Enemmän objektiivisuutta niissä on kuin niiden äitien viesteissä, joiden mielestä vauva ei ikinä kärsi mistään, mistä äiti ei toivo vauvan kärsivän. On täysin itsensä huijaamista sanoa esim. sellaista mummoa kuukauden ikäiselle vauvalle tutuksi ja turvalliseksi, jonka vauva on tavannut korkeintaan muutaman kerran viikossa. Saati että "huoletta" voisi jättää vuorokaudeksi hoitoon. Ei se aina niin mene, että mikä on äidille kivaa, on vauvan paras. Musta on lähinnä pelottavaa, jos ei edes itselleen voi myöntää, että jostain edes VOISI olla vauvalle haittaa. Jos joskus laitan vauvani mielestäni liian varhain hoitoon niin toivon, että sentään tiedostan, että vauva saattaa tuntea siitä ahdistusta ja otan sen huomioon.
Ps. En ole missään sanonut, että äidin pitäisi olla vauvan kanssa 24/7 ensimmäisen vuoden aikana. Siinäkään ei mitään pahaa tosin ole, jos haluaa olla paikalla joka imetysvälillä.