Vauvaharrastuksissa

Oletteko käyneet vauvaharrastuksissa? Itse olen käynyt pari kertaa viikossa . Hassua on välillä, kun jotkut äidit vaikuttavat niin nuorilta, ja keskimäärin äidit ovat 10 vuotta minua 39-vuotiasta nuorempia. Vauvaharrastuksissa kun yleensä vielä käydään esikoisen kanssa, kun lapsia tulee lisää, niihin ei enää ehditä. Itse sain ekan lapsen 38-vuotiaana.
Tyttöni on aika varovainen lähtemään liikkeelle muiden vauvojen sekaan. Mietin, minkä verran se johtuu omasta iästäni, sitä tiedostamattaankin suhtautuu suojelevammin vauvaansa kuin nuori äiti. Toisaalta enemmän se varmaan on persoonallisuuskysymys.
Yhdelle äidille kerroin, että olen ollut jo vuosia työelämässä (jotenkin en ihan suoraan kehdannut ikääni kertoa tälle 27-vuotiaalle, en tiedä mikä minuun iski). Tuo äiti sanoi, että en kyllä siltä näytä, liekö sitten ollut kohtelias? Välttämättä moni ei kyllä ihan 40-vuotiaaksi vielä uskoisi.
Omilla kavereillani lapset alkavat olla 10-vuotiaita. Olisi kiva saada vauvaäitikavereita, mutta vielä en ole kyllä kehenkään tutustunut niin, että olisin tavannut harrastusten ulkopuolella. Millaisia kokemuksia teillä on tästä ikäerokysymyksestä?

 

Vastaan kanssa vastavuoroisesti sinulle (nyt olen vielä 39v

Sain esikoiseni 35-vuotiaana, kuopuksen 38-v:na. En usko, että vauvasi arkailu johtuu pelkästään sinusta, luonnekysymys suurimmalta osin. Omakin poikani arkaili aika lailla muiden seurassa.
!,5 vuotiaana hän aloitti perhepäivähoidossa, ja silloin kyllä huomasin oman tyylini "älä sitä, älä tätä, varovasti, varovasti..!" PPh sanoikin minulle kerran, ihan ystävällisesti, että anna vain laopsen mennä ja kokeilla kaikkea, vaikka välillä epäonnistuukin ja kaatuu, onnistuneen yrityksen myötä kasvaa itsetunto". Otin siitä aika tavalla vaarin ja hyvä ohje olikin! Nuoremmat äitituttuni olivat paljon rennompia lastensa kanssa.

Mutta luonnekin vaikuttaa. Toinen lapseni (tyttö) on ollut rohkeampi ja uteliaampi jo vauvasta asti, nyt hän elää pöydille ja mihin ikänä vain pääseekin-kaahimisvaihetta, jollaista pojalla ei ollut koskaan. Myös ihmisten pariin on menossa empimättä, kun taas poika on vieläkin sellainen taka-alalta seurailija ja kestää pitkään, ennekuin uskaltautuu toisten kanssa leikkimään.

Muskareissa on ollut mukava käydä, vaikka olenkin ollut välillä ryhmissä, joissa kaikki muut ovat olleet juuri niitä alle 30v. Harvalle olen kertonutkaan ikääni, silloin harvoin kun on tullut puhetta on kommentti ollut lähinnä tyyliin "ootko sä jo...(sen ikäinen?!?). Olen kertonut siitä vasta sitten, kun olen oppinut paremmin tuntemaan- syynä varmaan se, ettei halua lukea ilmeistä että ootpa jo vanha ja noin pienet lapset

Mutta itselläni on juuri nuo avoimet päiväkodit ja muut vastaavat "vapaan yhdessäolon paikat", joissa tunnen itseni ulkopuoliseksi...ja se kyllä harmittaa lasten puolesta, kaipaisivat kovasti kavereita.

 

Nyt aamulla huomaa, ettei aihe tunnu monia koskettavan, mikä onkin ihan oikein. Itse sitä vain tekee iästä ongelman. Saman ulkopuolisuuden tunteen voisi kokea ihan mistä tahansa tekosyystä: koulutuksesta, varallisuudesta, ulkonäöstä, vakaumuksesta...
Kadehdittavaa se tietysti on, kun näkee kaksi äitikaverusta, joilla tuntuu olevan paljon yhteistä ja vauvatkin kasvavat melkein kuin sisaruksina. Nämä kaverukset ovat todennäköisesti kuitenkin tunteneet toisensa jo ennen vauvojen syntymää, ja nyt äitiys vahvistaa ystävyyttä edelleen.
Pitää vain sitkeästi mennä mukaan erilaisiin kokoontumispaikkoihin ja antaa itselleen ja muille äideille aikaa. Jonain päivänä huomaa olevansa jo aika tuttu jonkun kanssa. Avoimuus on kanssa varmaan tärkeää: on oma itsensä ja oman ikäisensä. Joskus voi tulla tilaisuus olla vaikka tukenakin jollekin nuoremmalle äidille - ja tietysti toisinpäin...
Ja eihän me nyt mitään vanhoja olla!