vauvakuume ja synnytyspelko

[vieras]

onko mahdoton yhtälö? täällä ei ole edes mitään varsinaista pelkopolia, neuvolassa saa jutella jos haluaa, uskallanko ajatella edes lasta kun pelkään synnytystä? lähinnä sitä kipua

 

[poppelipuu]

kerran se vaan kirpasee, se on niin pieni hetki sun elämästä, et kyllä sen kestää!!!

 

[ei ole.]

Tänä päivänä kivunlievitys on kohdallaan ja voit synnyttämään mennessä jutella heti kätilön kanssa asiasta. Ei kannata jättää lasta haaveeksi vain kivun pelon takia. Ihminen selviää kyllä kivusta, ja voihan olla, että sinulle kävisi kuin minulle. Vain muutama tunti synnytyskipua, sitten epiduraali, joka vie kaiken kivun ja jopa ponnistusvaihe oli täysin kivuton. Sitten oli tyttö sylissä. Ehdotan, että laitatte lapsen alulle sen kummempia ajattelematta (siis kipua). Sitten sinun on tavallaan vain pakko sopeutua siihen ajatukseen, että synnytät, koska kyllä lapsi on ulos saatava. Jossain sairaaloissa on mahdoillista neuvotella sektiosta, jos on kova synnytyspelko, mutta sitä en kuitenkaan suosittele. Äidin keho valmistautuu lapsen hoitamiseen siinä samassa, kun alatiesynnytys tapahtuu. Onnea matkaan! Kyllähän teidän on vauva saatava.

 

[Molleri]

Niin minäkin pelkäsin kun esikoista aloin odottamaan. Hurja kokemushan tuo synnytys on, mutta ei nin hurja jotta toinen lapsi ois jääny tekemättä Saati että ehkä voisin kolmannenkin tehdä...

Kävin synnytyspelkopolilla esikoista odottaessa. Siellä puhuttiin synnytyksestä ja sen kulusta, ja esiteltiin synnytyssalit ja muut paikat. Ei siellä käynti mun pelkoa poistanut, vaan sen teki synnytys ihan itse Tsemppiä vain!

 

[toivoton]

Mäkin kärsin aikanaan synnytyspelosta ja ylipäätään kaikenlaisesta piikki- ja ronkkimiskammosta. Mutta nyt kun on 2 vuotta yritetty lasta turhaan, tuntuu tollaiset pelot aika turhilta. Verikokeet ja testit ei enää jännitä, keskenmenokivut kestää ja tippaneulojen laittoa ei tajua surunsa keskellä edes ajatella, joten sanoisin, että ei ole mahdoton yhtälö. Kun sitä pistää vaakaan elävän lapsen, joitakin tunteja kestävän kivun ja mahdollisesti koko loppuelämän kestävän tuskan lapsettomuudesta, ihminen pystyy hallitsemaan itseään ja suhtautumaan pelkoihinsa aivan toisin, kuin olisi ikinä uskonut pystyvänsä

En halua tällä kirjoituksella silti vähätellä sun pelkoa...

 

[kyllä]

No eihän se mahdoton yhtälö ole Minulla myös oli kauhea synnytyspelko ja varjosti ikäväkseni kokoraskautta, kävin pelkopolilla juttelemassa, mikä nyt ehkä vähän lohdutti. Mulle aina sanottiin, että kyllä se pelko rupee väistymään siinä vaiheessa kun rupee olemaan niin tuskastunut siihen pötsiin, ettei jaksa enää ja se kyllä piti paikkansa. Mulla meni vielä kolme vkoa yli, joten siinä vaiheessa kun supistuksia rupesi tulemaan, niin ei pelottanut enää yhtään vaan olin innoissani ja kivut lähti mulla epiduraalilla ihan kokonaan ja samantien. Katselin salkkareita ja mies luki aku ankkoja ja sitten vaan odoteltiin että pääsee tositoimiin..

 

[ap]

meillä on jo 3 lasta, neljättä haaveillaan mutta kärsin jostain ihme pelosta. voi kun saisin kerättyä rohkeutta, ettei koko raskausaika menisi pelätessä :/