Vauvan hikoilu

Siis meidän vajaa 2kk vauva oli turvakaukalossa reilun tunnin verran. Vauvalla oli päällään t-paita-mallinen body, sukat sekä löysät velour-housut, ohut pipo oli myös päässä. Laitoin vielä hänen päälleen ohuen kangas peiton, koska ajattelin että hänelle tulisi kylmä muuten.
Äsken kun otin nukkuvan vauvan pois kaukalosta niin lakki oli nihkeä sekä selkä oli aivan märkä.

Kuinka paljon vauva normaalisti hikoilee?
 
normaalia
Turvakaukalo on umpimuovia selän puolelta ja olit laittanut kyllä tosi paljon vaatetta vauvan ylle, joten ihan normaalilta kuulostaa tuo hikoilu. Meidän poika on hikoillut vauvasta asti tosi paljon, ei puhettakaan mistään vastasyntyneen lämpimästi pukemisesta, vaikka maaliskuussa syntyi!
 
No hyvä :D Minä olen jo vainoharhainen kun "anoppi" valittaa aina kuinka vähän vauvalla on vaatetta päällä. Ajattelin jo että on kipeä kun niin kauheasti hikoili eikä alkanut itkemään kuumuuttaan.

Mutta en siis päivällä noin paljoa vaatetta laita vaan tämä oli siis siinä klo. 23 aikaan.

Ja toinen kysymys, että voiko vauvalla "lähteä" ääni? Kun tuntuu että tällä olisi tämän päivän aikana ääni muuttunut kauheasti. Kuulostaa mielestäni siltä että sillä olisi niin sanotusti ääni "lähtenyt".
 
Sehän on ihan yksilöllistä miten paljon lapsi tarvii vaatetta ja hikoileeko ylipäänsä paljon vai ei. :) Tosi paljolta tuntuu kyllä tuo vaatemäärä munkin korvaan. :) Mun toinen lapsi oli kova hikoilemaan, ja on sitä vieläkin, nyt 4v. Kesäkuumalla ei tartte olla kuin hattu päässä, niin hikoilee pään ihan märäksi :D Esikoinen taas on hänkin aika kuumaverinen, ei halua paljon vaatetta, mutta ei silti hikoile. :)
 
"concha"
Jepjep, meillä vauveli, nyt 2kk, on myös aina ollut melkoinen kuumakalle. Ensimmäisen kerran säikähdin, kun lapsi yöllä hikoili lakanankin märäksi. Anoppihan ei tätä ymmärrä, vaan oli puolelle sukua kauhistellut, kun laitoin vauvan sisällä päikkäreille pelkässä vaipassa.. myös oma äitini haluaa kääriä lapsen peittoihin ja vällyihin, vaikka on jo nähnyt, että sitten hiki virtaa ja lapsi on tyytymätön. Joten ihan totta, kannattaa vaan luottaa itseensä. :)
 

Yhteistyössä