Me alettiin pitää vauvaa puuhamatolla jo melko varhaisessa vaiheessa. En muista tarkalleen, mutta kuitenkin heti, kun vauva alkoi olla pieniä aikoja hereillä virkeänä. Eihän se siinä kauaa ollut, vartin ehkä. Käyttöikä oli kuitenkin aika lyhyt, kun vauva kasvoi niin nopeasti ja alkoi liikkua niin aikaisin, että kun vauva oli neljän kuukauden iässä niin puuhamatto oli käynyt jo turhaksi.
Meillä oli kai jotain kuukauden kun hommattiin sellainen. Alussa oli tosi lyhyitä aikoja ja ei yhtään yksin. Nyt reilun 3 kk:n iässä viihtyy siinä tosi hyvin ja yksinkin esim. ruokailun ajan tai muuten lyhyen ajan. Vieressä jos makoilee ja heiluttelee leluja yms. niin viihtyisi varmaan tuntitolkulla. Saa jo muutamasta lelusta hyvin kiinni niin on vähän mielenkiintoa enemmän.
Onpa muutaman kerran ottanut siinä lyhyet torkutkin tai sitten on kannettu siitä vaunuihin tai sänkyyn.