J
juurnäin
Vieras
[QUOTE="Äityli";24798063]......Nytkin suositus on, ettei perunaa saisi antaa ensimmäisenä koska sisältää niin paljon tärkkelystä. No hohhoi. Ennen ei ole muuta lapset alussa syöneetkään kuin perunaa ja porkkanaa. Nyt järki käteen ihmiset[/QUOTE]
Sillä nyt on huono perustella, mitä ennen ollaan tehty. Ennen näet tehtiin kaikenlaista, jonka nykytutkimus on asettanut kielletyksi. Oma isoäiti ajan tavan mukaan kasvatti tupakkaa muiden juttujen ohella, ja tokihan sitä lapset poltti jo kymmenkesäisestä lähtien. silloin kuulemma ajateltiin, että etenkin flunssaan ja muihin sairauksiin oli tupakka hyvästä. Tutkimus on sittemmin osoittanut inan verran muuta asian suhteen, kuten on kiinteiden aloittamisenkin suhteen vaikka toki ei terveyshaitat nyt mitään tupakoinnin tasoa ole (se sitten jo alkaakin olemaan yhtä paha passiivisen tupakoinnin kanssa, jos vauva ei saa rintamaitoa).
En aina käsitä miksei asioista voi ottaa kunnolla selvää, vaan hoetaan jotain maalaisjärkeä ja sitä miten meidän einoriitalla ei ainakaan ole mitään tautia, ikäänkuin se mitätöisi täysin pätevän empiirisen tutkimuksen? Eivät toki kaikki lapset, vaan se suurin osa... mutta kun et tiedä onko lapsesi marginaalissa, onko riskiä viisasta ottaa?
Oma maalasjärki ei kykene tätä ilmiötä selittämään, onneksi en ole teidän lapsi...