vauvan epilepsia?

vieras
Voi olla normaali ja toisaalta taustalla voi olla jokin toinen sairaus joka aiheuttaa kohtauksia. Aineenvaihduntahäiriö esim. aiheuttaa kohtauksia. 3kk ikäisestä lapsesta ei varmaan vielä pitkään aikaan osaa sanoa onko taustalla jotain kehitysvammaa, kun aivot ovat vielä niin kehittymättömät.
 
vieras
Meillä oli lapsella vastasyntyneenä erittäin paha tilanne. Oli kouristuksia yms. Epilepsialääkitystä käytettiin kolme kuukautta. Lääkiyts lopettiin, kun kohtauksia ei enää ollut. Cp-vamma, lieviä vaurioita nähtävissä aivojen "reuna-alueilla". Pienistä vauvoista kukaan ei pysty sanomaan mitään varmaa. Mekin saimme virallisen cp-diagnoosin vasta, kun lapsi oli 2,5-vuotias.
 
Voi olla ok, voi olla ettei.. Riippuu varmaan ihan, kuinka paha epilepsia on. Oon kuullut yhdestä vauvasta, jolla oli todella paha epilepsia, eikä se ollut normaali koskaan :/
Tietysti voi olla niin, että on aivovaurio ja sen seurauksena on epilepsia. Yleensä ei yksistään epilepsia aiheuta aivovauriota, ellei tosiaan ole tosi paha.
Meidän pojalla, nyt 10v, todettiin viime kesänä epilepsia, mutta sillä lievä onneksi.
 
Ihan hyvä et on huomattu ajoissa tuo epilepsia.. Luin just uusimmasta epilepsia-lehdestä, että vauvojen ja leikki-ikästen hoitamaton epilepsia voi johtaa kehitys-viivästymään tai jopa kehitys-vammaisuuteen.
 
Syynä voi olla esim. aivojen synnynnäinen rakennepoikkeavuus tai keskushermostotulehduksen jälkitila. Iso osa pienten lasten epilepsioista saadaan lääkityksellä hyvin kuriin. Usein tosin epilepsiaan liittyy muitakin neurologisia poikkeavuuksia. Suomi on maailman kärkimaita epilepsian tutkimuksessa ja hoidossa joten jotain hyvääkin. =) :hug:
 
vieras
siis yhteenkirjoitettuna tuo infantiilispasmi, valitettavasti vauvojen epilepsia johtaa usein kehitysviivästymiin/kehitysvammaisuuteen. Tuttavapiirissä oli yksi tälläinen tapaus. 4-vuotiaana lapsi oli alle vuotiaan tasolla :(

Toivottavasti tuossa tapauksessa ei olisi kysymys näin vakavasta jutusta.
 
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja wannabemommy:
kun sil oli vaikee synnytys... niin siksi ajattelen aivovaurion mahdollisuutta. ja sillä on kuulemma paha epilepsia :'(
Meidän kuopus kärsi hapenpuutteesta synnytyksessä ja syntyi elottomana. Saatiin virkoamaan-->vastasyntyneiden teholle. Tunnin ikäisenä sai epilepsiakohtauksen ja joutui samantien lääkitykselle. Lääkitystä jatkettiin kuukausia, kunnes aivot oli kuvattu uudestaan (kuvattiin heti syntymää seuranneena päivänä) ja todettiin, että muutokset, mitä ensimmäisellä kerralla näkyi, olivat hävinneet. Lääkitys purettiin pikkuhiljaa ja nyt on reipas eskarilainen, ei mitään oireita/kohtauksia/vammoja ole ollut.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
siis yhteenkirjoitettuna tuo infantiilispasmi, valitettavasti vauvojen epilepsia johtaa usein kehitysviivästymiin/kehitysvammaisuuteen. Tuttavapiirissä oli yksi tälläinen tapaus. 4-vuotiaana lapsi oli alle vuotiaan tasolla :(

Toivottavasti tuossa tapauksessa ei olisi kysymys näin vakavasta jutusta.
hui :(

meillä 1½v tyttö ja diagnosoitu infantilispasmi, ja vähän kehityksen viivästymää. nyt jo kävelee muutamana metrin matkoja itse :heart:
 
nunu
vauva voi olla normaali vaikka on epilepsia ja siihen ei yleensä löydy syytä mistä se tulee. Itelläni on lapsi jolle todettiin nelikuisena epilepsia ( sekään ei ollut täisin varma diagnoosi), koska vauvoille voi tulla muutaman kerran epilepsian tapaisia kohtauksia jotk aei välttämättä ole mitään. Onneksi on keksitty niin hyvät lääkitykset epilepsiaan että se pysyy kurissa ja jos vauvoille tulee epilepsia se voi hävitä muutaman vuoden iässä kokonaan. kaverini lapsella se hävisi kolmeen vuoteen ja ei ole enää mitään...voimia kaikille joitten lapsi sellaista sairastaa <3
 

Yhteistyössä