutralia(?) toki vois kokeilla myös.. Huuhteluainetta en käytäkkään vauvan pyykeissä.
En myöskään kylpyvedessä käytä pesuaineita, vaan öljyä. ;) Erilaisia keinoja on kyllä kokeiltu mutta tuntuu että mikään ei helpota tilannetta..
Ja antibiootteja kaikenlisäksi jatkettiin kun ei lyhyempi kuuri tehonnut..
 
Kurjalta kuulostaa :/ Minä pesisin vauvan päivittäin ihan vaan vedellä, ja sitten kaulan poimuihin apteekin tehdaspuhtaat harsotaitokset, ei mitään talkkeja eikä rasvoja, ne voi vauvalla sekottaa vaan entisestään ihon omaa kosteustasapainoa. Kokeilisin ainakin noin muutaman päivän, ja useita kertoja päivässä kuivata se kaula taputtelemalla, ei pyyhkimällä, ettei siellä muhi kuolat ja maidot. Miksei siihenkin voisi sibicorttia kokeilla, kunhan iho ei rikki ole. Otsaan perusvoidetta tai ceridalia jos iho rikki, jos ei rikki, niin hydrokortison tai sibicort. Ettei kyseessä ole kuitenkin sieni-infektio? Silloin iho voi hilseillä ja märkiä, ja antibioottivoiteet ja talkki voi pahentaa asiaa vaan. Haiseeko esim. Kaula?
 
Meinasin myös kysyä että olettehan käynyt yksityisellä ihotautilääkärillä!? Eiväthän tavalliset tk- ja neuvolalääkärit voi näistä asioista tietää yhtä paljon kuin erikoistuneet!
 

Yhteistyössä