Vauva haaveissa vuodelle 2013 - 2014

Onkohan mullakin sitten tuossa aivolisäkkeessä jotain häikkää, kun kiukuttaa : / Stressaa, kun on tullut ihan sellainen tunne, ettei kroppa toimikaan. Kiukutuksen lisäksi tuntuu, että hiivaa pukkaisi, oireet ovat kyllä pysyneet vielä suht lievinä. Satunnaisia jomotuksia tuntuu, mutta mitään vuotoakaan ei ole ihmeemmin ( rusehtavaa valkkaria välillä taas) Huomenna täytyy varmaan taas testailla, sekin kiukuttaa jo etukäteen :kieh:

Sehän ei haittaa yhtään, vaikka negaa näyttäisi, kunhan edes kierto käynnistyisi. Viimeksi oli niin turhauttaavaa testailla negoja vähänväliä puolivuotta, kun ei menkkoja näkynyt. Yllätys oli kyllä suuri, kun eräs aamu alkoi toinenkin viiva piirtyä ja vahvana kaupanpäälle :heart:

haave_ilijalla kuulostaa tosi hyvältä oireet b:)d

kääkkis kp 31/?
 
Haave_ilija :popcorn: testiä odotellessa :wave:

Täällä ovista odotellessa.. Joko kierto pahasti venähtää, tai sit jää ovis välistä kokonaan, koska mitään oireita ei ole ja preckchekin testeissä ovista ei näy, pelkkä selvä yks viiva joka aamu :kieh:
Voiko kierto venyä stressistä? Meillä, kun tuo hauvavauva on edelleen jalkavammainen ja sitä stressaan koko ajan, mietinpä vaan, vaikuttaako sellanen kiertoon tai ovulaatioon..

Jokos on ihmisillä joulufiilis? Lahjoja ostettu? Jouluvaloja laitettu? :xmas:
 
Täällä kp 30/29 jo eikä menkkoja kuulu. Onko mahdollista että plussa vielä tulisi jos on tullakseen? Oireita löytyy, väsymys, alamahan nippailu, liman eritys.. Odottelen nyt rauhassa mitä tapahtuu. Saisi vain menkat alkaa että voisi jatkaa yritystä ja olisi toivoa seyraavaan kiertoon. :)

Haave_ilija: Onnea testaukseen, toivotaan että plussa tulisi :heart:
 
Amiraali: Joulua on jo jonkun verran laitettu, tänään jouluvaloja yms.. Ja verhoja voisi alkaa vaihdella piakkoin. :) Lahjat on ostamatta vielä, meillä kun esikoinen on syntynyt 12.12 niin hoidetaan ensin synttärit alta pois. :)
 
Maanantai 3.12.2012





Yritys/TJOTtailu alkanut:

AquaRose...............kp 54/27-?...........yk 1.........ya 10/12........1.

-PikkuMyy-..............kp 44/36....,.........yk 9.........ya 1/12..........1.

Slartibart(25)..........kp 37/28-30(C).....yk 3.........ya3/12...........1.
haave_ilija..............kp 35/28............. yk 2..............................?.
Ainolinnea...............kp 34/34-38.........yk 15........ya 9/11..........1.
Miukula...................kp 34/42.............yk 2..........ya 10/12.........2.
Slallu......................kp 33/28-41........yk 2..........ya 9/12..........1.
pink dream..............kp 32/30-32.........yk 2..........ya 8/12..........1.
kääkkis82(30)..........kp 32/??..............yk 1..........ya 10/12.......4.
happy sun...............kp 32/30.............yk 1..........ya 9/12..........1.

Ambrosia85(27)........kp 28/28-31(CT)...yk 23.........ya 10/10........1.
miss_piggy (31v)......kp 27/29..............yk 7..........ya 03/12........1.
minmaria.................kp 27/36..............yk 2..........ya 8/12..........1.
ViiruP......................kp 25/25-28........yk 3..........ya 09/12.........2.
AnnuLiisa.................kp 25/25-28........yk 5..........ya 8/12...........1.
Amiraali(26).............kp 21/28-32..........yk 3..........ya 9/12.........1.
Luna85(27)..............kp 21/29-38..........yk 9..........ya 2/12.........1.
Annatto..................kp 21/48...............yk 2..........ya9/12..........1.

Niiskulineiti86(25)......kp 17/27...............yk 3..................
Bambini...................kp 17/30...............yk 4..........ya 7-8/12......2.
SuAnn(30)...............kp 17/30...............yk 2......... ya 6/12.........1.
Tintti83...................kp 16/32-36..........yk 5..........ya 7/12.........3.
Lintsa.....................kp 16/30?..............yk 2..........ya 11/12.......2.
pinkkihevonen(26).....kp 14/24...............yk 4...........ya 8/12........1.
jadeka.....................kp 12/28................yk 2...........ya 11/12......1.
reason.....................kp 12/28................yk ?...........ya 5/12.........1.
marianna87..............kp 11/35-60............yk 2...........ya 10/12......1.
ralliruutu..................kp 11/28................yk 3............ya 10/12......1.

Lemontree-86...........kp 9/29-33.............yk 6...........ya 7/12.........1.
Taike80(32)..............kp 8/??..................yk 10........ya2/12..........2.
äippä 84...................kp 8/28..................yk 1.............................4.
Mylvinen(24).............kp 7/29.................yk 4..............................1.
Markke.....................kp 6/30.................yk 6...........ya 6/12........2.
angelblue.................kp 3/30-32............ yk 5 (C)........... 1.yhteinen
Sanna-M(27)............kp 1/31.................yk 2..........ya 11/12........3.



Day Past Ovulation:
ViiruP ............... DPO 10
Slallu ................ DPO 9
Niiskulineiti86.......DPO 1-2



Yrityksen myöhemmin aloittavat:
Stacey_84 (kevät 2013)
eleonoora86
avantasia
Villihiiri
Susimieli



Taustailijat:
Neiti Näpsän Äiti
Isbla
piupiu
Pionia
another
viisikko <3
eufemia
mavli
Viljonkka
suan




Plussanneet:
Kesäkuu 2012:Vissyliini (yk6), lenkkari (yk10)
Heinäkuu 2012: Leenuliinukka (yk2), Kamomillatee (yk2)
Elokuu 2012: eufemia (yk2), hintrikka (yk14), haave2 (yk2)
Mi&Ma (yk1), panzkus (yk4)
Syyskuu: Heiverö (yk1), Chrissy72 (yk4), Hetami (yk2), emily90
Lokakuu: Emppuli83 (yk3), wilma79 (yk1), Minix (yk1), amylee
Marraskuu: nanna_ (yk1), BDU (yk1), Epa_88, hopestar (yk10), jeennaa (yk3)





kp = kiertopäivä
yk = yrityskerta/-kierto
ya= yritys aloitettui
TJOT = tulee jos on tullakseen
dpo = days past ovulation, päivät ovulaation jälkeen
TT=Teroluttauko
T= Terolut
C= Clomifen
CT = Clomitauko

Päivittäjät:
Bambini & SuAnn

***Mikäli kiertosi venyy yli kp56 niin ilmoitathan siitä.
Muussa tapauksessa sinut siivotaan listalta pois.***

*-merkillä merkitty aktiivset pitkän kierron naiset, joita ei siivota yllämainituin perustein.

Ilmoitathan listalle tulevat/muuttuvat asiat korostaen.





+++++ PLUSSARIKASTA JOULUKUUTA+++++



Plussanneille löytyy oma pino täältä ------>
 
Viimeksi muokattu:
Mä oon ihan hermona tästä olotilasta. Se ihme tihruttaminen loppu...siinäkö ne menkat sitten oli? jos oli, niin jopas oli lyhykäinen punanuttu ja aika mininuttu!!! Toissapäivänä alkoi, eilen ihan viiruja...tänään vain aavistuksen aavistus. Ei mitään menkakipuja tms. Tosin en ovistakaan stikannu, niin ehkei kipujakaan sitten ole. Mä kun yleensä vuodan runsaanlaisesti ja kipuilen kun ovis tapahtunut. Harmittaa kamalasti mutta joulua kohden muuta ajateltavaa ja pian saa testitikut taas käyttöä...
Mä olen tänään tyttöjeni kanssa askarrellut joulukortteja ja muuta jouluhömppää ja paisteltiin jo pipruja ja fiilisteltiin joulua :).

Mä muuten alotin vehnänalkioöljyn...ja foolihapon :)

Onko kukaan tehnyt taulukkoa aamulämmöstä ja muista kiertojutskista? Jos on, niin mistä löysitte siihen tarkotukseen hyvän taulukkopohjan?

Huisisti onnee haave_ilijalle testiin!!!
 
Pikana omanapailua: tänään tikuttelin, hento viiva alkanu oviksen metsästäjälle piirtymään tikkuun. Kiire tulee vahvistua jos maanantaiksi meinaa ehtiä, niinku pitäis :)

Tyhmää, mies ei alkanu työstään mun kans pientä aluilleen vaikka eilen juur kerroin, että nämä päivät hyödynnetään vaikka päällään seisoen. No ei passannu, ei ees vaikka krapulassa yleensä kelpaa - nyt tais olla aika heikko happi :D No, huomenna.. Ilmoitin, ettei kieltävä vastaus kelpaa.

Toivotaan ettei sairastuta koko sakki, pojalle iski taas flunssa ja itselle yrittää puskea päälle..
 
Tänne voi päivitellä kp 1/31 ja yk 2

Eli ne menkathan sieltä tuli, toisaalta hyvä mutta toisaalta harmittaa paljon kun luulin että raskaana olen. Kierto meni hiukan pidemmälle kuin viimeksi. No uutta yritystä vaan kehiin :heart:
 
Täällä ollaan askeleen lähempänä "vihreää" valoa yritykselle. Työpaikka Check ja talopaketti saapui viikonloppuna (jossa tosin hommat vielä jatkuu piiiiiitkään). Ihanaa kun saa rakentaa ihka omaa kotia ja ehkäpä sisään muutettaessa uuteen kotiin, kotiin muuttaa kokonainen perhe. Voi olla ,että jo ensi jouluksi päästään uuteen kotiin.
Siis ollaanhan me nytkin miehen kanssa perhe, sellainen dynaaminen duo, mutta...äh, kyllä te tiedätte mitä mä tarkoitan! :D

Onnea kaikille plussanneille ja tervetuloa uudet ja me muut, ei muuta kuin kärsivällisyyttä ja uutta matoa koukkuun! :)
 
  • Tykkää
Reactions: BDU
Hmm.. täällä perjantai ehtoosta asti ollu hyvin hyvin hyvin vähäistä vuotoo.. siteeseen asti ei oo tullu muutako pari hassua tippaa mutta paperiin tulee kyllä aina pyyhittäes ja tänään näyttää että loppuu.. tiä sitten voiko näitä edes menkoiksi kutsua vai mitä ovat.. Kiertoki kyllä venyy ja paukkuu taas vaihteeks.. katsotaan miten tästä homma etenee jos vaikka olis jotain... :)
 
Hei, olenkin tänne unohtanut päivitellä tuota kierto tilannetta, tämä tulee nyt vähän myöhässä, pahoittelut, on vähän kiirettä pitänyt koulujuttujen ja kaiken muun tohinan kanssa tässä nyt, eli kp 9/29/33 ja yk 6

Menkat tosin oli kyllä hyvin hämmentävät, 4 päivää joista ensimmäisenä vain rehtiä verta. Saa nyt nähdä. Muutenkaan mitään oireita ei koko menkoista ollut, mikä on super outoa. Mutta näillä mennään toistaiseksi.
 
Negaa yhä, testailua varmaan tiedossa loppuviikosta uudelleen, ellei ihmeitä tapahdu :) Olen laskeskellut ihan päin honkia noita mun oletettuja dpo-päiviä, siis nyt olis vissiin vasta dpo 12-14 JOS se nyt edes oli sitä mitä oletin, kun mitään tikkuja en ole käyttänyt.
Odottelu siis jatkuu ja tänään on näköjään parempi mieli :) En ole enää pirttihirmu, ainakaan tällä hetkellä :whistle:

kp 32/?
 
Hei kaikille!

Täälläkin pikkujoulut juhlittu ja joulua laiteltu jonnin verran. Kotona on jouluvalot yms. pientä koristusta. lahjat vielä ostamatta... olen joulun töissä ja ajattelin, että tänä jouluna en turhia stressaa ja liikaa laittele.

Luulen, että bongasin oviksen viikonloppuna. Pistävää/viiltävää mahakipua oikealla puolen alhaalla, rinnat arat ja luulen, että limatkin tulivat lauantaina. Tämä on siis eka kerta, kun huomaan oviksen ja kerrankin peitto on heilunut oikeaan aikaan ja useaan kertaan! nyt pääsen jännäilemään loppukierron. :D vielä tänäänkin tuntuu pientä kipua keskellä alamahassa. Jännittävää.
 
Onnea AnnuLiisa, tarrasukkia ja vauvaliimaa matkaan hirmuisesti :heart: Lisäänkö sut jo plussanneisiin? :)

pinkkihevonen: toivotaan että tärppi kävi ;) Ja nyt jännäillään..

Joulua odotetaan, aika rientää vaan hurjaa vauhtia ja tällä menolla moni asia jää tekemättä! Jouluvalot on laitettu, isäntä osti jo pojalle ekan joululahjankin. Minä en oo saanu mitään aikaiseksi - paitsi laitettua ne valot :)

Omanapa: ovistesti tummempi jo ku eilen, joskaan ei edelleenkään kontrolliviivan kanssa yhtä tumma. Tänään pieniä kipuiluja, jotka meni nopsaan ohi. Limailua havaittavissa, joten oletan oviksen vasta huomiselle. Palelee ihan vimmatusti, joskaan toisaalta mikään ihme oo jos ulkona paukkuu -23 asteen pakkanen! :O Naamaa kuumottaa sen lisäksi, kuume piti jo mitata, mutta normilämmöillä vielä mennään. Outo juttu, miten tuo ovis vaan venyy aika vaan lähemmäs kp20. Eka kierrossa ovis oli jotain kp14, viimeksi kp17 ja nyt jo lienee kp18 ellei jopa enemmän. Eli, luteaalivaihe kutistuu, kun tähän asti täti tullu ihan oikein (kp31->kp1). Saas nähdä miten tämä kierto.. onkos tuolla luteaalivaiheen pituudella joku suurempikin merkitys, osaako joku vastata? Tyhmää kysellä, kun kuitenkin pian naputtelen googleen saman tietohaun - mutta olkoon vaikka niin, että siitä voi olla joskus jollekin toiselle apua, samasta tiedosta :kieh:

Mites täällä muilla menee? Jännäilijöitä?
 
Viimeksi muokattu:
TIISTAI 4.12.2012





Yritys/TJOTtailu alkanut:

AquaRose...............kp 55/27-?...........yk 1.........ya 10/12........1.
-PikkuMyy-..............kp 45/36....,.........yk 9.........ya 1/12..........1.
Slartibart(25v)..........kp 38/28-30(C).....yk 3.........ya3/12...........1.
haave_ilija..............kp 35/28............. yk 2..............................?.
Ainolinnea...............kp 35/34-38.........yk 15........ya 9/11..........1.
Miukula...................kp 35/42.............yk 2..........ya 10/12.........2.
Slallu......................kp 34/28-41........yk 2..........ya 9/12..........1.

Lemontree-86..........kp 10/29-33........yk 6...........ya 7/12..........1.
angelblue................kp 33/30-32(C)....yk 5...................1. yhteinen
pink dream..............kp 33/30-32.........yk 2..........ya 8/12..........1.
kääkkis82(30v)..........kp 33/??..............yk 1..........ya 10/12.......4.
happy sun...............kp 33/30.............yk 1..........ya 9/12..........1.
Ambrosia85(27v)........kp 29/28-31(CT)...yk 23.........ya 10/10........1.
miss_piggy (31v)......kp 28/29..............yk 7..........ya 03/12........1.

minmaria.................kp 28/36..............yk 2..........ya 8/12..........1.
ViiruP......................kp 26/25-28........yk 3..........ya 09/12.........2.
AnnuLiisa.................kp 26/25-28........yk 5..........ya 8/12...........1.
Amiraali(26V).............kp 22/28-32..........yk 3..........ya 9/12.........1.
Luna85(27V)..............kp 22/29-38..........yk 9..........ya 2/12.........1.
Annatto..................kp 22/48...............yk 2..........ya9/12..........1.
Niiskulineiti86(25v)......kp 18/27...............yk 3..................

Bambini(31v)...................kp 18/30...............yk 4..........ya 7-8/12......2.
SuAnn(30v)...............kp 18/30...............yk 2......... ya 6/12.........1.
Tintti83...................kp 17/32-36..........yk 5..........ya 7/12.........3.
Lintsa.....................kp 17/30?..............yk 2..........ya 11/12.......2.
pinkkihevonen(26v).....kp 15/24...............yk 4...........ya 8/12........1.
jadeka.....................kp 13/28................yk 2...........ya 11/12......1.
reason.....................kp 13/28................yk ?...........ya 5/12........1.

marianna87..............kp 12/35-60............yk 2...........ya 10/12......1.
ralliruutu..................kp 12/28................yk 3............ya 10/12.......1.
Taike80(32v)..............kp 9/??..................yk 10........ya2/12.........2.
äippä 84...................kp 9/28..................yk 1............................4.
Mylvinen(24v).............kp 8/29.................yk 4.............................1.
Markke.....................kp 7/30.................yk 6...........ya 6/12........2.
Sanna-M(27v)...........kp 2/27-29.........yk 2..........ya 11/12........3.



Day Past Ovulation:
ViiruP ............... DPO 9
Slallu ................ DPO 8



Yrityksen myöhemmin aloittavat:
Stacey_84 (kevät 2013)
eleonoora86
avantasia
Villihiiri
Susimieli



Taustailijat:
Neiti Näpsän Äiti
Isbla
piupiu
Pionia
another
Dyes
viisikko <3
eufemia
mavli
Viljonkka
suan




Plussanneet:
Kesäkuu 2012:Vissyliini (yk6), lenkkari (yk10)
Heinäkuu 2012: Leenuliinukka (yk2), Kamomillatee (yk2)
Elokuu 2012: eufemia (yk2), hintrikka (yk14), haave2 (yk2)
Mi&Ma (yk1), panzkus (yk4)
Syyskuu: Heiverö (yk1), Chrissy72 (yk4), Hetami (yk2), emily90
Lokakuu: Emppuli83 (yk3), wilma79 (yk1), Minix (yk1), amylee
Marraskuu: nanna_ (yk1), BDU (yk1), Epa_88, hopestar (yk10), jeennaa (yk3)





kp = kiertopäivä
yk = yrityskerta/-kierto
ya= yritys aloitettui
TJOT = tulee jos on tullakseen
dpo = days past ovulation, päivät ovulaation jälkeen
TT=Teroluttauko
T= Terolut
C= Clomifen
CT = Clomitauko

Päivittäjät:
Bambini & SuAnn

***Mikäli kiertosi venyy yli kp56 niin ilmoitathan siitä.
Muussa tapauksessa sinut siivotaan listalta pois.***

*-merkillä merkitty aktiivset pitkän kierron naiset, joita ei siivota yllämainituin perustein.

Ilmoitathan listalle tulevat/muuttuvat asiat korostaen.





+++++ PLUSSARIKASTA MARRASKUUTA +++++



Plussanneille löytyy oma pino täältä ------>
 
Viimeksi muokattu:
Annuliisa onnea plussasta!
Tervetuloa myös uusille!

Tosi monella tuntuu kierto olevan yli vaikka negaa näyttää, toivottavasti muuttuisi vielä plussaksi tai suvaitsisi täti saapua että pääsisi uuteen kiertoon. Tsemppiä naiset!

Joulua odotellaan jo täälläkin, miullekin se iski viimein ku tuli kunnon pakkaset ja lunta. Ulos laitettiin valot pari viikkoa sitten ku oli pihaki niin pimee ilman lunta. Kortit pitäis tekasta viimestään ens viikon alussa. Lahjojaki oon jo hankkinu, kummilapsille lähinnä. Äidille teen punaset pitsivillasukat, toinen jo valmis. Serkkutytölle lupasin pipon ja/tai kaulahuivin, läheisimmille ystäville meinasin kans vielä jotai tehä, ehkä jotai syötävää tai joku kässäjuttu. Ideoita? Teettekö ylipäätään ite joululahjoja?
Lauantaina oli ekat pikkujoulut, huomenna seuraavat ja ens lauantaina vielä yhet. Huomisissa juhlissa oon järkkäämässä. Lisäjännitystä tälle päivälle toi ystävän ilmotus että on lähteny aamulla sairaalaan synnyttämään esikoistaan. Uutisia odotellaan :)

Kp 33, dpo 9. Ei erityisiä tuntemuksia, naama on kyllä ku kukkaketo, niin nätisti helottaa hormoninäpyt :s Ihan parissa päivässä puhennu hirveesti paukamia. Ehkä pitää testi tehä viikonloppuna, näpyt on helppo tulkita raskausoireeks :D
 
Kyllä tosiaan täti sais tulla. :headwall: Nyt jo kp 34 ja omien tuntemusten mukaan ovis oli kp 11-13. Ja pupuilukin jäi vähiin. Kp 16 vielä pupuiltiin, mut sen jälkeen ei, joten eipä ole hedelmöityskään voinut kovin paljon myöhemmin tapahtua. Ja tosiaan viime tiistaina kp 28 tuli haamui raskaustestiin, jotka haalistui lauantaille negaksi. Kuitenkin täti ei ole suvainnut saapua. :O Rinnat kiristää, valkovuotoa tulee ja välillä alamahaa juilii. Ärsyttää kun kierto venyy. Varsinkin kun testitkin muuttui jo negaksi. Mistä lienee tämäkin hormonihäiriö tulleen. :confused: No tilasin nyt jo ens kiertoon ovistikkui ja samalla pari raskaustestiliuskaa. Jos nyt viel loppuviikost testais. Sit aloitan terolut kuurin jos ei muuten täti tule, et pääsen uuteen kiertoon vielä ennen joulua.
Hyvää viikonalkua kaikille!
 
Nyt juilii sen verran pahasti et menkat alkaa aivan varmasti, viimestään huomenna. Et taidan suosiolla säästää sen testin ens kiertoon.
Monesti on ollu menkka särkyä aiemminki mut ei näin pahasti. Hyvä näin, jos ei enempää pitkity.
 
Keskiviikko 5.12.2012





Yritys/TJOTtailu alkanut:

AquaRose...............kp 56/27-?...........yk 1.........ya 10/12........1.

-PikkuMyy-..............kp 46/36....,.........yk 9.........ya 1/12..........1.

Slartibart(25)..........kp 39/28-30(C).....yk 3.........ya3/12...........1.
haave_ilija..............kp 37/28............. yk 2..............................?.
Ainolinnea...............kp 36/34-38.........yk 15........ya 9/11..........1.
Miukula...................kp 36/42.............yk 2..........ya 10/12.........2.
kääkkis82(30)..........kp 34/??..............yk 1..........ya 10/12.......4.
happy sun...............kp 34/30.............yk 1..........ya 9/12..........1.
Ambrosia85(27)........kp 30/28-31(CT)...yk 23.........ya 10/10........1.

miss_piggy (31v)......kp 29/29..............yk 7..........ya 03/12........1.
minmaria.................kp 29/36..............yk 2..........ya 8/12..........1.
ViiruP(25)................kp 27/25-28........yk 3..........ya 09/12.........2.
Amiraali(26).............kp 23/28-32..........yk 3..........ya 9/12.........1.
Luna85(27)..............kp 23/29-38..........yk 9..........ya 2/12.........1.
Annatto...................kp 23/48...............yk 2..........ya9/12..........1.

Niiskulineiti86(25)......kp 19/27...............yk 3............................1.
Bambini...................kp 19/30...............yk 4..........ya 7-8/12......2.
SuAnn(30)...............kp 19/30...............yk 2......... ya 6/12.........1.
Tintti83....................kp 18/32-36..........yk 5..........ya 7/12.........3.
Lintsa......................kp 18/30?..............yk 2..........ya 11/12.......2.
pinkkihevonen(26).....kp 16/24...............yk 4...........ya 8/12........1.
jadeka.....................kp 14/28................yk 2...........ya 11/12......1.
reason.....................kp 14/28................yk ?...........ya 5/12.........1.
marianna87..............kp 13/35-60............yk 2...........ya 10/12......1.
ralliruutu..................kp 13/28................yk 3............ya 10/12......1.
Lemontree-86...........kp 11/29-33.............yk 6...........ya 7/12.........1.
Taike80(32)..............kp 10/??..................yk 10........ya2/12..........2.
äippä 84...................kp 10/28..................yk 1.............................4.

Mylvinen(24).............kp 9/29.................yk 4..............................1.
Markke.....................kp 8/30.................yk 6...........ya 6/12........2.
angelblue.................kp 5/30-32............ yk 5 (C)........... 1.yhteinen
Sanna-M(27).............kp 3/31.................yk 2..........ya 11/12........3.
Slallu.......................kp 2/33.................yk 3..........ya 9/12..........1.



Day Past Ovulation:
ViiruP .................DPO 12
Slallu ..................DPO 11
Niiskulineiti86.......DPO 3
Bambini...............DPO 1
Amiraali...............DPO 0




Yrityksen myöhemmin aloittavat:
Stacey_84 (kevät 2013)
eleonoora86
avantasia
Villihiiri
Susimieli



Taustailijat:
Neiti Näpsän Äiti
Isbla
piupiu
Pionia
another
viisikko <3
eufemia
mavli
Viljonkka
suan




Plussanneet:
Kesäkuu 2012:Vissyliini (yk6), lenkkari (yk10)
Heinäkuu 2012: Leenuliinukka (yk2), Kamomillatee (yk2)
Elokuu 2012: eufemia (yk2), hintrikka (yk14), haave2 (yk2)
Mi&Ma (yk1), panzkus (yk4)
Syyskuu: Heiverö (yk1), Chrissy72 (yk4), Hetami (yk2), emily90
Lokakuu: Emppuli83 (yk3), wilma79 (yk1), Minix (yk1), amylee
Marraskuu: nanna_ (yk1), BDU (yk1), Epa_88, hopestar (yk10), jeennaa (yk3)
Joulukuu: AnnuLiisa (yk5), pink dream (yk2)





kp = kiertopäivä
yk = yrityskerta/-kierto
ya= yritys aloitettui
TJOT = tulee jos on tullakseen
dpo = days past ovulation, päivät ovulaation jälkeen
TT=Teroluttauko
T= Terolut
C= Clomifen
CT = Clomitauko

Päivittäjät:
Bambini & SuAnn

***Mikäli kiertosi venyy yli kp56 niin ilmoitathan siitä.
Muussa tapauksessa sinut siivotaan listalta pois.***

*-merkillä merkitty aktiivset pitkän kierron naiset, joita ei siivota yllämainituin perustein.

Ilmoitathan listalle tulevat/muuttuvat asiat korostaen.





+++++ PLUSSARIKASTA JOULUKUUTA+++++



Plussanneille löytyy oma pino täältä ------>
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä