zxcv
Tää on järkevä kirjoitus.Alkuperäinen kirjoittaja usko vaan itseesi:Usko vaan itseesi. Kukaan täällä ei tiedä teidän tilannetta.
Meillä käynyt perheneuvolan työntekijät useamman kerran. Meillä sattuu vaan olemaan sellainen vauva, että itkee juuri ennen kuin nukahtaa. Esim. rakastaa autoilua ja on siellä tyytyväinen, mutta kun itku alkaa niin tietää että uni tulee minuutin viimeistään kahden päästä. Illalla sama juttu, paitsi että meillä ei nukahda syliin, ei nukahtanut vastasyntyneenä eikä nukahda vieläkään puoli vuotiaana. Sylissä kantaen itkee tunnin tai kolme, tuntia pidempään en ole uskaltanut sylissä yrittää kun on huutanut koko ajan. Sängyssä silittämällä, hyräilemällä, hytkyttämällä kuten myös vaunuissa, itkee myös niin kauan kuin sitä tekee. Kun jättää rauhaan, itkee myös, mutta silloin nukahtaa viimestään vartin päästä.
Ei auta perhepedit tai mitkään kantoliinat. Kantoliina on kyllä muuten kovasti käytössä, mutta meidän vauva vaan on sellainen joka tarvitsee oman rauhansa. Lie tullut äitiinsä joka inhoaa itsekin nukkua parisängyssä...
Meillä siis vauva itkee itsensä uneen paikasta ja sängystä riippumatta. Se kuulostaa korvaan pahalta, mutta ainut tapa estää tunnin itkut ennen nukahtamista. Minä seison nukahtamisen ajan samassa huoneessa, mutta niin kaukana etten häiritse vauvaa, ts. ei varmaan tiedä läsnäolostani. Jokainen on erilainen. Meidän vauva vaan jostain syystä inhoaa nukahtamista. Inhosi silloin vastasyntyneenä heti, ei koskaan nukahtanut esim. tissille syödessä tms.
Just näin. Luota itseesi. Jos ne ääripäät on perhepeti kouluikään asti ja toisaalta pikkuvauvan huudattaminen uneen ilman mitään lohduttelua edes välillä niin jos näitä vältät niin ei se kovin pahaksi voi mennä.
Perhe on kokonaisuus. Tärkeintä on että voitte perheenä hyvin, silloin vauvakin voi. Ei ole kohtuutonta vaatia tuon ikäiseltä itse nukahtamista ja yön nukkumista enemmän tai vähemmän läpi.
Meillä vauva itkee välillä nukahtaessaan, yleensä ei. Meillä ei nukuteta, korkeintaan käydään välillä ovella tai sängyn vieressä hyssyttämässä.
Kuuden kuukauden iässä saimme unikoululla tuollaisen tunnin välein heräilyn pois. Tassuttelulla aloitimme, siitä siirryimme vähitellen perinteisempiin menetelmiin.
Yleensä vauva herää yöllä 1-3 kertaa ja usein nukahtaa pienen itkeskelyn jälkeen itse uudelleen. Joskus yö menee ilman heräilyjä, välillä tulee taas viisikin kertaa itkuja joita pitää käydä rauhoittelemassa. 7kk nyt.