Vauva ja äiti kotona ja esikoinen hoitoon - miksi ihmeessä?

[Brit]

Lähinnä Lontoosta olen kiinnostunut...

 

[Maassa maan tavalla tosiaankin]

Selvennän vielä, että minua on eniten ihmetyttänyt se, että 2-vuotias tai alle esikoinen pistetään hoitoon samaan aikaan kuin vauva syntyy, siis lapsi joka on siihen asti ollut täysin kotihoidossa.

Oslossa asuvalta tuttavaltani kuulin, että tuo ylläkuvattu tapa on erittäin yleistä siellä, ja jopa suositeltavaakin. Kuulemma päiväkodissa (no joo, eivät ole ihan samanlaisia kuin täällä Suomessa) lapsi saa olla oma itsensä (ei vain isosisko tai -veli) ja muiden samanikäisten kanssa ja läsnä on aikuisia, joilla on pätevä koulutus ohjaamaan tuota varhaiskasvatusta, kun äiti ei ehkä itse sitä ehdi tai jaksa tehdä vauvan kanssa puuhatessaan.
Hän myös kertoi, että jos hän olisi pitänyt kaksivuotiaansa kotona pikkukakkosen syntymän jälkeen, hän olisi saanut kuulla siitä ihan kamalasti ihmettelyjä, paheksuvalla sävyllä höystettynä.

Näemmä maassa maan tavalla

Just niin. Suomessa opitaan alusta lähtien eristäytymään koteihin. Lapsia saa hoitaa vain omat vanhemmat ja hädän tullessa EHKÄ isovanhemmat.

OT: Katselin tuossa äskettän telkkarista ohjelmaa, missä suomalaisia oli muuttanut Norjaan ja heiltä kysyttiin mitä eroja näillä kahdella kulttuurilla on. Yhdeksi mainttiin se, että näillä suomalaisilla oli kaihtimet ikkunoissa, mitä siellä ei kellään muulla ole! Saman havainnon tein itse matkallani Hollannissa, ettei siellä käytetä verhoja, vaan ohikulkijat saavat vapaasti katsoa asuntoihin sisälle.

Kyllä me Suomalaiset ollaan ahdistunutta ja sulkeutunutta kansaa...

 

[Isompi osaviikkoisena]

Minä olen sellainen "huono" äiti, jonka esikoinen (kohta 4v) on osan viikkoa päiväkodissa, vaikka olen vauvan kanssa kotona. Esikoinen on siis ollut päiväkodissa jo ennen kuopuksen syntymää ja jatkaa päiväkodissa, koska pitää kavereista ja ohjatusta toiminnasta siellä ja koska haluamme myös säilyttää paikan tutussa päiväkodissa omien kavereiden kanssa. Esikoinen siis pitää piirtelystä, lauluhetkistä, ulkoleikeistä jne ja vaikka kaikkia näitä tehdään myös kotipäivinä, on eri asia päästä tekemään niitä samanikäisten kavereiden kanssa. Olen huomannut, että lapsi myös oppii samanikäisiltä kavereilta monia taitoja paremmin kuin vanhemmilta ja rohkaistuu kokeilemaan, kun joku vähän isompi tekee edellä. Kun kuuntelen, miten meillä esimerkiksi sairastaessa kinutaan päiväkotiin ja välillä jopa väitetään, ettei muka olisikaan sairas vain tämän takia, päättelen, ettei lapsen ole siellä ainakaan paha olla

Lapsi on siis hoidossa ennen kaikkea oman etunsa vuoksi niin lyhyellä kuin pitkällä tähtäimellä. Enkä kyllä koe mitenkään väärinkäyttäväni järjestelmää, sillä tämä järjestelmä vain on tällainen eikä sitä oikein voi muutenkaan käyttää. Jos edes kohtuullisen kulkumatkan päässä olisi esimerkiksi yksityinen päiväkoti, tuollainen pre-school tai muu vastaava leikkiryhmä, veisin lapseni ilomielin sinne ja maksaisin hoidosta todellisten kulujen mukaan, jolloin minun toivottavasti ei kenenkään mielestä pitäisi kärsiä huonosta omatunnosta. Mutta tässä meidän "hyvinvointimallissamme" ei ole tällaista vaihtoehtoa, vaan kunnallisilla palveluilla asetetaan epärealistinen kustannustaso hoitopalveluille ja sitten kun yksityiset palvelut on ajettu ahdinkoon, valitetaan, etteivät rahat riitä eivätkä resurssit ja ihan sääntöjen puitteissa palvelua käyttävät perheet syyllistetään tilanteesta.

Miksei päivähoidon maksuja nosteta sellaiselle tasolle, että olisi varaa tarjota palveluja kaikille haluaville sen sijaan, että valitetaan siitä, miten joku vie paikan sitä enemmän tarvitsevilta (mitä tämä nyt sitten tarkoittaakaan)? Tämä avaisi myös oven yksityisille palveluntarjoajille ja vaihtoehtoisille järjestelyille, kuten erilaisille kotipalveluille niissä perheissä, joissa lapsi ei kaipaa ryhmätoimintaa, vaan esimerkiksi vanhemman jaksaminen on kriittinen tekijä.

Uskon vilpittömästi, että ainakin suuri pääosa vanhemmista pyrkii toimimaan siten kuin uskoo lapsilleen ja perheelleen olevan parasta, tuskin laiskuus tai se, ettei välitettäisi lapsesta tai oltaisiin laiskoja, on käytännössä useinkaan - jos koskaan - syynä. Minusta on myös ikävää, että aina pitää syyllistää ja haukkua niitä, jotka ovat valinneet toisin kuin itse, ja usein vielä nojaten johonkin tieteellisiin tutkimustuloksiin, joita ihan tunnetusti löytyy tukemaan yleensä ihan kaikkia vaihtoehtoja, kun vain löydetään oikea tutkimus. Itse ainakin olisin valmis taipumaan lasten vuoksi vaikka millaiselle mutkalle, mutta realiteetit ja muiden ihmisten, kuten lasteni ja mieheni, tarpeet asettavat myös omat rajoituksensa. Olisikin paljon helpompaa, jos meillä olisi kysyntään ja tarjontaan perustuva järjestelmä ja avoin ja ymmärtäväinen mieli.

 

[edelliselle kljnfkln]

Edelliselle: hyvä kirjoitus! On kuitenkin eri asia, että 4-vuotias lapsi, joka on jo ennenkin käynyt päiväkodissa, jatkaa osa-aikaisena, kuin että 2-vuotias tai alle, joka ei ole ennen ollut hoidossa, aloittaa siellä samoihin aikoihin vauvan syntymän kanssa. Se on itse asiassa tosi eri asia. Alle 3-vuotiaiden, ja varsinkin tuollaisen alle 2-vuotiaan, kyky muodostaa sosiaalisia suhteita, kommunikoida ja ajantaju ovat aika erilaiset kuin nelivuotiaan. Kukaan ei varmaan kiistä, etteikö nelivuotias jo tarvitse kavereita ja saa paljon irti hyvästä ohjatusta toiminnasta - joko päiväkodissa tai sitten kerhossa tms.

On tosiaan mielenkiintoista, kuinka paljon tilanne ja tavat vaihtelevat eri maissa. En kuitenkaan ihan ymmärrä, miten se, ettei lapsi ole päiväkodissa, voi suoraan tarkoittaa sulketuneisuutta. Kyllä perhe voi nähdä tosi paljon ihmisiä silti ja olla liikkeellä. Sosiaalisuuten ei sitä päiväkotia erityisesti tarvita.

 

[meillä verhot aina auki]

Komppaan edellistä siinä, että päiväkoti ei lasta sosiaalista vaan vanhemmat. Lapsi oppii sosiaaliset pelisäännöt seuraamalla miten omat vanhemmat toimivat toisten ihmisten kanssa; omien perheenjäsenten kanssa, ystävien seurassa ja kaupan kassalla.

Minusta on aivan takapajuinen (tässäkin keskustelussa esitetty) ajatus että lapsi päiväkodissa oppisi sosiaaliseksi.

 

[välillä hyvääkin,]

No meillä poika 2-v on ollut tähän asti ujo ja hieman syrjäänvetäytyvä. Siis ei juurikaan viihtynyt muiden lasten seurassa. Nyt ollut kaksi viikkoa päiväkodissa ja on aivan eri poika leikkien myös päiväkodin ulkopuolella muiden lasten kanssa. Ennen roikkui äidin jalassa kiinni. Ei hänestä varmasti sosiaalisempi ole päiväkodissa tullut, mutta reippaampi kuitenkin.

 

[Naana78]

Oma esikoiseni jatkoi tutussa lähipäiväkodissa vauvan syntymän jälkeen osa-aikaisena. Olen ollut tuohon enemmän kuin tyytyväinen, sillä en olisi mitenkään jaksanut keksiä kehittävää aktiviteettia tuoreelle isosiskolle. Lisäksi, ainakin meillä, se, että äiti imetti ja hoiti uutta vauvaa sai esikoisen hyvin, hyvin mustasukkaiseksi. Eli ainakin meillä voi unohtaa sen idyllin, jossa 2,5v. tuore isosisko auttaa äitiä vauvan hoidossa ja osallistuu innolla kaikkeen vauvaan liittyvään, ja pah. Mun mielestä esikoiselle oli oikeasti lähinnä "traumaattista" katsella päivästä toiseen kuinka äiti imetti (joskus 40minuuttiakin) uutta vauvaa (vauva syntyi kesällä ja esikoinen oli 2kk kotosalla). Päiväkodin alettua syksyllä meidän elämä helpotti. Isosiko pääsi päiväkotiin, joka oli vain hänen juttunsa (isojen juttu). Päiväkodissa laulettiin, askarreltiin, jumpattiin jne. ja meillä oli iltaisin kotona ihan eri meininki. Lisäksi mulla oli mahdollisuus heti hoitopäivän jälkeen keskittyä täysillä esikoiseen kun isä tuli töistä.
Itse ihmettelen niitä äitejä, jotka väsyneinä, kiukkuisina ja pahantuulisina huutavat uhmakkaalle esikoiselle puistoissa ja muskarissa. Saa oikeesti laittaa lapsen päivähoitoon ja suoda itselleen vähän helpotusta hyvällä omatunnolla. Päivähoito ei vaurioita lasta, väsynyt ja masentunut äiti sen sijaan tutkitusti voi jotain aiheuttaakin. Jokainen tietysti tavallaan ja on totta, että kaikki äidit eivät väsähdä vauvan synnyttyä vaan jaksavat hyvin hoitaa isommatkin lapset siinä sivussa. Lisäksi monilla on tukiverkostoa yms. jota meillä ei ole. Voi olla, että ajattelisin eri tavalla jos isovanhemmat olisivat viettäneet vauvavuotena useita tunteja viikossa esikoisen kanssa tai meillä olisi ollut varaa palkata lastenhoitaja.

 

[kiiaaa]

Kouluun tulee joskus lapsia, jotka ovat olleet äidin kanssa kotona 5 vuotta ja sitten vuoden esikoulussa (joskus ei sielläkään) ja kyllä heillä on sosiaalisissa taidoissa harjoittelemista ja muutenkin ryhmässä toimimisen taidoissa. Usein tuntuu myös, että nämä kotona olleet lapset sairastavat koko ekan kouluvuoden, kun eivät ole saaneet vastustuskykyä mistään.

Komppaan edellistä siinä, että päiväkoti ei lasta sosiaalista vaan vanhemmat. Lapsi oppii sosiaaliset pelisäännöt seuraamalla miten omat vanhemmat toimivat toisten ihmisten kanssa; omien perheenjäsenten kanssa, ystävien seurassa ja kaupan kassalla.

Minusta on aivan takapajuinen (tässäkin keskustelussa esitetty) ajatus että lapsi päiväkodissa oppisi sosiaaliseksi.

 

[verhot edelleen auki]

Näitä kokemuksia varmasti on laidasta laitaan. Väitän edelleen että lapsi oppii sosiaalisuuden kotona. Tietysti jos sitä ei 5-vuotiaana ole kotona oppinut niin eipä sitten kai osaa koulussakaan.

Esimerkkeinä minäkin voin kertoa että naapuin poika on todella kohtelias ja ystävällinen ja reipas ja osaa jutella aikuisten kanssa fiksusti sekä leikkiä toisten kanssa myös pienemmät huomioon ottaen. On ollut aina kotihoidossa paitsi esikoulussa. Vastakohtana erään tuttavan lapset taas ovat olleet 1-vuotiaasta asti päivähoidossa, eivätkä osaa tervehtiä kylään tullessaan, eivät vastaa kun heitä puhuttelee, eivät osaa kertoa kuulumisistaan tai mistään muustakaan. Huutaa, riehua ja tapella kyllä osaavat ja omia kaikki vieraidenkin lelut visusti itselleen.

Tietysti voi olla muita syitä laittaa lapsi päiväkotiin äidin ollessa kotona, kuten juuri että isompi sisarus tylsistyy äidin ja vauvan kanssa kotona. Mutta ajatus etteikö lapsi muuten voisi oppia ihmisten kanssa toimimista kuin päiväkodissa on aivan puppua.

 

[komppaan]

Allekirjoitan tämän täysin!

Nämä meilläkin syyt ja koen, että se pelasti meidän perheen hyvinvoinnin raskaana vauvavuotena. Minäkin ihmettelen niitä kiukkuisia ja väsyneitä, lapsilleen huutavia äitejä ja mietin, että kevennetty arki muutama päivänä viikossa voisi tehdä heillekin ihmeitä.

Haluan katsoa tätäkin asiaa vähän laajemmin: tämä on meidän PERHEEN parhaaksi, kun minä jaksan paremmin, parisuhde voi paremmin ja sitä kautta koko meidän perhe.

Jos en olisi päiväkotiimme täysin tyytyväinen, en lasta siellä pitäisi. Mutta paikka on harvinaisen upean lämminhenkinen ja haluan, että juuri tuossa päiväkodissa lapsemme saavat olla kouluikään saakka.

Oma esikoiseni jatkoi tutussa lähipäiväkodissa vauvan syntymän jälkeen osa-aikaisena. Olen ollut tuohon enemmän kuin tyytyväinen, sillä en olisi mitenkään jaksanut keksiä kehittävää aktiviteettia tuoreelle isosiskolle. Lisäksi, ainakin meillä, se, että äiti imetti ja hoiti uutta vauvaa sai esikoisen hyvin, hyvin mustasukkaiseksi. Eli ainakin meillä voi unohtaa sen idyllin, jossa 2,5v. tuore isosisko auttaa äitiä vauvan hoidossa ja osallistuu innolla kaikkeen vauvaan liittyvään, ja pah. Mun mielestä esikoiselle oli oikeasti lähinnä "traumaattista" katsella päivästä toiseen kuinka äiti imetti (joskus 40minuuttiakin) uutta vauvaa (vauva syntyi kesällä ja esikoinen oli 2kk kotosalla). Päiväkodin alettua syksyllä meidän elämä helpotti. Isosiko pääsi päiväkotiin, joka oli vain hänen juttunsa (isojen juttu). Päiväkodissa laulettiin, askarreltiin, jumpattiin jne. ja meillä oli iltaisin kotona ihan eri meininki. Lisäksi mulla oli mahdollisuus heti hoitopäivän jälkeen keskittyä täysillä esikoiseen kun isä tuli töistä.
Itse ihmettelen niitä äitejä, jotka väsyneinä, kiukkuisina ja pahantuulisina huutavat uhmakkaalle esikoiselle puistoissa ja muskarissa. Saa oikeesti laittaa lapsen päivähoitoon ja suoda itselleen vähän helpotusta hyvällä omatunnolla. Päivähoito ei vaurioita lasta, väsynyt ja masentunut äiti sen sijaan tutkitusti voi jotain aiheuttaakin. Jokainen tietysti tavallaan ja on totta, että kaikki äidit eivät väsähdä vauvan synnyttyä vaan jaksavat hyvin hoitaa isommatkin lapset siinä sivussa. Lisäksi monilla on tukiverkostoa yms. jota meillä ei ole. Voi olla, että ajattelisin eri tavalla jos isovanhemmat olisivat viettäneet vauvavuotena useita tunteja viikossa esikoisen kanssa tai meillä olisi ollut varaa palkata lastenhoitaja.

 

[yksmamivaan]

Ennenaikaan(ei ees niin kauan aikaa sitten) isompi suku asui yhdessä ja näinollen isommille lapsille oli seuraa ja tekemistä kun vauvoja tuli lisää perheeseen..itse kuulun siihen ryhmään jolla isovanhemmat asuvat muilla paikkakunnilla, eikä sukua ole lähimailla jolloin saisin edes välillä lapsenhoitoapua. Ekan kanssa alku oli suht intensiivistä,(useimmilla varmaan myös) tissittelyä lähes 24/7 ja katkonaiset yöt. Ottaen huomioon, että toiset saavat pullosta maitoa, joka sinänsä iisimpää,(kai ei kokemusta) mut meidän esikoinen pulloa ei suostunut ottamaan
Meidä nyt 2v tyttö pitää päiväkodista, siellä on hyvät hoitajat ja siellä on oppinut ihan tosi paljon juttuja. Joten tässä meidän syyt miksi me jatkamme ja laitamme kakkosvauvan syntymän jälkeen esikoisemme joko alkuun kokopäivähoitoon ja/tai sit myöhemmin osaaikaseksi hoitoon..että näin..jokaisella ihan omat syyt!

 

[yksmamivaan]

ja sit vielä, et jos vauvelin kans sujuu hyvin, niin miksipä en sit ottais esikoista myös kotiin=) et molemmat vaihtoehdot ovat vielä avoinna..

 

[okjWEJJO]

Voisiko joku antaa esimerkkejä siitä, mitä kaikkea teidän 2-vuotiaat ovat oppineet päiväkodissa? Siis sellaista, mitä eivät varmaan olisi ainakaan samanikäisinä oppineet kotonakin. Tämä kiinnostaa ihan vilpittömästi. Meillä ei ole vauvaa mutta mietin puolitoistavuotiaan pistämistä tarhaan.

 

[mammamiabelladonna]

meidän neito oppi ehkä eniten päiväkodissa tuota motivaatiota, sillä tarkoitan innostusta tehdä itse asioita. Kotona oli aina niin helppo pyytää vanhempia tekemään, päiväkodissa innoostui monesti itse yrittämään, kun isommatkin.

 

[siispä]

Mun mielestä on kornia että äitien pitäisi tuntea syyllisyyttä (kaiken muun lisäksi) vielä siitäkin että "vie paikan sitä enemmän tarvitsevalta" vaikka maksaa lystistä ihan yhtä paljon kuin kaikki muutkin.

Eikö tämä ole päättäjien murhe tai yhteiskunnan mätä kohta? Tämä subjektiivinen päivähoito-oikeus on maassamme mahdollista siksi, että sitä voi perheen tarpeisiin käyttää ja ainakin mun mielestä ihan hyvällä omallatunnolla, kaikki omista lähtökohdistaan.

En ota kantaa puolesta enkä vastaan, koska en tunne jokaisen tätä oikeutta käyttävän perheen taustoja. Luotan siihen että ainakin suurin osa vanhemmista tietää mikä on parhaaksi heidän lapsilleen. Tämän vuoksi en selitä omia valintoja muille, enkä ole kiinnostunut siitä mitä muut meidän perheestä ajattelevat.

 

[omatoimisuutta]

Meilläkin tärkeintä oppia on ollut itse tekeminen, just tuo hyvänlainen sosiaalinen "paine". Oppi pukemaan itse n. 2,5-vuotiaana jne.

Samoin sanoisin, että on oppinut odottamaan vuoroon ja osaa jakaa tavaroita leikeissä, sellaisia sosiaalisia taitoja. Muutaman tutun kotonahoidetut 3-vuotiaat ratkovat ristiriitoja lyömällä. Sanoisin, että tuollaiset tavat ainakin kitkeytyvät pk:ssa aikaisemmin pois.

 

[gkuyi]

Meilläkin tärkeintä oppia on ollut itse tekeminen, just tuo hyvänlainen sosiaalinen "paine". Oppi pukemaan itse n. 2,5-vuotiaana jne.

Samoin sanoisin, että on oppinut odottamaan vuoroon ja osaa jakaa tavaroita leikeissä, sellaisia sosiaalisia taitoja. Muutaman tutun kotonahoidetut 3-vuotiaat ratkovat ristiriitoja lyömällä. Sanoisin, että tuollaiset tavat ainakin kitkeytyvät pk:ssa aikaisemmin pois.

Mä taas sanoisin, että ei kotonakaan saa ratkoa riitoja lyömällä. Ei kai sitä sentään tarvitse mennä päiväkotiin opettelemaan?

 

[Väsynyt äiti]

Allekirjoitan tämän täysin!

Nämä meilläkin syyt ja koen, että se pelasti meidän perheen hyvinvoinnin raskaana vauvavuotena. Minäkin ihmettelen niitä kiukkuisia ja väsyneitä, lapsilleen huutavia äitejä ja mietin, että kevennetty arki muutama päivänä viikossa voisi tehdä heillekin ihmeitä.

Haluan katsoa tätäkin asiaa vähän laajemmin: tämä on meidän PERHEEN parhaaksi, kun minä jaksan paremmin, parisuhde voi paremmin ja sitä kautta koko meidän perhe.

Jos en olisi päiväkotiimme täysin tyytyväinen, en lasta siellä pitäisi. Mutta paikka on harvinaisen upean lämminhenkinen ja haluan, että juuri tuossa päiväkodissa lapsemme saavat olla kouluikään saakka.

Te joilla on esikoinen päiväkodissa, ettekö ole siis koskaan kiukkuisia ja väsyneitä tai huuda lapsille?

 

[Ullakko]

Tietenkin. Sitä odottaa pikkuriiviötä palaavan päiväkodista, ja sitten se onkin sellainen pissipää ja vihaa kaikkea, niin toivoo että olis sinne jäänytkin. Mutta! Sen kiukun voi niellä, kun muistaa että seuraavana päivänä voi taas lojua sohvalla ja jättää hoitaminen muille tahoille ja pitää huolta vain vauvasta.

 

[omatoimisuutta]

Meilläkin tärkeintä oppia on ollut itse tekeminen, just tuo hyvänlainen sosiaalinen "paine". Oppi pukemaan itse n. 2,5-vuotiaana jne.

Samoin sanoisin, että on oppinut odottamaan vuoroon ja osaa jakaa tavaroita leikeissä, sellaisia sosiaalisia taitoja. Muutaman tutun kotonahoidetut 3-vuotiaat ratkovat ristiriitoja lyömällä. Sanoisin, että tuollaiset tavat ainakin kitkeytyvät pk:ssa aikaisemmin pois.

Mä taas sanoisin, että ei kotonakaan saa ratkoa riitoja lyömällä. Ei kai sitä sentään tarvitse mennä päiväkotiin opettelemaan?

Ei tietenkään saa! Mutta lapset sitä silti saattavat kokeilla. Kirjoitinkin, että uskoakseni tällaiset saadaan kokonaan pois käytöksestä pk:ssa nopeasti. Ei kukaan viitsi leikkiä lapsen kanssa, joka aina lyö. Tämä oli vain yksi esimerkki sosiaalisten taitojen oppimisesta, kun joku sitä kysyi. Mun puolesta jokainen saa hoitaa lapsensa kotona vaikka kouluikään, jos katsoo sen itselleen parhaaksi.

 

[komppaan]

Väsynyt olen ehdottomasti ollut, kukapa pienten lasten äiti ei olisi. Kiukkuinen, juu, mutta oleellista on, miten sen oman kiukkunsa käsittelee, lapsiini en sitä pura. Ja ei, lapsille en huuda!

Allekirjoitan tämän täysin!

Nämä meilläkin syyt ja koen, että se pelasti meidän perheen hyvinvoinnin raskaana vauvavuotena. Minäkin ihmettelen niitä kiukkuisia ja väsyneitä, lapsilleen huutavia äitejä ja mietin, että kevennetty arki muutama päivänä viikossa voisi tehdä heillekin ihmeitä.

Haluan katsoa tätäkin asiaa vähän laajemmin: tämä on meidän PERHEEN parhaaksi, kun minä jaksan paremmin, parisuhde voi paremmin ja sitä kautta koko meidän perhe.

Jos en olisi päiväkotiimme täysin tyytyväinen, en lasta siellä pitäisi. Mutta paikka on harvinaisen upean lämminhenkinen ja haluan, että juuri tuossa päiväkodissa lapsemme saavat olla kouluikään saakka.

Te joilla on esikoinen päiväkodissa, ettekö ole siis koskaan kiukkuisia ja väsyneitä tai huuda lapsille?

 

[paivahoitoon vaan]

Kyllä, hermostun aika useinkin, mutta harvoin ryyhdyn huutamaan. Meillä tilanne oli huomattavasti hankalampi ennen kuin esikko aloitti kesätauon jälkeen päiväkodissa. Olin TODELLA väsynyt ja menetin hermoni useita kertoja viikossa. Kun päiväkoti alkoi meidän arki muuttui "ihanaksi" kun en itse ollut niin väsynyt ja sain myös omaa aikaa päivään (vauvan päiväunet). Olen jutellut äitien kanssa, jotka vastustavat päivähoitoa henkeen ja vereen ja haluavat ehdoin tahdoin hammasta purren hoitaa kaikki lapsensa kotona "täydellisesti". Monet on tosi väsyneitä ja huutavat ja hermostuvat lapsilleen usein. Yksikin sankariäiti on todella itkuinen usein kertoessaan raskaasta arjestaan, mutta ei, päivähoitoon lasta ei voi laittaa...

Allekirjoitan tämän täysin!

Nämä meilläkin syyt ja koen, että se pelasti meidän perheen hyvinvoinnin raskaana vauvavuotena. Minäkin ihmettelen niitä kiukkuisia ja väsyneitä, lapsilleen huutavia äitejä ja mietin, että kevennetty arki muutama päivänä viikossa voisi tehdä heillekin ihmeitä.

Haluan katsoa tätäkin asiaa vähän laajemmin: tämä on meidän PERHEEN parhaaksi, kun minä jaksan paremmin, parisuhde voi paremmin ja sitä kautta koko meidän perhe.

Jos en olisi päiväkotiimme täysin tyytyväinen, en lasta siellä pitäisi. Mutta paikka on harvinaisen upean lämminhenkinen ja haluan, että juuri tuossa päiväkodissa lapsemme saavat olla kouluikään saakka.

Te joilla on esikoinen päiväkodissa, ettekö ole siis koskaan kiukkuisia ja väsyneitä tai huuda lapsille?

 

[ÖOWJÖFOJ]

Varmasti on oikeasti näitä edellisen kuvaamia "sankariäitejä", joiden perheen kannalta kaikkinensa olisi parempi, jos isompi lapsi olisi edes hieman hoidossa. Mutta kyllä vaan tuntuu myös olevan aika paljon aivan tavallisia äitejä, joiden "isot" "sankarilapset" ulisevat tarhassa, kun äiti ja vauva käyvät kavereiden kanssa kahvilla. Onhan se tietenkin mukavaa eikä äitityden tarvitse olla yhtä raatamista, mutta pistää silti ihmettelemään.

 

[MUTUA]

Varmasti on oikeasti näitä edellisen kuvaamia "sankariäitejä", joiden perheen kannalta kaikkinensa olisi parempi, jos isompi lapsi olisi edes hieman hoidossa. Mutta kyllä vaan tuntuu myös olevan aika paljon aivan tavallisia äitejä, joiden "isot" "sankarilapset" ulisevat tarhassa, kun äiti ja vauva käyvät kavereiden kanssa kahvilla. Onhan se tietenkin mukavaa eikä äitityden tarvitse olla yhtä raatamista, mutta pistää silti ihmettelemään.

Tunnetko OIKEASTI itse yhtäkään tuollaista kuvaamaasi "tavallista" äitiä, vai TUNTUUKO sinusta vain siltä?

 

[MUTULLE vastaus]

Valitettavasti kyllä. Tietenkään en elä heidän perheidensä arkea 24 h / vrk, joten voi taustalla piillä sellaista, josta en tiedä, mutta sitten ovat ainakin pirun hyviä näyttelemään. Kyllä perheillä, joissa toinen vanhempi on kotona hoitamassa vauvaa, minustakin pitäisi olla mahdollista saada isompi lapsi tarhaan, mutta ehkä niin, että yli 3-vuotiaan saisi automaattisesti (=nykytilanne) ja alle 3-vuotiaan vain harkinnan mukaan. No, tulisi varmaan kalliiksi yhteiskunnalle se harkintakin eikä se minulta ole pois, vaikka ne kaksivuotiaat olisivat tarhassa ihan koko ajan, mutta liian isoissa ryhmissä olevia lapsia käy välillä sääliksi.