Vauvalahjoista

  • Viestiketjun aloittaja "utelias"
  • Ensimmäinen viesti
Ken guru
[QUOTE="a p";25836524]minusta 5 euron tulppaanikimppu olisi myös hyvä lahja. Suklaan kanssa loistava.

Ehkä tuo posliinikenkä on hyvä, jos on elänyt aikaa kun mitään tavaraa ei ollut paljon. Itse en ymmärrä. Minustakin se on mautonta ja kornia.

Mutta siis ehkä vain arvomaailmat eivät kohtaa.[/QUOTE]

Niitä posliinikenkiä taitaa olla joka vauvaosastolla myynnissä (kukkakaupat, koruliikkeet etc), joten monet varamaan ajattelee sen olevan "oikea" lahja, se mitä kuuluukin antaa, ajatellen että siitä sitten jää jotain pysyvää, toisin kuin vaatteista, suklaasta tai kukista.
 
surpu
[QUOTE="vieras";25836462]Ei me mielestäni olla mitenkään tarkkoja, mutta kun puolivuotiaalla pojalla on kaapissa kuusi neulepuseroa ja kolme kauluspaitaa (siis ei edes mitään bodymallia), niin kyllä hieman käy rasittamaan. Käyttämättöminä siirtyvät kirpparille kun käyvät pieniksi.[/QUOTE]

Ymmärrän oikein hyvin ja tiedän, että sellaisella jolla ei samaa tilannetta ole, on vaikea ymmärtää. Meilläkin isovanhemmat asuvat kaukana ja näkevät lapsia vain pari kertaa vuodessa. Ikävää koittavat lievittää ostamalla valtavasti lahjoja ja niitä tulee muutaman viikon välein. Viimeksi kysyivät etukäteen olisiko jotain tarpeita ja v astasimme, että ihan perusvaatteita otamme mielellään vastaan, paitoja ja housuja ja kesää odotellessa t- piadoille olisi käyttöä. kerroimme myös, että kun meilläkin on poika ja tyttö, olisi mukava jos vaatteita voisi kierrättää sisaruksilla. paketista löytyivät nämä:
Takki - KappAhl, Muotia & Vaatteita verkossa
Paita - KappAhl, Muotia & Vaatteita verkossa
Liivi - KappAhl, Muotia & Vaatteita verkossa
Paitapusero - KappAhl, Muotia & Vaatteita verkossa
Paita - KappAhl, Muotia & Vaatteita verkossa
 
"vieras"
Mä en muista, että kummankaan vanhemmat olisivat antaneet lapsellemme varsinaista vauvalahjaa. Jouluun oli lapsen syntymästä pari viikkoa ja vauva sai kyllä sitten joululahjoja (bodyja, housuja, sukkia, lakanat ym. hyödyllistä ja nättiä :) ) En odottanut mitään lahjoja ja olin todella iloinen siitä mitä jouluna saatiin, varsinkin kun vaatteet olivat isoja ja tulivat myöhemin tarpeeseen, kun pienimpiä kokoja meillä oli jo valmiina riittämiin.

Posliinikenkä olisi melko turha enkä välitä sen kaltaisista posliiniesineistä, mutta en olisi pahoittanut mieltäni vaikka olisivat antaneet sellaisen ainoana lahjana. Ehkä isovanhemmat halusivat antaa lapselle jonkin heidän mielestään kauniin muiston syntymästä, vaikka vanhemmille toki olisi enemmän hyötyä vaikka vaippapaketista.
 

Yhteistyössä