Vauva vai abortti? :/

En tiedä sopiiko tämä kirjoitukseni juuri tälle osastolle, mutta pakko saada vähän muita näkökulmia asiaan.
Olen kohta sekoamispisteessä.
Tämän viikon aikana pitäisi päättä, että pidänkö lapsen vai en. Ongelma vaan on se, että "isi" ei todellakaan halua lasta, saatikaan olla tekemisissä sen kanssa. Itselläni on jo yksi lapsi, 4v tyttö, sekin melko villi tapaus. Olen ollut yksinhuoltajana koko hänen elämänsä ajan, niin en millään osaa päättää mikä olisi parempi päätös tässä tapauksessa. En tiedä selviänkö kahden pienen lapsen kanssa yksin, kun ei sitä tukeakaan löydy. Äitinikin on abortin kannalla, koska ei kuulemma jaksaisi auttaa mua sitten kahden lapsen kanssa.
Olenko liian itsekäs jos pidän vauvan? Helpompi elämähän se olisi ilman toista tässä elämäntilanteessa, mutta olen aborttia vastaan ollut aina. Pelottaa silti oma mielenterveys, että pettääkö se sitten kun huomaan, että voimat ei riitä kahden lapsen huomioon.
Kaikki sanoo, että: "kyllä sä sen oikean ratkaisun vielä teet." Se vaan ei näytä tulevan, joka toinen päivä eri mieltä asiasta. Pää hajoo. "Isikin" vaan painostaa ja ahdistelee asiasta, niin ei sekään auta asiaa yhtään
Onko kenelläkään samanlaista kokemusta ja mihin ratkaisuun päädyitte?
Kiitos!

 

Kokemusta ei ole, mutta toivon sulle voimia päätökseesi, oli se kumpi tahansa! :hug:

 

voisin selkeyttää kysymällä:

pärjäätkö vauvan ja alle kouluikäisen kanssa kolmestaan ilman tukiverkkoa? eli oletetaan ettei olisi isää,mummoa jne.

koska heidän apuunsa et voi luottaa mikäli ymmärsin oikein.eli elämä pitää suunnitella vain sinua ja lasta ajatellen.

sitten voin miettiä enemmän.

mutta päätöksen teet sinä.

oli päätös mikä tahansa niin :hug:

 

Lähtökohta on se, että abortti on murha.

 

minulla ei kyllä ole ollut samanlaista tilannetta mutta yksi ehotus kyllä olisi.

mitä jos tekisit lapsen, mutta varautuisit adoptoimaan sen jos voimasi eivät jaksa.

itse olen monesti miettinyt samanlaisia juttuja. ja koska itse enpystyisi aborttiin niin kyllä mä ainakin synnyttäisin ja katsoisin miten alku lähtee sujumaan. ottaisin raskaus aikana jo tietoja miten adoptio onnistuisi ja jos lopulta tulisin siihen tulokseen olisi helpompaa laittaa asiat vetämään kun tietää jo miten adoptio käytännössä onnistuu.

 

Mä olen itse 1v pienen pojan äippä. Mulla oli alussa tosi vaikeeta päättää teenkö lapsen vai en. Sulla on jo kuitenkin 1 lapsi..

Olen itse tehnyt abortin ja olen sinut sen asian kanssa, onneks. Mulla oli silloin sellanen tilanne että mies oli huono, ja itse työttömänä ja jotenkin en olisi voinut kuvitella lasta siihen kun oma tilanne oli tosi huono. En halunnut toista kärsimään siihen tilanteeseen ennemmin kärsin itse.

Olet tosiaan vaikean paikan edessä. Elämän tilanne aina muuttuu ja saattaa olla että vuoden päästä sinulla on helpompaakin.

Eli mies ei halua lasta?miksi?eikö hän halua elää sinun kanssa? epäilen että jos teet lapsen mies lemppaa sinut jos hän on jo tuolla ajatuksella tällä hetkellä.

Äitisi ei jaksa auttaa sinua 2 lapsen kanssa??? ymmärrän että hänkin tietää miten asiat on.

Jos tunnet että et selviä 2 lapsesta yksin rahallisesti ja mielenterveydellisesti se on paha juttu.

Koska entä sitten kun sekoat ja joudut sairaalaan, entä lapset? pahalta tuntuu sanoa mutta minä sinuna päätyisin aborttiin vaikka se on väärin mutta joskus jos ei tosiaan ole resursseja ja omaa terveyttä, se on lastenkin kannalta parempi.

2 lapsen kanssa on tosiaan töitä. Varsinkin jos vauva on kuvioissa mutta nopeeta se kasvaa ja kohta jo kävelee ja sun 4 v on vauvalle paljon seuraa.

olet pahan päätöksen kanssa. Se on vain sinun itse ratkaistava. Annatko vauvalle mahdollisuuden elämään vai et?? jaksatko itse henkisesti? oletko koskaan harkinnut tukiperhettä viereesi?

päätös on sinun, mutta mies on luuseri kun ei ota vastuuta!

 

...Kun en tiedä yhtään... Mä en pysty vaan kuvittelemaan, millaista se olisi kolmistaan. Välillä tuntuu, et ihan hyvin me pärjättäisiin, sekin olo kyl tulee varmasti muistoista. Sillä tyttären kanssa meni tosi hienosti vaikka olikin ensimmäinen lapsi ja itse ihan pihalla mitä pitää tehdä. Pelottaakin eniten se, miten saan asiat järjestykseen, niin että aika riittää molemmille lapsille ja noh, siinä välissä saisi nukuttuukin Isikin varmaan sekoo, sitten jos pidän lapsen ja alkaa melko varmasti piinaa mua. Siinä sitten tuleekin mielenkiintoinen odotusaika stressaten.

 

Me ei edes seurustella kyseisen miehen kanssa. Hän kun ei kuulemma ole valmis sellaiseenkaan, vaikka puol vuotta jo ollaan "hengailtu". Nyt vasta tajuan miten lapsellinen hän on. Nyt kun hän ei edes tiedä mitä päätän tehdä, niin ahdistelee känniviesteillä ja puheluilla, että varmasti tekisin abortin. Se ei kyl auta yhtään asiaa ja alkaa vaan ottaa enemmän päähän koko ihminen. Yritä siinä nyt tehdä paras päätös...

 

Mulla ei ole itsellä vastaavaa kokemusta, voin vain kuvitella miten vaikea päätös sinun on tehtävä. Voimia siihen oli se sitten mikä tahansa :hug: Vaikken olekaan abortin kannalla, on tosi vaikea sanoa toisen puolesta mitä pitäisi tehdä. Tärkeintä on se että asia olisi sinulle itsellesi selvä, koska sinä joudut asian kanssa elämään lopun elämääsi.

Pystyisitkö puhumaan asiasta vaikka neuvolassa? Terkkari voisi neuvoa millaista tukea teidän kunnassa on tarjolla. Joissakin kunnissa on esim. perhetyöntekijä tai lapseperheiden kodinhoitaja, joka voisi olla tukena ja apuna niin että itsekin saisit välillä levätä. Varmasti elämä kahden lapsen kanssa on rankempaa ja työntäyteisempää kuin yhden kanssa, mutta sitten toisaalta saat kokea kaksinverroin sellaisia asioita joita ei rahalla tai millään muulla voi ostaa.

Toivotan sinulle onnea ja vahvuutta tehdä päätöksesi :hug: :hug:

 

Iso kiitos jo nyt kaikille kirjoittajille....tulee paljon helpottavampi olo kun saa puhuu tästä asiasta...alkaa ehkä jopa näkee vähän selvemmin tätä tilannetta... Oon niin syvällä tässä jutussa, et kaikki on alkanut olee ihan sumeata

 

Oon niin syvällä tässä jutussa, et kaikki on alkanut olee ihan sumeata

Mä oon huomannut saman, että kun jotain vaikeaa asiaa vaan pyörittelee hiljaa omassa mielessään, niin kohta sen kanssa on tulla hulluksi kun se menee ihan liian isoihin mittasuhteisiin. Puhuminen tai kirjoittaminen jonkun kanssa helpottaa monesti ja saa ehkä jotain uutta näkökulmaa.
Siksi kyselin pystyisitkö vaikka neuvolassa ottamaan asian puheeksi, koska tuo päätös on niin iso että voisi olla hyvä jos joku "ammatti"ihminen kuuntelisi sinua ja juttelisi asiasta kanssasi. Ehkä hän jollain lailla osaisi auttaa, ainakin esittää mitä mahdollisuuksia teillä olisi saada apua odotusaikana ja vauvan synnyttyä. Ei läheskään kaikilla ole ympärillä omaa tukiverkkoa, se on varmasti terkkareille tuttua.

 

Hei!

Näkisin, että olet kuitenkin pohtinut pitämistä niin vakavasti että ota huomioon kaduttaako päätös abortista jälkikäteen.
älä anna muiden painostuksen vaikuttaa päätökseesi. Et missään tapauksessa ole itsekäs jos lapsen pidät. Lapsen isä on kuitenkin tietoisesti tiennyt riskit kun kanssasi on touhuillut, joten hänellä on vähitän sanan varaa tässä asiassa!

Voimia :flower:

 

Sain neuvola-ajan vasta ensi viikoksi, niin siihen asti joutuu stressaa. Sitten tuleekin joulu väliin ja sen jälkeen ei olekaan kuin viikko/kaksi aika tehdä abortti. Menee aika tiukille, jos päädynkin keskeytykseen.
Tuntuu vaan siltä, että jos päädyn aborttiin, niin masennun totaalisesti. Siskoni kun teki abortin ja se itse halusi sitä, niin silti oli iskenyt parin kk:n masis. Me ollaan tosi samanlaisia hänen kanssaan, niin pelkäänkin, että mä saan sen masennuksen ihan varmasti koska en tulisi koskaan olemaan 100% varma abortista.

 

Hmmm.. Ensinnäkin nyt laitat korvat lukkoon kaikilta miesten ja äitien kommenteilta! Vauvahan on tulossa sinulle!!!! Jos annat heidän mielipiteiden vaikuttaa sinun päätökseen et koskaan tee päätöstä itse etkä saa mielenrauhaa jos aborttiin päädyt.

Henkilökohtainen mielipiteeni on että Suomessa äiti saa aina apua. On olemassa vaikka minkälaista hoitoapua, päiväkerhoja perheille ja vaikka mitä tukipalveluita että jos etukäteen valmistaudut ja mietit asiat läpi niin ennakoinnilla turvaat lapsen tulevaisuuden!! Varmasti tulee rankkaa. Ois ehkä hyvä miettiä että pystyykö todella perustelemaan itselleen sen että on oikeutettu päättämään ansaitseeko vauva elää vai ei..ja onko sitten itsekkäämpää keskeyttää raskaus...

Itse olen miettinyt että en tähänkään asti ketään ole murhannut että en kyllä voisi aborttiakaan tehdä...vaikka järkevät syyt kuten raiskaus, äidin ja vauvan terveysuhat ovat aina eriasioita. Sinulla ei kuitenkaan näitä taida olla..

Teet mitä tahansa, älä missään nimessä kuuntele miestä tai äitiäsi.. loppupeleissä he ajattelevat vain itseään.. Kuka silloin puolustaa vauvaa ja sinun ajatuksiasi?

Tsemppiä.. kuuntele sydäntäsi!

 

Mulle riittäis nää puheet murhaamisesta. Se on helppo jeesustella kun ei ole kävellyt abortin valinneen ihmisen kengissä. Kaikilla ei ole samoja henkisiä resursseja, ja ilman mitään tukiverkkoa voi tuntea olevansa tyhjän päällä monella tapaa. Totta ehkä sekin, että hakeva saa apua Suomessa: tämä on minunkin perusoletukseni, sitä en tiedä toteutuuko käytännössä.
Toivottavasti, Ducky, et syyllisty muiden puheista, abortin puolesta ja vastaan. Niinkuin yllä sanottiin, älä anna miehen tai äidin puheiden vaikuttaa! Muutenkin voisi olla hyvä idea tehdä täysi pesäero tämän miehen kanssa, vaikuttaa että hänellä on vahingoittava vaikutus sinuun. Saiskohan äitiysneuvolasta nopean ajan jos kertoo kaipaavansa kriisiapua? Oliskohan olemassa joku sopiva palveleva puhelin, jos sellaiseen soittamisen kynnys olisi matalampi.

 

4v. on aika hulivili ikä -meillä esikoinen 4v. mut pikku sisartaan rakastaa yli kaiken vaikka vanhemmat onkin välil tyhmii. Esikoisel vois olla hyväksikin pikku sisarus :hug: ja voimia sinne -päädyt sit mihin ratkasuun tahansa, mut ÄLÄ ANNA KENENKÄÄN YLIPUHUA SUA. koska sinä olet se jonka sisällä pieni kasvaa tai ei kasva. Ikävä mies, mut kyllä lapselle riittää jos toinen vanhempi häntä rakastaa.

 

Mä en tuomitse vaikka tekisit abortin. Mutta juttujasi luettuani mulle tulee iha sellane olo, et sä tulisit katumaan sitä. Mutta mitä ikinä päätätkin, pärjäät kyllä! Voimia sulle päätökseen! :hug: :hug:

 

Itse odotan yksin-siis ilman miestä- esikoistani tällä hetkellä, kahdeksas kuukausi. Itsekin sain ruhtinaallisen viikon ajan pohtia teenkö abortin vai en, pärjäänkö yksin vai en, masennunko/kadunko jos teen. Edellisenä iltana sitten syntyi päätös että pidän lapsen vaikka se muuttaa täysin elämäni. Ja olen erittäin onnellinen etten tehny aborttia. Äitini vaikka ei myönnä, niin vastustaa aborttia. Äitini oli itse 3 pienen lapsen yh-leski kun alkoi 90-luvulla odottamaan pikkusisarustani ja joutui myös miettimään pystyykö hoitamaan yksin kaikki neljä vielä velkaantuneena. Sisarukseni isästä ei ollut mitään apua. Hyvin meidän perhe on pärjännyt.

Eroja tässä kyllä on, sinulla on 4-vuotias ja minulla eka vasta tulossa. Minulla on siskot ja äiti tukena, sinä et saa perheeltäsi tukea. Lapsen isä ahdistelee sinua, minun lapseni isä ei tiedä ja sanoi erotessamme ettei halua tietää jos raskaaksi tulin. Joten ei ole ahdistellut.
Mutta apua saa esim. lastensuojelulta, sieltä saa esim kotihoidon apua jos tarvitset lepoa tai käydä kauppa-asioilla tms. Yksin et ole, pyydä neuvolasta apua tai sitten lastensuojelusta!!!

Kuten muut tuossa niin uskon että tulet katumaan pitkään tekstisi perusteella jos teet abortin. En syyllistä jos päätät sen tehdä :hug: Mutta tosiaan mieti mitä sinun sydän sanoo, ja mieti tulevaisuutta kahden lapsen kanssa, hyvät ja huonot puolet. Kumpi tuntuu paremmalta ajatukselta, se että sinulla on toinen lapsi vai että parempi ettei nyt tulisi lisää?? Älä välitä äitisi/äijäsi puheista, sinulla se vastuu on sitten lapsesta, ei heillä. :hug:

Voit laittaa mulle privaa jos haluat enemmän asiasta jutella, täällä tuetaan kaikin tavoin mitä sitten päätätkin :hug:

 

Tuossa ylhäällä tuli paljon samoja mitä minä olisin sanonut eli ajattelet nyt itseäsi ja tytärtäsi. En tuomitse abortin tekijöitä, itse en ole joutunut sitä tekemään mistä olen onnellinen. Juurikin siitä syystä että henkisesti se olisi minulle liian raskasta.

Toivottavasti päädyt itsellesi hyvään ratkaisuun. Paljon voimia sinulle päätöksesi kanssa. :hug:

 

Eihän se helppoa olisi, mutta elämään voi tulla muutakin vaikeita asioita, jotka sitä vaikeuttavat... Uskoisin että pärjäisit 2 lapsen kanssa, vaikkei se aina helppoa olekaan.
Sinulla on kuitenkin jo suht omatoiminen lapsi siinä, joka varmaan sisaruksesta pitäisi, rakastaisi ja haluaisi olla mukana auttamassa.
Missään nimessä älä tee päätöstä kenenkään muun miellyttämiseksi, vaan tee niin kuin sinusta tuntuu.

Minusta 2 kanssa on pärjännyt ihan hyvin (vaikka meillä tytöillä vain 1,5v ikäero kuopus korvakierteinen halkiolapsi, mies kerrallaan 4-9vkoa merillä, ja lähin tukiverkko on 300km:n päässä ) niin hetkeäkään en kadu että on nuo kaksi.

Aihe kosketti lähinnä sen vuoksi, kun odotan kolmatta, ja meille on povattu vakavasti sairasta lasta nyt, ja punktiotulosten tullessa pitäisi olla valmis päättämään että miten edetään Tilanne on tietysti hiukan eri, mutta vaikeiden ratkaisujen eteen olen täälläkin joutumassa, vkoja jo kuitenkin 17+2 :'(

Terveet lapset ovat sellainen siunaus, että jos vaan hiukankin pystyt ottamaan haastetta lisää, niin anna pienelle mahdollisuus.
Voimia päätökseen, oli se mikä tahansa. :hug:

T:Neiti, rv 17+2

 

Mä olen aina aborttia vastaan... Mut varsinki kun lukee sun kirjotuksia, niin tosiaan tuntuu, että luultavasti et tulis koskaan pääsemään siitä yli. Uskon myös, että Suomessa apua saa kyllä lasten kanssa. On tää siinä mielessä edelleen hyvinvointivaltio.
Toivottavasti päädyt omaan hyvään ratkaisuusi, etkä kuuntele äitisi ja lapsen isän painostuksia. Isyyttähän ei oo pakko tunnustaa, joten tuolla vastuuttoman kuuloisella "isällä" ei tuu olee mitään oikeuksia päättää sun lapsen asioista.
Kaikkea hyvää sulle (Tai teille). :heart:

 

Jotenkin noista sun kirjoituksista sai sen kuvan että olet jo päättänyt lapsen pitää. :heart:

 

Toista ei voi tälläisessä asiassa oikein neuvoa, voin vaan vastata mitä tekisin itse samassa tilanteessa. Tekisin abortin. Ja se päätös ei olisi edes vaikea. Olen tehnyt abortin 17 vuotiaana, elämäntilanne ei vaan ollut mitenkään sopiva enkä ole katunut päätöstäni. Olin ihan täydellinen idootti kun en huolehtinut ehkäisystä kunnolla, mutta opinpa sen sitten kantapään kautta (toivottavasti sinäkin). Ei se helppoa ollut 17 vuotiaalle tytölle, mutta aivan varmasti oikea päätös.
En näe aborttia murhana. Ei kai varhaisen keskenmenon saanutkaan voi verrata kokemusta lapsen kuolemaan. Siis kauheaa molemmat, mutta ei kuitenkaan sama asia.
Tiedän että koettelen rajoja puhumalla tästä asiasta tällä palstalla, mutta aloittaja varmasti kaipaa kaikenlaisia näkemyksiä.

Tsemppiä ja halaus!

 

Hei!
Voimia sulle. Yksi pointti on vielä se, että vauva syntymäaika on n. 8 kk päässä, siihen mennessä se isompi sisarus kasvaa (onneksi!) ja on mahdollista, että ulkoiset tilanteet muuttuu siihen mennessä. Vaikka ajatus nyt tuntuu mahdottomalta ja pelottaa, kuinka selvitään, niin lapset kasvaa ja aika kuluu. Loppujen lopuksi vuosi tai kaksi on ihmiselämässä pieni aika.

 

Paljon hyviä pointteja.

Ihmisillä on oikeus mielipiteisiinsä, myös niihin joiden mukaan abortti on murha. Miettisitte nyt kuitenkin että sopivatko nuo lauseet tämänkaltaiseen ketjuun.

Siitä olen ehdottoman samaa mieltä, että älä anna miehen painostuksen tai äitisi mielipiteen vaikuttaa. Miehesi on riskin ottanut, ja tässä on tulos. Normaalisti en ole sitä mieltä, ettei miehen mielipidettä tule kuunnella. Kuitenkin saan viesteistäsi semmoisen käsityksen, että hän ei ole kovin kypsä.

Minä saan myös sinusta semmoisen kuvan, että et ehkä toipuisi abortista - tai että ainakin katuisit sitä, aina. Jos sinulla tulevaisuudessa sitten on kaksi lasta, en usko että tulet montaa kertaa ajattelemaan, että voi kunpa kuopus ei olisi koskaan syntynytkään... Vaikka olisi miten rankkaa, näin uskon. Sellainen on äidinrakkaus, ja sinä kuulostat kuitenkin harkitsevaiselta ja täysipäiseltä ihmiseltä.

Joka tapauksessa toivon sinulle voimia päättää, mitä sinä pystyt, jaksat ja haluat. :hug: