H
"hermoheikko"
Vieras
Mä en käsitä itseäni. Ajat sitten päätin että lapseni olen jo synnyttänyt (nyt 7 ja 10) ja niillä mietteillä mentiin vuosia. Erosin lasten isästä, tapasin uuden. Nyt huomaan että ajatus vielä yhdestä lapsesta pyörii päässä päivä päivältä enemmän ja enemmän. Nykyiselläni on myös kaksi lasta, joten johan meillä näitä on entuudestaan yhteensä ihan hyvä määrä.
Vauvat ovat ihania, niin kauan kun ne on toisten, miksi aloittaa kaikki alusta kun nyt lapset ovat jo suht omatoimisia ja heidän kanssaan pääsee vähemmällä. Ei yövalvomisia, ei syöttämisiä, ei vaipanvaihtoa, ei pukemista.
Niin, no nyt sitä huomaa ajattelevansa kuinka ihanaa sitä olisikin aloittaa kaikki alusta, jaksaisinko - en tiedä. Jotenkin kamala kaipuu vaan siihen vauva-aikaan. Siihen että näkee kuinka pieni ihminen oppii uusia asioita, voi miten tuntuu että kaiken on jo unohtanu.
Miten ihmeessä sitä pääsisi näistä ajatuksista eroon??? Jos elämäntilanne olisi monella tapaa toinen, voisi vakavasti ottaa puheeksi aiheen, mutta kun se ei ole, niin pyörittelen asiaa vaan omassa päässäni. Koittaen löytää kaikki ne huonot puolet olla ajattelematta niitä hyviä, jotka tuntuvat valtaavan pääni. Ja koitan muistuttaa itseäni, että vaikka tilanne olisi otollinen vielä yhdelle, ei sekään olisi varmaan suotaisiinko vielä yhtä raskautta, kestäisikö se loppuun asti, menisikö se hyvin yms.
Vauvat ovat ihania, niin kauan kun ne on toisten, miksi aloittaa kaikki alusta kun nyt lapset ovat jo suht omatoimisia ja heidän kanssaan pääsee vähemmällä. Ei yövalvomisia, ei syöttämisiä, ei vaipanvaihtoa, ei pukemista.
Niin, no nyt sitä huomaa ajattelevansa kuinka ihanaa sitä olisikin aloittaa kaikki alusta, jaksaisinko - en tiedä. Jotenkin kamala kaipuu vaan siihen vauva-aikaan. Siihen että näkee kuinka pieni ihminen oppii uusia asioita, voi miten tuntuu että kaiken on jo unohtanu.
Miten ihmeessä sitä pääsisi näistä ajatuksista eroon??? Jos elämäntilanne olisi monella tapaa toinen, voisi vakavasti ottaa puheeksi aiheen, mutta kun se ei ole, niin pyörittelen asiaa vaan omassa päässäni. Koittaen löytää kaikki ne huonot puolet olla ajattelematta niitä hyviä, jotka tuntuvat valtaavan pääni. Ja koitan muistuttaa itseäni, että vaikka tilanne olisi otollinen vielä yhdelle, ei sekään olisi varmaan suotaisiinko vielä yhtä raskautta, kestäisikö se loppuun asti, menisikö se hyvin yms.
