Vauva matkalle??

Hei!

Minä kysyisin, että minkä ikäistä voisi suositella matkustamaan toiseen maahan? Kysymyksessä on nyt 1kk täyttänyt poikavauva, joka on täysimetyksellä. Matka suuntautuisi ensin autolla 3,5h, sitten laivalle, pikalaiva tai sitten tavallinen laiva. Olisimme menossa Eestiin. Mahtaakohan olla liian pieni vauva matkustamaan vai ei?

Ja miten mahtaa onnistua jos vauvalla ei ole vielä edes nimeä, tarvitseehan hänkin nyt oman passin (?) vai miten???

Olemme huomenna menossa 1kk neuvolaan, sieltä ajattelin myös kysyä.
Neuvoja!?
 
Meillä vauva oli 5 vk kun muutimme Saksaan. Vauva tarvitsee oman passin. Kuvassa on oltava silmät auki eli hereillä. meidän vauva nukahti juuri kun pääsimme valokuvausliikkeeseen. Ei muuta kun odottelemaan, että herää. Kuvaustilanne on pikkasen hankala kun vauvaa on pidettävä ilmassa ilman että pitelijän kädet näkyy.
 
Me ollaan reissattu vauvan kanssa kaksiviikkoisesta alkaen Suomessa ja muualla. Virossakin käytiin n. 1,5 kk iässä pikapaatilla, ja sekin pitkän viikonlopun reissu meni oikein hyvin.

Ja passi pitää olla, eikä passia saa jos ei ole nimeä. Meille tuli vähän kiire nimeämiselle sen takia. =)

Passikuvan ottaminen on tosiaan aikas "mielenkiintoista", meidänkin vauva nukkui kun päästiin valokuvaamoon eikä millään suostunut heräämään ja kun heräsi, huutohan siitä tuli... Kuvassa pitäisi tosiaan olla nassu peruslukemilla, silmät auki ja suu kiinni, tasavärinen vaalea tausta eikä syliä, käsiä tai muuta osaa vanhemmista näkyvissä. Haastavaa, mutta onnistuu valokuvausliikkeessä kyllä.
 
Myös meillä on matkusteltu vauvan kanssa ihan onnistuneesti 10 päivän iästä lähtien. Ollan matkusteltu autolla pitkin Irlantia, lennetty muutamaan otteeseen Suomeen ja takaisin tänne Irlantiin ja ihan sokerina pohjalla vauva matkusti meidän kanssa 2kk vanhana autolla euroopan läpi Suomesta Irlantiin. Varsinainen reissutyttö tosiaan, ikää reilu 3kk ja 9 euroopan maassa on jo vierailtu.
Vauvan kanssa matkustamisessa haastava puoli on se että aikaa täytyy varata rutkasti enemmän. Pidempiä pysähdyksiä ja lyhempiä päivämatkoja. Meillä pysähdyttiin muutaman kerran päivässä pidemmälle tauolla ja otettiin prinsessa pois istuimesta vaunuihin nukkumaan, sillä tavalla pienen selkä ei joudu suunnattoman suuren rasituksen kohteeksi.

Ja toinen haaste on totta tosiaan tuo passikuva. Jokainen ihminen kun tarvii oman passin nykylainsäädännön mukaan.Oma kokemukseni on todella hyvä, reilu vartti valokuvaamossa ja yksi ainoa kuva. Mutta olen kuullu ihmisistä jotka ovat vierailleen valokuvaamossa jopa 5 eri päivänä, jotta kelpaava kuva on saatu otettua! Valokuvan ottoa varten kannattaa varata reilusti aikaa.
On myös olemassa ala-ikäisen henkilökortti, joka on ilmeisesti kelvollinen matkustusasiakirja useimmissa euroopan maissa. Tuon henkilökortin kuvavaatimukset eivät ole yhtä tiukat kuin passin. Kannattaa kysyä tuotakin vaihtoehtoa poliisilaitokselta.
 
Meillä myös matkustelu muutaman viikon ikäisestä lähtien. Sekä kotimaassa että ulkomailla. Hyvin ovat reissut sujuneet. Helpointa oli silloin, kun pikku-ukko oli vielä täysimetyksellä ;) Kesällä oltiin Virossa ja hienosti sujui sielläkin. Puhdas hotellihuone ja omat eväät =)
Passikuvan ottaminen ei ollut niitä helpoimpia asioita ainakaan meillä. Poju ei millään tahtonut olla suu kiinni ja vakavana :D
 
Passista sellainen vinkki että kannattaa laittaa vauva valokuvausliikkeessä selälleen valkoisen alustan päälle lattialle ja sitten yrittää kiinnittää vauvan huomio kameraan kun kuvaaja ottaa kuvan. Näin meillä onnistui tosi hyvin, vauva oli 2kk. Ja huom. poliisilaitoksella antavat pikkuisen anteeksi vauvojen kuvissa; esim. meidän vauvalla ei näkynyt toinen korva mutta sanoivat ettei haitannut ja passi saatiin.
 

Yhteistyössä