Mä oon tässä miettiny et mikä tätä meidän perheidyliä vaivaa, kun meille syntyi kaksi kuukautta sitten mielestäni maailman ihanin poika vauva, jota oli odotettu kovasti, myös mieheni. Sitten kun tämä syntyi niin mies oli aivan myytyä miestä, hän jopa itki, vaikka itseäni ei. Sairaalassa ollessamme hän kovasti vannoi rakkautta meitä kohtaan jne jne, mutta sen jälkeen kun kotiin päästiin, niin tuntuu että vauva on sille vaan taakka ja kaikki pitää erikseen pyytää tekemään(syöttö, vaipanvaihto jne..) ja senkin se tekee valituksen kanssa!
Jos mä pyydän sitä hoitamaan ja olemaan seurana niin se vaan pistää sen sitteriin tai lattialle ja istuu itse koneella, eikä välitä seurustella yhtään! Hän käyttäytyy ihan totaalisesti niin kuin ei välittäisi koko lapsesta p....kaan!
Mä oon tässä itsekseni miettiny et sanon sille etten halua sen kanssa toista lasta, koska sitä ei ilmeisesti paljon kiinnosta olla isä tai jotain! Mä en ymmärrä! Kertokaa mulle isät ja äitit et mistä tässä kiikastaa ja pitäiskö mun jatkaa tätä lapsen kasvatusta ihan yksinäni, kun tuntuu että sitä ei kiinnosta!
Jos mä pyydän sitä hoitamaan ja olemaan seurana niin se vaan pistää sen sitteriin tai lattialle ja istuu itse koneella, eikä välitä seurustella yhtään! Hän käyttäytyy ihan totaalisesti niin kuin ei välittäisi koko lapsesta p....kaan!
Mä oon tässä itsekseni miettiny et sanon sille etten halua sen kanssa toista lasta, koska sitä ei ilmeisesti paljon kiinnosta olla isä tai jotain! Mä en ymmärrä! Kertokaa mulle isät ja äitit et mistä tässä kiikastaa ja pitäiskö mun jatkaa tätä lapsen kasvatusta ihan yksinäni, kun tuntuu että sitä ei kiinnosta!
... Anteeksi... Lauantai-aamut...
