Vauva ei suostu syömään kiinteitä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja apua
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Ap:lle : meillä on lapsi jolle ei käytännössä kelpaa muu kuin maito. Kokeiltiin alottaa kiinteitä n. 4kk ikäsenä kun korviketta meni 1,5l päivässä. Alotettiin bataatilla kun se esikoisellekin oli maistunut hyvin (esikon masu ei muuten kestäny perunaa ennenku yli puolivuotiaana), mutta ei kelvannut. Poika ei avannu suuta tai sylki kaiken pois. Odotltiin hetki ja kokeiltiin hedelmäsosetta, ei kelvannut, kokeiltiin melkein 4 viikkoa tarjota samaa makua että tottuisi, mutta ei auttanu. Mitä enemmän yritti tyrkyttää ruokaa, sen hankalampaa syömisestä tuli. Lopulta ostettiin kaupasta joka sorttia hedelmäsosetta ja kokeiltiin mikä kelpaa ja lopulta löytyi yksi mikä kelpas. Reilu 6kk ruvettiin antamaan sormiruokaakin ja se kelpaa paremmin.
Sullahan ei ole vielä mikään hätä noiden kiinteiden kanssa, joten odottele viikko tai pari ja kokeile sitten uudestan soseita, mutta jotain muuta kuin pottua. Voihan olla että vauvalla maha tuli kipeäksi perunan suuresta tärkkelyksen määrästä ja siksi ei enää halua sitä syödä? Mutta älä missään nimessä yritä pakottaa vauvaa syömään ja laita väkisin lusikkaa suuhun. Siitä voi tulla isoja ongelmia myöhemmin. Anna vauvan vaikka työntää omat sormet soseeseen ja maistella niistä, sitten voi sama maku maistua lusikastakin =) Meidän poika on melkein 2v ja pääasiallinen ruoka on edelleen maito. Pikkuhiljaa ollaa saatu lisättyä ruokaaineiden määriä mitkä kelpaa, mutta vähissä ne on. Meillä tuolla on taustalla vissiin muitakin juttuja jotka vaikuttaa tuohon ettei ruokakelpaa, mutta ei kannata noin pienen kanssa hätäillä, vaan mennä vauvan ehdoilla että syömisestä muodostuu vauvalle mukava tapahtuma =)
 
Meilläkään ei suostu syömään, syö vaan muutamia lusikallisia ja ikää jo 9kk! ei kelpaa kaupan,eikä omatekoset. painoo liian vähän ja pituutta kanssa. voisiko joku kuvailla, millaisia määriä lihasosetta teidän vauvat syö päivässä?
 
Alkuperäinen kirjoittaja bud:

Oletko kokeillut antaa sormiruokaa? meillä se kelpas huomattavasti paremmin. Meidä poika ei ole eläessään suostunut syömään lusikallistakaan lihasosetta.Mutta esim. kanasuikaleet saattaa joskus kelvata. Meillä itseasiassa kasvu jumitti tuossa iässä, mutta helpotti kun sai vuoden ikäsenä ruveta syömään samaa ruokaa kun muut ja kiinnostus ruokaan kasvoi. Kuinka usein teillä syödään? Voisko johtua siitä että ruokaa on tarjolla vähän väliä ja sit syö aina vaan pari lusikalista kerralla kun välissä ei kerkee tulla nälkä. Meillä ei kummankaan kanssa ole ollu mitään toivoakaan saada lapsia syömään kunnolla 5x päivässä. Kun tarjoaa vähän harvemmin, niin sitten syövät paremmin.
 
6 kk täysimetyssuositus on muuten aika kummallinen. Kun kuitenkin sitten oikeasti siinä samalla sanotaan, että kuitenkin viimeistään 6kk ikäisenä pitää aloittaa kiinteät eikä lapsi pärjää ilman lisäruokaa sen jälkeen. Ja sitten kun aloittaa sen ikäiselle niin ei välttämättä olekaan juuri herkkyyskausi vaan lapsi alkaa syödä vasta joskus 8kk iässä. Tätä ei ole selvästikään oikein otettu tuossa suosituksessa huomioon.

Meidän neuvolassa oli vielä 2v sitten tosi tarkkaa, että 6kk imettää vaikka lapsi oli kuinka nälkäinen ja nyt onkin ihan että heti vain kiinteitä, jos lapsen paino yhtään näyttää olevan normaalikäyrän alla tai jos lapsi vaikuttaa nälkäiseltä (samat tädit edelleen siellä töissä). Olisvatko saaneet lisätietoa, ettei tuo 6kk täysimetystä sitten olekaan maailman paras keksintö. Tuli vain jotenkin mieleen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja heh heh :
Niin, siis perunaahan sille vauvalle syötetäänkin siihen 6kk ikään saakka. Haloo, äly, älä jätä! Ja todellakin vauvan on saatava kiinteitä viimeistään 6kk iässä ja sen voit lukea ihan Suomen virallisesta täysimetyssuosituksesta. Siinä sanotaan selvästi, että viimeistään 6kk iässä on kiinteät aloitettava!

Ja voi äly, vauvan kehitykseen nyt kuuluu sylkeä se ruoka aluksi ulos suusta, imemään kun on tottunut niin kieli liikkuu siten.

Jokainen vanhempi tietysti tekee ratkaisun itse, mutta turhapa tänne on imetysfanaatikon alkaa höpöttämään mantraa "täysimetä 6kk"...

Alla linkkejä ja tietoa

http://www.suomenlastenlaakariyhdistys.fi/suositukset/rintaruokinta_sly.html

Jos lapsen on saatava kiinteitä 6kk iässä, miksi niitä annetaan jo 4,5kk iässä? Mun matematiikka ei vissiin oikein pelaa kun en ymmärrä mitä sä tarkotat =)

Kysyin ap:lta miksi hän antaa kiinteitä 4,5kk vauvalle. En ole siihen häneltä vielä saanu vastausta. Tuo ei nimittäin ole tavanomainen ikä aloittaa kiinteitä rintaruokitulla lapsella. Miksi hän on jo nyt huolissaan, 1,5kk ennen ku suositusten mukaan edes pitäisi kiinteitä antaa, ettei lapsi syö? Jos hänellä on huoleen joku erityinen syy, niin sehän muuttaa tilannetta. Jos taas hän on huolestunut esikoisen äiti jolle on kerrottu, että nelikuisena lapsen pitäisi jo syödä kiinteitä, niin vastaukseni on erilainen.

Oma tyttöni aloitti omatoimisesti kiinteät 5,5 kk ikäisenä, en ole mitenkään fanaattinen 6kk täysimetyksen suhteen ;) Hän aloitti sormiruoalla ja on pärjännyt ilman soseita koko elämänsä. Sellaistakin vinkkiä voisin ap:lle antaa, että aloita kiinteät sitten ku lapsi alkaa niitä syömään.

Vauvan kehitykseen ei todellakaan kuulu sylkeä ruokaa pois suusta. Käytä sinä nyt edes vähän järkeä! Jos lapsi on valmis syömään, hän laittaa itse ruokaa suuhunsa, mussuttelee ja nielee. Jos vauva sylkee ruoan ulos suustaan, hän ei halua sitä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Heffalump:
Alkuperäinen kirjoittaja bud:
Meilläkään ei suostu syömään, syö vaan muutamia lusikallisia ja ikää jo 9kk! ei kelpaa kaupan,eikä omatekoset. painoo liian vähän ja pituutta kanssa. voisiko joku kuvailla, millaisia määriä lihasosetta teidän vauvat syö päivässä?

Oletko kokeillut antaa sormiruokaa? meillä se kelpas huomattavasti paremmin. Meidä poika ei ole eläessään suostunut syömään lusikallistakaan lihasosetta.Mutta esim. kanasuikaleet saattaa joskus kelvata. Meillä itseasiassa kasvu jumitti tuossa iässä, mutta helpotti kun sai vuoden ikäsenä ruveta syömään samaa ruokaa kun muut ja kiinnostus ruokaan kasvoi. Kuinka usein teillä syödään? Voisko johtua siitä että ruokaa on tarjolla vähän väliä ja sit syö aina vaan pari lusikalista kerralla kun välissä ei kerkee tulla nälkä. Meillä ei kummankaan kanssa ole ollu mitään toivoakaan saada lapsia syömään kunnolla 5x päivässä. Kun tarjoaa vähän harvemmin, niin sitten syövät paremmin.

Syödään 5xpäivässä. tai siis yritetään. sormiruokaa ei oo saanut,kuin makupaloja vaan. suurin osa päätyy lattialle, mutta voishan sitä alkaa panostamaan enemmän, jos se siitä lähtis. tuntuu tosiaan, ettei vauva edes tykkää soseista, kun kääntää pään pois jo ennen kuin lusikka on naaman edessä. on siis kyllä nälkäinen, sen tietää siitä, että imee hullunlailla peukkua.
 
Mun tyttö on aina syöny pelkkää sormiruokaa ja pärjänny sillä vallan hyvin. Oikein pyöreä tyllerö on... Sormiruoan tehoa panostaa, jos ottaa sen ruoan omalta lautaseltaan :whistle: eli jos lapsi kokee syövänsä samaa ruokaa ku äiti/muukin perhe.

Nektariini on muuten sesongissa just nyt j aivan loistavaa sormiruokaa. Annan tytölle kokonaisen nektariinin niin melkein kaikki menee massuun, loput se tyrkkää mulle syötäväks.
 
Mitä se sulle kuuluu missä iässä kukakin ne kiinteät aloittaa? Onko sun elämä hieman tyhjää.

Minusta äidit voisi olla toisilleen vähän sallivampia. Oli täysimetys sitten 4kk, 5kk tai 6kk niin varmasti kaikkii ihan hyviä aikoja aloittaa, vauvastahan se riippuu ja äidistä missä vaiheessa ne on syytä aloittaa.

Itselläni on kaikki lapset olleet selvästi näkäisiä jo 4kk iässä ja jokaiselle olen ennen 5kk kiinteät aloittanut ja kertaakaan eivät ole edes kipeinä olleet vaikka vanhin on jo neljän ja kerhossa käy. Että enpä nyt tiedä mitä peruuttamatonta haittaa olen lapsilleni sillä tehnyt, että olen näkäisiä lapsiani alkanut ajoissa ruokkimaan ;) Ja kyllä meidän lapsilla kaikilla on suun motoriikka kans ollut sellainen, että aluksi kieli työntää ruoan pois ja ihan neuvolassa siitä on neuvoantädit kertoneet.

Minä muuten mielelläni syötän vauvalle kaupan soseita siksi, että ne ovat tutkituinta ruokaa mitä saa (ja turvallisinta). Jos itse tekee ruoan jne. niin ei voi olla niin varma ruoan turvallisuudsta. Teen kyllä osan ruoasta jo vauvallekin itse.
 
Aloittaja, olethan antanut vauvalle vielä ruoan jälkeen tuttelia? Meillä myös nälkäinen vauva, en edes heti tajunnut, ettei tissimaito enää riittänytkään hänelle (vaikka imetin ja imetin).
 
Alkuperäinen kirjoittaja mitä ihmettä:
Mitä se sulle kuuluu missä iässä kukakin ne kiinteät aloittaa? Onko sun elämä hieman tyhjää.

Minusta äidit voisi olla toisilleen vähän sallivampia. Oli täysimetys sitten 4kk, 5kk tai 6kk niin varmasti kaikkii ihan hyviä aikoja aloittaa, vauvastahan se riippuu ja äidistä missä vaiheessa ne on syytä aloittaa.

Itselläni on kaikki lapset olleet selvästi näkäisiä jo 4kk iässä ja jokaiselle olen ennen 5kk kiinteät aloittanut ja kertaakaan eivät ole edes kipeinä olleet vaikka vanhin on jo neljän ja kerhossa käy. Että enpä nyt tiedä mitä peruuttamatonta haittaa olen lapsilleni sillä tehnyt, että olen näkäisiä lapsiani alkanut ajoissa ruokkimaan ;) Ja kyllä meidän lapsilla kaikilla on suun motoriikka kans ollut sellainen, että aluksi kieli työntää ruoan pois ja ihan neuvolassa siitä on neuvoantädit kertoneet.

Minä muuten mielelläni syötän vauvalle kaupan soseita siksi, että ne ovat tutkituinta ruokaa mitä saa (ja turvallisinta). Jos itse tekee ruoan jne. niin ei voi olla niin varma ruoan turvallisuudsta. Teen kyllä osan ruoasta jo vauvallekin itse.

Oliks tää viesti suunnattu mulle?

Mitä tuo muuten tarkottaa tuo "ei voi olla niin varma ruoan turvallisuudsta." Mitä vaarallista ruoassa vois olla mitä sä pelkäät? Ostatko itelleskin aina valmisruokaa?
 
Meillä aloitettiin soseet muutama vko ennen 3kk, eli ihan pikkaisen
maisteltiin aluksi, ja taisipa olla niin et eka oli perunaa mut jo muutaman
päivän päästä annoin hedelmäsosetta..
Ellikä jospa kokeilisit sitä hedelmää..
=)
 
Meillä aloitettiin kiinteät käytännön syistä vasta lähemmäs 7 kk ikäiselle ja hyvin on niitä ehtinyt syödä. Pidä AP vähän taukoa ja yritä vaikka muutaman viikon päästä bataatilla.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ninaTT:
Alkuperäinen kirjoittaja mitä ihmettä:
Mitä tuo muuten tarkottaa tuo "ei voi olla niin varma ruoan turvallisuudsta." Mitä vaarallista ruoassa vois olla mitä sä pelkäät? Ostatko itelleskin aina valmisruokaa?

En ole jolle vastasit, mutta löytyyhän ruoista vaikka mitä aineita mitä ei pitäisi, milloin on missäkin raaka-aineessa liikaa jotain myrkkypitoisuuksia tai jauheliha pilaantunutta jo muutaman päivän päästä valmistuksesta (siis pistokokeissa kun tarkistetaan). Ja lastenruoathan menevät paljon tiukemman seulan läpi kuin tavalliset ruoka-aineet. Ja soseruoissahan ei ole lisäaineita (siksi ne ovat lasipurkissa) kuten aikuisten valmisruoissa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja juudas2:

Niin juu, lihan kanssa ehkä halutaan olla varovaisempia... Mutta jos miettii muita raaka-aineita, siis tomaatteja, paprikaa, perunaa jne, niin en näe miks ne olis hirveen vaarallisia. Todella harmi, jos lapsi ei saa koskaan tuoreita hedelmiä ja kasviksia koska "ne eivät välttämättä ole turvallisia". Iso osa kasvien suojaravinteista menee hukkaan soseen valmistusprosessin aikana.

Mun tyttö syö aika vähän lihaa eikä oikeastaan melkein koskaan jauhelihaa tms korkeamman riskin tuotetta, siks ei tullu tuo mieleen.
 
no tottakai lapset saa muutakin kuin sosetta, ihme päättelyitä. elämä ei ole musta-valkoista.

Mutta miten sitä voi antaa jos se ei oo turvallista :xmas:

Sä et ollu se, joka alunperin tota valmisruokien turvallisuutta hehkutti, joten tää mun piikittely on oikeastaan tarkotettu sille toislle ;)
 
Miks pitää piikitellä toisille ihmisille, eikö se ole jo aika lapsellista? Huvinsa kullakin. Varmaan jää kaikille tosi hyvä mieli tuollaiseta.

Yhteistyössä