O
"onneton"
Vieras
Olemme kolmekymppinen pari ja olleet yhdessä kuusi vuotta. Naimisissa emme ole ja kihloissaki vain siksi, että sain vihdoinkin "painostettua" miestäni hankkimaan sormukset. Tyhmää, mutta halusin edes jonkin merkin siitä, että mies on tosissaan tämän suhteen kanssa. Naimisiin ei ole kiire, mutta lasta olen halunnut jo pari-kolme vuotta. Molemmilla on opiskelut päättyneet jo vuosia sitten ja samoissa työpaikoissa olemme olleet ikuisuuden. Mielestäni siis kaikki perusasiat ovat kunnossa ja suhde meillä mielestäni voi hyvin.
Alan vaan olla jo tämän lapsiasian kanssa niin masentunut, että se alkaa kohta vaikuttaa suhteeseen. Olen välillä yrittänyt ottaa vauvahaaveita puheeksi, mutta mies lyö asian aina leikiksi, eikä tunnu yhtään ymmärtävän, miten kipeältä lapsettomuus minusta tuntuu. Olen lapsirakas, mutta nykyisin en enää oikein edes nauti kummilasten kanssa oleilustakaan, koska se vain vahvistaa sitä omaa lapsettomuuden kokemusta. Mies viihtyy myös kummilasten kanssa ja olemme molemmat ns. perhekeskeisiä, joten en ymmärrä, miksi lasta ei voisi meillekin tulla. Melkein jätin jo kerran ehkäisyn pois, mutta aloitinkin sen sitten uudelleen, koska en halua hankkiutua raskaaksi mieheltäni salaa. Lähes kaikilla ystäväperheillämme alkaa olla lapsia ja nyt viimeinenkin ilmoitti sitten, että heille tulee vauva. Yritin taas näytellä iloista, mutta puhelun jälkeen en pystynyt pidättelemään itkua. Tuolloin mies ehkä vähän tajusi, miten kipeä tämä asia on minulle ja alkoi kysellä haluaisinko minäkin ehkä lapsen. Jotenkin vain oma kiinnostus vauva-asiaan on jo hiipumassa, enkä halua, että meille tulee lapsi vain siksi, että olen miestä siihen painostanut. Jotenkin en edes halua ajatella koko asiaa...ristiriitaista...olen koko ajan halunnut lasta, mutta jos se tehdään vain siksi, että "kaikilla muillakin jo on", niin ajatus ei tunnu hyvältä....
Harmittaa myös, että olen tässä miehen kypsymistä odotellessa jumittanut uralla paikallani, koska mies ei myöskään tykkää ajatuksesta, että opiskelisin tai panostaisin mitenkään erityisesti työhöni. Olen yrittänyt sanoa, että niin kauan kuin meillä ei niitä lapsia ole, haluan saada elämääni edes jotain sisältöä. Miehen mielestä taas olisi hulluutta tykätä työstään. En oikein ymmärrä, mitä hän sitten elämältä haluaa, jos lapsia ei uskalla tehdä ja töissäkin käydään vain rahan takia....
Tulen kohta hulluksi tämän junnaamisen kanssa...
Alan vaan olla jo tämän lapsiasian kanssa niin masentunut, että se alkaa kohta vaikuttaa suhteeseen. Olen välillä yrittänyt ottaa vauvahaaveita puheeksi, mutta mies lyö asian aina leikiksi, eikä tunnu yhtään ymmärtävän, miten kipeältä lapsettomuus minusta tuntuu. Olen lapsirakas, mutta nykyisin en enää oikein edes nauti kummilasten kanssa oleilustakaan, koska se vain vahvistaa sitä omaa lapsettomuuden kokemusta. Mies viihtyy myös kummilasten kanssa ja olemme molemmat ns. perhekeskeisiä, joten en ymmärrä, miksi lasta ei voisi meillekin tulla. Melkein jätin jo kerran ehkäisyn pois, mutta aloitinkin sen sitten uudelleen, koska en halua hankkiutua raskaaksi mieheltäni salaa. Lähes kaikilla ystäväperheillämme alkaa olla lapsia ja nyt viimeinenkin ilmoitti sitten, että heille tulee vauva. Yritin taas näytellä iloista, mutta puhelun jälkeen en pystynyt pidättelemään itkua. Tuolloin mies ehkä vähän tajusi, miten kipeä tämä asia on minulle ja alkoi kysellä haluaisinko minäkin ehkä lapsen. Jotenkin vain oma kiinnostus vauva-asiaan on jo hiipumassa, enkä halua, että meille tulee lapsi vain siksi, että olen miestä siihen painostanut. Jotenkin en edes halua ajatella koko asiaa...ristiriitaista...olen koko ajan halunnut lasta, mutta jos se tehdään vain siksi, että "kaikilla muillakin jo on", niin ajatus ei tunnu hyvältä....
Harmittaa myös, että olen tässä miehen kypsymistä odotellessa jumittanut uralla paikallani, koska mies ei myöskään tykkää ajatuksesta, että opiskelisin tai panostaisin mitenkään erityisesti työhöni. Olen yrittänyt sanoa, että niin kauan kuin meillä ei niitä lapsia ole, haluan saada elämääni edes jotain sisältöä. Miehen mielestä taas olisi hulluutta tykätä työstään. En oikein ymmärrä, mitä hän sitten elämältä haluaa, jos lapsia ei uskalla tehdä ja töissäkin käydään vain rahan takia....
Tulen kohta hulluksi tämän junnaamisen kanssa...
