?
:(
Vieras
Miten saisin nukkumaan yksin? Minusta tuntuu että yhä vain enemmän kaipaa koko ajan minua lähelleen. Edes isä ei kelpaa/saa lasta rauhottumaan vaan 'vaatii' äidin.
Ennen nukahti iltaisin rinnalle meidän sänkyyn ja siirsin siitä pinnasänkyyn. Saattoi nukkua jopa 7h putkeen ja heräsi sitten syömään.
Nyt tuntuu että nukahtaa vain tissille, ja kun koetan lähteä pois niin herää viimeistään 10 min. päästä.
Päivisinkin sama homma. Ei enää nukahda edes sitteriin keinutteluun mikä oli 'varokeino' ja hyvä sellainen aiemmin.
Vaunuissa nukkuu myös huonosti, ei koskaan ellei vaunut ole liikkeessä.
Tämä kaikki on tullut vauvan kasvaessa. Vastasyntyneenä oli teholla aluksi ja siellä + lastenosastolla oppi nukahtamaan ihan yksin sänkyyn ruokailun jälkeen. mutta kotiuduttuaan tätä tapahtui vain ehkä viikon. Sen jälkeen on vaatinut enemmän läheisyyttä.
Nyt nukahti manducaan ja siirsin nukkuvana sänkyyn mutta heräsi muutaman minuutin kuluttua kun poistuin makuuhuoneesta.
Sama tuntuu olevan vähän öisinkin. Jos saan nukahtamaan niin ettei ime rintaa koko ajan ( tuttia imee pari minuuttia ja sylkee sitten pois, on pienestä asti syönyt ) niin herää pian sen jäkeen kun olen poistunut lähettyviltä.