vauva 2010 - toivotontako?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Ruby
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
R

Ruby

Vieras
Kirjoitan ensimmäistä kertaa tällaiselle palstalle, mutta nyt alkaa toivo hiipua (miksi kuitenkin jokin pieni toivonkipinä säilyy - ja sitten taas pettyy?), että saisimme tälle vuodelle vauvan.

Olemme yrittäneet viime kesäkuusta lähtien saada ensimmäistä pikku nyyttiä. Joka kuukausi joutuu kuitenkin samaan rumbaan. Onko täällä muitakin, jotka tuntuvat elävän kahden viikon sykleissä?

Yritän olla ajattelmatta asiaa, mutta vain saman kokenut voi tietää, kuinka vaikeaa se on. En voi kuvitellakaan, miten vuosia yrittäneet jaksavat. Paljon voimia heille. Vaikka täytyy sanoa, että ensimmäisten kertojen jälkeen sitä alkaa tottua siihen, että ei 'tälläkään kertaa'.

Tällä kertaa vain sain niin monia 'oireita', että aloin oikeasti uskoa, että voisinkin olla raskaana. Mutta ihmeellisiä tepposia se mieli tekee. Olen jo 33-vuotias, joten sekin alkaa arveluttaa. Ja myönnettävä, että saan kateudenpistoksia, kun näen palstoilla 'yrityskerta 1 tai 4'. Vaikka onhan meilläkin siihen maagiseen vuoden rajaan vielä vähän aikaa.

Miten hartaasti voikaan toivoa plussaa... Tänään vain alkoi surettaa niin paljon, että oli päästävä purkamaan tätä omaa oloa.
 
Kuten jo tiedät, olette vasta puoli vuotta yrittäneet ja se lyhyt aika monen muun parin yrityksiin verrattuna. Joten nyt ota käyttöösi oman elimistösi tehokeinot ; positiivisuus elämään tälläkin hetkellä vaikka siinä ei vielä lasta olekaan, usko ja luottamus siihen että asiat vielä järjestyvät parhain päin, ilo yrittämisestä ja siitä,että sinulla on ainakin mies jota rakastat ja rakastaa takaisin. Se on puolet jo koko onnesta.
 
Liitty johonkin ketjuun, joita täällä on monia meneillään. Esim itse kirjoittelen kesä/syksy 2010 vauvahaaveissa. Ja tosiaan nyt siellä yritetään jo loka/marraskuun vauvoja, joten kohta nimikin varmaan vaihtuu talvivauvoihin. Itse olen siis yrittänyt jo vuoden - vaikkakin kyseessä toinen lapsi. Ensimmäistä yritettiin 5kk.

Jos tuntuu että kierrossa voisi olla jotain häikkää, kannattaa tutkimuksiin lähteä aiemmin. Ihan tavallinen gynekin voi tehdä perustutkimuksen. Kaikella sattaa olla merkitystä - jollekin auttaa laihduttaminen, jollekin lihottaminen, eikä stressi koskaan ole hyväksi. 35 ikävuoden jälkeen hedelmällisyys alkaa laskea....jokainen kierto ei enää ole niin hedelmällinen.
 
Meidänkin ketjuun olet tervetullut! :) Me haaveilemme tällä hetkellä "haaveissa vauva, helmikuun haaveilut" -ketjussa. Eli joka kuukausi toiveet elää hedelmöittymisestä :)

Tsemppiä! Ja muista rentoutua ja koittakaa elää ilman syklejä (tiedän, on vaikeaa) vaikka harrastamalla seksiä joka toinen päivä :)


Muru
 
Teillä ei ole vielä mitään hätää. Viime viikon Etelä-Suomen sanomat kirjoittivat, että keskimääräinen ensimmäisen lapsen yritysaika 25-vuotiailla on vuosi ja 35-vuotiaille kaksi vuotta, joten no worries. Hyvin harvassa loppupeleissä ovat ne joilla heti tärppää ja hekin useimmiten ovat vasta parikymppisiä. Ihminen ei ole mitenkään erityisen lisääntyvää sorttia, joten maltti on valttia tässäkin asiassa
 
Kuulostaa kyllä uskomattomalle tuo. Omassa kaveri- ja lähipiirissä kaikilla on tärpänny joko heti tai sitten vasta myöhemmin hoitojen myötä. Itse koen olevani poikkeuksellinen kun ekan lapsen osalta tärppi tuli vasta 5kk jälkeen. Mä en jotenkin vaan usko siihen että on ihan normaalia että lapsen alulle saaminen kestää - kyllä aina jossain on jotain vikaa jos ei muutamassa kuukaudessa tärppää...sitä syytä ei vaan välttämättä löydy. Lääkärit sanoo että vaikka kaikki ois ok, niin tärpin saamisen mahdollisuus per kierto on vaan 20% - mihinhän tilastoon se pohjautuu?!
 
En tiedä mihin tilastoon, mutta tämä seikka opittiin jo lukion biologian tunnilla ja lukee ihan selkeästi oppikirjassa. Niissä kirjoissa ei mainita että mihin kirjan tiedot perustuvat, muuta kun että tutkimustuloksiin. Ihminen on oikeasti moniin muihin eläinlajeihin verrattuna hyvin huonosti ja hitaasti lisääntyvä laji.
 

Yhteistyössä