Vauvakuumeelle pitäisi keksiä uusi nimi!

Olenko ainoa täällä, joka kärsii vauvakuumeesta ilman, että pääsee edes yrittämään? Mies ei ole valmis ja koen tämän suorastaan kidutuksena. Nyt miltei pari vuotta vauvakuumetta takana ja olen alkanut harkitsemaan jo lääkkeiden syömistä. Tuntuu, etten enää selviä ja elämänhalu alkaa hiipua. Millään ei ole mitään merkitystä, kun en saa edes mahdollisuutta omaan pienokaiseen. Ahdistus ja suru valtaa mielen ja alan hiljalleen jo katkeroitumaan miehelleni, jota rakastan valtavan paljon. Haluan lapsia nimenomaan hänen kanssaan ja tiedän, että kuulumme yhteen. Hänkin kuulemma haluaa lapsia minun kanssani, mutta aina löytyy syy, miksi vielä ei. Minulla vaan alkaa pian järki mennä. Vinkkejä? Päästänkö itseni kohta päiviltä vai onko keinoja saada mies vauvapuuhiin?

 

Eikös vauvakuume ole tuolle ihan oikea nimitys? Eihän se käytännön yrittämistä edellytä, se on juuri se tunne.

Minä taas en tunne kokevani vauvakuumetta, vaikka olemmekin miehen kanssa ihan tosissamme yrittäneet lasta yli kaksi vuotta, tuloksena yksi tuulimuna ja yksi varhainen keskenmeno, ja luultavasti hoidot edessä.

Ei siihen miehen mielen muuttamiseen oikein mikään auta, ellei aika. Meidän tapauksessa se olin minä, joka en osannut päättää, tai oikeastaan jouduin pyörtämään kokonaan aiemman päätökseni olla koskaan hankkimatta lapsia, sillä mies niin kovasti halusi. Halusin kuitenkin olla varma, että oma päätökseni ei ole painostuksen tms. tulos, ja vuosia siihen meni. On ihan mahdollista, että nykyiset ongelmamme on tuon jahkailun syytä, mutta mies ei onneksi ole koskaan esittänyt syytöksiä .

Voimia joka tapauksessa!

 

Mielestäni sana "vauvakuume" kuulostaa kepeältä ja mukavalta. Tämä mitä minä tällä hetkellä koen, on jotain, jolle pitäisi olla joku paremmin kuvaava nimi. Esimerkiksi "vakava vauvankaipuumasennus". En tiedä, mutta tuntuu siltä, etten haluaisi enää edes elää, jos tämä elämä on tällaista tuskaa. En toivoisi tätä pahimmalle vihamiehellenikään. Vauvankaipuuhelvetti.

 

Pahoittelut, luin ekan viestisi hieman hätäisesti ja ymmärsin osan siitä väärin. Ei tosiaan ole normaalia vauvakuumetta tuo kuvailemasi, mutta ei eille toisaalta tarvitse uutta nimeä keksiä. Se kuulostaa yksinkertaisesti masennukselta ja vakavalta sellaiselta. Onpa masennuksen aiheuttaja mikä hyvänsä, se on syy mennä lääkärin tai psykologin juttusille. Ammattilaisen kanssa juttelu voi kummasti auttaa selvittämään omaa päätä ja prioriteetteja, tai sitten voi saada lääkkeitä jotka auttaa pahimman yli.

Yhtäältä ei ole oikein, että sinä joudut noin kovasti kärsimään lapsen puutteesta, mutta toisaalta ei ole myöskään oikein painostaa miestä ottamaan noin isoa askelta.

 

@Lallastiina Sinä totesit itsekin, ettet ole vauvakuumetta potenut. En oikein ymmärrä siis, miksi kommentoit. Parin tekstin perusteella sitten diagnosoit minulle vakavan masennuksen? Ja mistä päättelit, että painostan miestäni? Olisin kaivannut kommenteja samassa tilanteessa olevilta tai tästä selvinneiltä. En valediagnooseja joltain, joka ei ole edes kärsinyt vauvakuumeesta.

 

Ketjun otsikkoon liittyen olen sitä mieltä, ettei vauvakuumeelle tarvitse keksiä uutta nimeä, sillä mielestäni se, mistä sinä kärsit, ei enää ole ihan tavallista vauvakuumetta. Itsekin käytit sanaa masennus, ja jos puhut elämänhalun hiipumisesta, ahdistuksesta ja siitä, ettei millään tunnu olevan enää merkitystä, niin kyllähän se aika vakavalta kuulostaa. Olen itse käynyt psykologin juttusilla paljon vähäpätöisemmästä syystä, ja suosittelen lämpimästi.
En myöskään väittänyt, että painostaisit miestäsi, vaan lähinnä halusin varoittaa siitä, että miehen näkökulmasta aiheen käsittely voi alkaa tuntua sellaiselta - koska tiedän omasta kokemuksesta, että pelkkä asian ottaminen toistuvasti puheeksi voi käydä painostavaksi.

 

Mielestäni sana "vauvakuume" kuulostaa kepeältä ja mukavalta. Tämä mitä minä tällä hetkellä koen, on jotain, jolle pitäisi olla joku paremmin kuvaava nimi. Esimerkiksi "vakava vauvankaipuumasennus". En tiedä, mutta tuntuu siltä, etten haluaisi enää edes elää, jos tämä elämä on tällaista tuskaa. En toivoisi tätä pahimmalle vihamiehellenikään. Vauvankaipuuhelvetti.

Kyllä kuulostaa siltä, että olisi aika käydä juttelemassa ammattilaisen kanssa. Kunhan saat masennuksesi (oma termisi) kuriin, on hyvä ehkä käydä parisuhdeterapeutilla yhdessä miehen kanssa, jotta pääsette samalle aaltopituudelle noissa lapsia-asioissa ja muussa.

Koska useammassa kuin yhdessä viestissä puhut elämänhaluttomuudesta ja itsensä päiviltä päästämisestä, olisi ihan oikeasti kiire ottaa yhteyttä mielenterveyspuolen ihmisiin.

 

Ainakaan teidän viesteistänne ei ole yhtään apua, eikä niistä ole tulkittavissa minkäännäköistä myötätuntoakaan. Kyllä, tunnen itseni välillä masentuneeksi, koska en saa tilaisuutta olla äiti. En usko siihen auttavan minkään muun kuin sen äidiksi tulemisen. Hain täältä vertaistukea. Ajattelin, että voisi auttaa puhua samassa tilanteessa olevien kanssa, mutta taidankin olla ainoa? Siis ihanko totta oikea vauvakuume ja tahaton lapsettomuus on sellaista ihanaa haaveiluaikaa? Että olen ainoa, jota tämä näin ahdistaa ja tuntuu toivottomalta?

Todella turhauttavaa. Täältä palstoilta löytyy paljon toki lapsettomia, mutta kaikki ovat sellaisia, jotka yrittävät lasta. Olenko ainoa, joka haluaisi yrittää, mutta mies ei halua vielä? Tai no, oikeastaan mieskin haluaa, mutta on tyyppiä, joka elää pelkojensa kautta, eikä siksi uskalla tehdä isoja päätöksiä elämässä.

 

Kuten jo ensimmäisessä viestissä sanoin, olen harkinnut jo lääkityksen aloittamista, sillä ahdistus on välillä niin kovaa tässä asiassa. Sen vuoksi minun tosiaan tulisi mennä ammattilaisen puheille, mutta en tullut sitä täältä kysymään, vaan etsimään vertaistukea.

 

Täällä on monia jotka ovat kokeneet saman. Ilmeisesti viestisi vaan sattui sellaiseen saumaan ettei kukaan samassa tilanteessa oleva ole ehtinyt siihen vastata. Tai ei välttämättä ole halunnut vastata koska aihe on monille todella vaikea puhua.

Ja kyllä täällä myötätuntoa piisaa, vai miksi kuvittelit, että sinua tuntematon ihminen huolestuu viestistäsi niin paljon, että päättää vastata sinulle, vaikka aihe ei itseä koskekaan.

Eri ihmisillä on eri tapoja käsitellä lapsenkaipuutaan. Toiset hankkivat lemmikin, hakeutuvat töihin joissa pääsevät edes muiden lapsia hoitamaan, toiset pitävät itsensä niin kiireisinä etteivät ehdi asiaa ajatella, toiset vaihtavat puolisoa. Usein parasta on kun pystyy käymään avoimen keskustelun puolison kanssa, ja rehellisesti kertoa miltä tuntuu ja mitä elämältä haluaa. Saa yhdessä asetettua esim aikataulua lastenkin alle, sen sijaan että toinen odottaa ja odottaa ja lopulta huomaa että on niin vanha ettei enää voi saada lapsia. Niitäkin tapauksia on täällä nähty.

Jos käyt lukemassa noita vaauvakuumeilijoiden ketjuja, siellä on monia saman kaltaisen tilanteen kanssa painivia ihmisiä. Ehkä voisit kokeilla osallistua jo olemassa oleviin ketjuihin?

 

Kiitos viestistäsi, @Pähkinämama. Olenkin tosiaan selaillut noita ketjuja ja osallistunutkin niihin joskus, mutta en ole vielä löytänyt sellaista, jossa olisi muita minun tilanteessani. Kaikissa on vaan lasta yrittäviä. Noh, viikon päästä alkaa minulla taas hedelmälliset päivät, eikä mies ole nyt sanonut juuta eikä jaata, joten saa nähdä tuleeko sisään vai ei taaskaan.

Mieheni on aivan ihana ihminen, eikä tahallaan minua halua piinata. Eikä hän edes tiedä, miten todella kipeää tämä minulle tekee. Miestä en siis vaihda.

 

Keskustele ihmeessä miehesi kanssa. Etenkin jos hän ei tiedä kuinka epätoivoiseksi tilanne on sinut ajanut. Täytyyhän sinun ihan rehellisesti kertoa hänelle tilanne. Ja niinkuin mainitsin aiemmin, yritä saada aika keskustelemaan tilanteestasi myös ammattilaisen kanssa. On erittäin tärkeää, että masennuksesi saadaan hallintaan, etenkin, kun lapsihasveissa on. Hormonaaliset muutokset jotka kehossa tapahtuu raskauden aikana saattavat nimittäin järkyttää ihan ketä tahansa meistä. Lapsivuodemasennus ei koske vain sitä aikaa kun lapsi on syntynyt, vaan myös jo raskaus aikaa. Ja se aika on erittäin tärkeä äidin olla hyvinvoiva ja stressitön. Masennuksesta toipuminen kun ei yleensä tapahdu ihan yhdessä yössä.

Mutta voimia sinulle. Muista, et ole yksin vaikka joskus siltä tuntuisi!

 

Keskustele ihmeessä miehesi kanssa. Etenkin jos hän ei tiedä kuinka epätoivoiseksi tilanne on sinut ajanut. Täytyyhän sinun ihan rehellisesti kertoa hänelle tilanne. Ja niinkuin mainitsin aiemmin, yritä saada aika keskustelemaan tilanteestasi myös ammattilaisen kanssa. On erittäin tärkeää, että masennuksesi saadaan hallintaan, etenkin, kun lapsihasveissa on. Hormonaaliset muutokset jotka kehossa tapahtuu raskauden aikana saattavat nimittäin järkyttää ihan ketä tahansa meistä. Lapsivuodemasennus ei koske vain sitä aikaa kun lapsi on syntynyt, vaan myös jo raskaus aikaa. Ja se aika on erittäin tärkeä äidin olla hyvinvoiva ja stressitön. Masennuksesta toipuminen kun ei yleensä tapahdu ihan yhdessä yössä.

Mutta voimia sinulle. Muista, et ole yksin vaikka joskus siltä tuntuisi!

Olen kyllä keskustellut, mutta en osaa pukea sanoiksi kaikkea ja tuntuu, ettei hän kykene ymmärtämään todella sitä, miltä tämä minusta tuntuu. Minulla on kokemusta masennuksesta ja olen menneisyydessä ollut pitkiä aikoja todella masentunut ja myös saanut siihen hoitoa. Tällä hetkellä en ole masentunut. Olen tosin huomannut, että minulla on todella pahat PMS-oireet, jolloin myös tämän ketjun aloitin. Silloin tuntuu, että menetän järkeni. Muuten elämässäni ja parisuhteessani olen onnellisempi kuin ikinä, mutta tarve saada oma lapsi on lievästi sanottuna suuri ja ajoittain meinaa suistaa minut raiteiltani. Tänään sain mieheni vihdoin kertomaan minulle mahdollisen aikaikkunan, jolloin ehkäisy voidaan jättää, ja tuntui kuin suuri kivi olisi vierähtänyt rinnalta. Vaikka se ei tapahdu heti, niin on helpompi tietää, että milloin.

 

Hienoa kuulla!
Olen todella iloinen, että edes jonkinlaista aikaikkunaa on sovittu. Se varmasti edes hieman rauhoittaa ja auttaa jaksamaan!

 

Kiitos @Pähkinämama! Se todella tuntui heti helpottavan! Tuntuu, että voin nyt keskittyä muihin asioihin, kun tiedän, että tämä vauvahomma on ajankohtainen sitten loppuvuodesta.

 

Mä olen niin iloinen sun puolesta

 

Kiitos! Ja pahoittelen aiemmasta kiukuttelustani. Tuli nyt ihan tippa linssiin.
Minulla on unelmieni mies, joka rakastaa minua, johon luotan 110% ja, josta tulee mielettömän hyvä isä. Olen onnellinen.

 

Ei haittaa pikku kiukuttelut. Tekee kuule mielelle ja sielulle hyvää joskus päästää niitä höyryjä ulos. Ja tää on tämmöinen turvallinen paikka siihen. Parempi mulle äksyä kuin huutaa äijälle tai naapurin mekastaville tenaville