vauva 2,5 kk katsekontakti ja hymy

Olen huolissani poikani katsekontaktin vähyydestä ja ylipäätänsä sosiaalisesta kehityksestä. Saan ajoittain häneen hyvänkin katsekontaktin ja voimme katsella toisiamme silmiin pitkään ja poika hymyilee ja heiluttaa käsiään innoissaan. Useimmitten kuitenkin poika tuntuu välttelevän katsettani. Kun vien kasvoni hänen lähelleen, hän kääntää silmät pois. Sama juttu isän kanssa. Poika katsoo myös monesti hieman ohi, eli katsoo kasvojani tai suutani, mutta ei silmiin.

Joka paikassa toitetaan että tämän ikäinen vauva haluaa olla kontaktissa vanhempiinsa, mutta meidän poikaa tuntuu kiinnostavan enemmän seinä, taulut ja lamput.
Kun mennään kylään, hän yleensä myös katselee ympärilleen enemmän kuin vieraita. Mummo sai katsekontaktin ja hymyn onnistumaan kun oltiin vähän aikaa yritetty. Sen jälkeen taas poikaan ei saanut kontaktia vierailun aikana.

Onko muita kohtalotovereita, joilla sitten myöhemmin on ollut asiat ihan hyvin? Neuvolaan on vielä kolme viikkoa aikaa, mutta otan asian esiin siellä jos tilanne ei ole parantunut siihen mennessä..

 

Meillä tällä hetkellä 6 kk poika, joka alkoi kiinnostua katsekontaktin ottamisesta vasta kolmen kuukauden jälkeen. Sitä ennen tuijotti mieluiten juuri valoja tai ikkunoita. Joskus tuntui, että oikein juuttui tuijottamaan ihan mihin sattui. Hän saattoi hetken verran katsoa silmiin, kun hänelle laulettiin tai muuten jutusteltiin, mutta ei sitä kauaa jaksanut. Meille neuvolassa sanottiin, että ihan on normaalia - kukin omalla rytmillään.

Nyt poika on varsinainen sosiaalinen eläin. Saattaa tuijottaa silmiin pitkiä aikoja, oikein etsimällä etsii kontaktia ja ilmaisee tämän tarpeensa hyvinkin äänekkäästi ja muutenkin juttelee sekä itsekseen, leluilleen että kenelle tahansa lähelle tulevalle Selvästi tunnistaa jo läheiset ihmiset. Väsyneenä sitten katsekontaktin ottaminen taas vähenee, siitä tietää aloittaa päiväunille laiton.

Odottele vaan ihan rauhassa, koska kuitenkin ottaa kontaktia, katsoo silmiin ja hymyilee. Menee oma aikansa ennen kuin hän ymmärtää jutun jujun.

 

Meidän poika oli pikkuvauvana sellaista itsekseen viihtyvää sorttia. Katsoi kyllä joskus silmiin ja hymyili, mutta sitten kun ei enää jaksanut (melko pian), alkoi katsella muualle päin. Ihan selvästi väsyi kun äiti aina oli siinä lässyttämässä ja lääppimässä Meistä siis ihan selvästi vauva osoitti välillä että haluaa olla rauhassa. Ei halunnut olla sylissäkään koko aikaa vaan ihan itsekseen. Isompana taas ihan huomattavan sosiaalinen lapsi.

Kysy toki neuvolassa jos asia huolestuttaa, ei varmastikaan ole syytä huoleen.

 

Muistan opettajan kertoman tilanteen, jossa vauva vältteli katsekontaktia. kun toi kasvot lähelle vauvaa, käänsi vauva katseen pois. Tämä siksi koska näkökentän eteen tuli "varjo" eikän hän nähnyt. Vauva tykkäsi katsella asioita jotka olivat kauempana. Vauvalla oli siis huono näkö! Heti kun terapeutti laittoi jonkinlaiset vauvojen silmälasit vauvalle päähän, alkoi vauva hymyilemään lähes ensimmäistä kertaa elämässään ja tuijotti ihan suoraan äitiä kasvoihin. oli kuulemma ollut liikuttava hetki (ja monia tällaisia tapauksia itse asiassa). Eli opettajan pointtina oli, että kun vastaanotolle tulee kontaktin ottoon haluton vauva (neurologisiin lisätutkimuksiin), joskus voi syynä olla "vain" se, että vauva ei näe ja se pitää testata. En tiedä auttoiko tämä sinua, mutta tuli mieleeni kirjoittaa. Sinun vauva on vielä niin pieni ja jokaisella on omat kehitysalueensa, joten ei kannata etukäteen murehtia, tsemppiä ja toivottavasti asia selviää parhain päin! =)

 

Kiitos tuhannesti vastauksista!! Helpotti ihan älyttömästi kuulla että on muitakin vauvoja, joilla katsekontakti on kehittynyt hitaasti mutta kaikki on ollut ok!! Tämä asia on painanut minua viime aikoina todella paljon ja tuntui etten voinut nauttia yhdessä olosta pojan kanssa kunnolla kun murehdin vaan kontaktia. Muiden samanikäisten vauvojen näkeminen on masentanut kun ne ovat tillittäneet suoraan silmiin ja omani on ihmetellyt ikkunaa.

Totta on tuokin, että näkö on voinut kehittyä hitaanlaisesti. Poika huomasi nimittäin neuvolan hymynaaman vasta 6 viikon ikäisenä. Olen myös huomanut että katsekontaktin saa yleensä paremmin valoisassa ja rauhallisessa paikassa, esim. hoitopöydällä..

Nyt siis annan vaan pojalle aikaa kehittyä omaan tahtiinsa ja koitan ottaa rennosti..

 

Kuulostat ihan minulta pari vuotta sitten. Paitsi, että olin vieläkin enemmän huolissani. Meidän poika alkoi hymyillä vasta siinä 3-4 kk:n ikäisenä ja jokeltanut ei koskaan. Alkoi puhua 10 kk:n iässä sanoja ja 1,5 vuotiaana pitkiä lauseita. Nyt on 2,5 vuotias, hymyilee ja puhua pulputtaa. Olin aivan varma, että lapseni on autistinen. Neuvolassakin purin huoltani. Mitään lisätutkimuksia ei kuitenkaan tehty, koska motorinen kehitys oli nopeaa ja vauva kuitenkin ilmaisi itseään itkulla.

Valtavasti sain kommentteja "vakavasta" vauvasta. Ihmiset yritti saada häntä kontaktiin, mutta poika käänsi pään pois/alkoi itkeä tai katsoi ohi vakavana. Oli aivan erilainen kuin tuttavieni vauvat, jotka olivat yhtä hymyä ja jokelsivat. Poika katsoi vain varjoja, lamppuja ja punaisia verhoja. Kun hän oli noin 12vkoa, olin aivan itkuinen ja yritin koko ajan jotain kontaktileikkejä ja lauluja, koska vauva ei ollut koskaan minulle hymyillyt. Muistankin ekan hymyn elävästi, joka tuli 15 vkon iässä. Olin niin onnellinen, että aloin itkemään.

En tiedä, miksi vauva oli niin vakava. Hymynaamallekaan hän ei jutellut tai hymyillyt koskaan. Tuijotti sitä vakavana tai käänsi katseen pois ja alkoi tuijotella lamppua. Mitään syytä ei ole näin myöhemminkään selvinnyt enkä enää vaivaa asialla päätäni. Mutta muistan kyllä ikuisesti sen huolen, että saanko koskaan lapseeni kontaktia!!!! Pojalla tuntuu olevan hyvä näkö, kommentoi sekä lähellä että kaukana olevia asioita, että ei siis ollut siitäkään kiinni.

Nyt jälkeenpäin ajateltuna minun olisi vain pitänyt rentoutua, olla vertaamatta vauvaa muihin ja antaa vauvan olla rauhassa. Viihdytin vauvaa koko ajan, hän oli varmaan väsynyt. Mutta siitä tuli pakkomielle, koska vauvaa ei tuntunut kiinnostavan ihmiset lainkaan.

tämä rohkaisuna sinulle. meillä nyt siis hyvinkin iloinen, nauravainen, sosiaalinen ja puhelias veijari. Heittelee kuperkeikkoja, kiipeilee ja juoksee.

 

Åpo, kiitos että kerroit tarinasi! Ihanaa, että teilläkin kaikki kääntyi parhain päin! Ihan kamalaa tosiaan on ollut stressata ja miettiä tätä asiaa. Autismia minäkin mietin, enkä oikein uskaltanut edes puhua peloistani kenellekkään.. tuntui ettei äänen uskaltatanut sanoa omia pelkojaan, ettei ne vaan toteudu.

Sama juttu meilläkin että muut ihmiset yrittää saada kontaktia ja sitten kommentoi että "se vaan katsoo pois".. itselle on aina tullut kauhean paha mieli ja stressi noista tapaamisista ja on tuntunut jopa ettei tee mieli kyläillä kun en halua kuulla kommentteja kontaktin otosta.

Nyt on kyllä huomattavasti parempi mieli kun luin muiden kokemuksia. Poika on myös tänään ottanut hyvin kontaktia ja hymyillytkin monta kertaa. Ehkä tämä tästä.

 

Olisi kiva kuulla miten teidän vauvoilla nyt menee.
Itsellä viikon päästä 3kk vauva ja hän usein välttelee katsetta tai ei halua katsoa silmiin ja tuijottelee milloin minnekkin. Oon tosi huolissani. Välillä katselee silmiin/kasvoja pitkäänkin, mutta usein tuntuu olevan tauluista, verhoista, lampuista yms. enemmän kiinnostunut. Muiden vauvat tuntuu tuijottelevan silmiin kokoajan..

 

Olisi kiva kuulla miten teidän vauvoilla nyt menee.
Itsellä viikon päästä 3kk vauva ja hän usein välttelee katsetta tai ei halua katsoa silmiin ja tuijottelee milloin minnekkin. Oon tosi huolissani. Välillä katselee silmiin/kasvoja pitkäänkin, mutta usein tuntuu olevan tauluista, verhoista, lampuista yms. enemmän kiinnostunut. Muiden vauvat tuntuu tuijottelevan silmiin kokoajan..

Moikka!

En olisi järjettömän huolissani tässä kohtaa. Lapset on erilaisia, ja se normaali jana mikä esim tässäkin asiassa vedetään, kirjotetaan nettiin ja kerrotaan somessa, on vaan keskiarvo. Kaikki ei kehity samalla lailla, ja silti voi asiat olla ihan täysin ok. Ja jos esim muiden vauvat on 3kk iässä ottaneet kontaktia, voi se toisille ilmaantua vasta 3 kuukauden loppupuolella. Se kun lapsi on juuri täyttänyt 3kk ei tarkoita, että kaiken siihen ikään kuuluvan pitäisi pamahtaa heti ilmoille.

Tuon ikänen lapsi ei omaa persoonallisuuttaan vielä kovin monipuolisesti pääse ilmaisemaan, kun kommunikoinnissa ei pääse puhumaan, kunnolla liikkumaan tai nopeasti reagoimaan. Tarkoitan tällä sitä, että siis vauvaakin voi ärsyttää. Vauvassakin voi olla jo piirteitä "introvertista", tai vauva voi olla väsynyt. Jos olet jatkuvasti iholla, lähellä, tuomassa visuaalisia ja ääntä pitäviä ärsykkeitä, vauva väsyy. Muista suhteuttaa tekeminen lapsen ikään, siis että jos nyt meinaa kontaktiyritykset lähteä laukalle, niin jarruta vähän tahtia. Paljon ehtii tapahtua viikonkin aikana tuon ikäsillä.

Meillä kasvatuspsykologian opinnoissa puhuttiin jonkun verran temperamenttien ja persoonallisuuksien kurssilla tästä varhaisesta vaiheesta, siis kun lapsi on aivan pieni. Keinoja vetäytyä vuorovaikutuksesta ei ole montaa, joten poispäin katsominen tai silmien sulkeminen voi kieliä tästä tarpeesta. Etäisyys, silmiin osuva valo tai sun liikkuminen valon edessä saattaa aiheuttaa lapsen silmiin osuvassa valaistuksessa katsetta häiritseviä muutoksia. Ylipäätään kaikki lapset ei halua aina olla ihan naamassa kiinni, heh eli siis vauvan kehittyvällä persoonalla ja olemassa olevalla temperamentilla on väliä tässä asiassa. Mitään vikaa lapsessa ei silti välttämättä ole (autismia tai näkövammaa tms.), vaikka tietysti asia kannattaa ottaa puheeksi neuvolassa. Vauvan sietokyky ja kynnys jonka jälkeen väsyttää on kans erilainrn kuin esim 4-vuotiaan. Jos nyt vauva uupuu nopeasti vuorovaikutuksesya, ja mitään diagnosoitavaa ei löydy, ei se silti tarkoita että kasvaessaan hänestä tulisi vetäytyvä tai epäsosiaalinen. Näitä asioita pitää toki treenata, mutta ärsykkeiden ylitulvintaa kannattaa välttää. Se on sitten vaan raskasta kaikille.

Muista että pienen lapsen vanhempi ottaa herkästi kierroksia ja huolestuu joka asiasta, etenkin jos on stressiä. Koita palauttaa ajatuksia maanläheisemmiksi. En sano että pitää ruveta turruttamaan vaistoja tai muuta. Vaan että jos huomaat, että käyt kierroksilla, koita rauhoittua jollain itselle toimivallla tavalla. <3 tähän asiaan saanee selkeyttä kuitenkin lähiviikkojen aikana.

 

Moikka!

En olisi järjettömän huolissani tässä kohtaa. Lapset on erilaisia, ja se normaali jana mikä esim tässäkin asiassa vedetään, kirjotetaan nettiin ja kerrotaan somessa, on vaan keskiarvo. Kaikki ei kehity samalla lailla, ja silti voi asiat olla ihan täysin ok. Ja jos esim muiden vauvat on 3kk iässä ottaneet kontaktia, voi se toisille ilmaantua vasta 3 kuukauden loppupuolella. Se kun lapsi on juuri täyttänyt 3kk ei tarkoita, että kaiken siihen ikään kuuluvan pitäisi pamahtaa heti ilmoille.

Tuon ikänen lapsi ei omaa persoonallisuuttaan vielä kovin monipuolisesti pääse ilmaisemaan, kun kommunikoinnissa ei pääse puhumaan, kunnolla liikkumaan tai nopeasti reagoimaan. Tarkoitan tällä sitä, että siis vauvaakin voi ärsyttää. Vauvassakin voi olla jo piirteitä "introvertista", tai vauva voi olla väsynyt. Jos olet jatkuvasti iholla, lähellä, tuomassa visuaalisia ja ääntä pitäviä ärsykkeitä, vauva väsyy. Muista suhteuttaa tekeminen lapsen ikään, siis että jos nyt meinaa kontaktiyritykset lähteä laukalle, niin jarruta vähän tahtia. Paljon ehtii tapahtua viikonkin aikana tuon ikäsillä.

Meillä kasvatuspsykologian opinnoissa puhuttiin jonkun verran temperamenttien ja persoonallisuuksien kurssilla tästä varhaisesta vaiheesta, siis kun lapsi on aivan pieni. Keinoja vetäytyä vuorovaikutuksesta ei ole montaa, joten poispäin katsominen tai silmien sulkeminen voi kieliä tästä tarpeesta. Etäisyys, silmiin osuva valo tai sun liikkuminen valon edessä saattaa aiheuttaa lapsen silmiin osuvassa valaistuksessa katsetta häiritseviä muutoksia. Ylipäätään kaikki lapset ei halua aina olla ihan naamassa kiinni, heh eli siis vauvan kehittyvällä persoonalla ja olemassa olevalla temperamentilla on väliä tässä asiassa. Mitään vikaa lapsessa ei silti välttämättä ole (autismia tai näkövammaa tms.), vaikka tietysti asia kannattaa ottaa puheeksi neuvolassa. Vauvan sietokyky ja kynnys jonka jälkeen väsyttää on kans erilainrn kuin esim 4-vuotiaan. Jos nyt vauva uupuu nopeasti vuorovaikutuksesya, ja mitään diagnosoitavaa ei löydy, ei se silti tarkoita että kasvaessaan hänestä tulisi vetäytyvä tai epäsosiaalinen. Näitä asioita pitää toki treenata, mutta ärsykkeiden ylitulvintaa kannattaa välttää. Se on sitten vaan raskasta kaikille.

Muista että pienen lapsen vanhempi ottaa herkästi kierroksia ja huolestuu joka asiasta, etenkin jos on stressiä. Koita palauttaa ajatuksia maanläheisemmiksi. En sano että pitää ruveta turruttamaan vaistoja tai muuta. Vaan että jos huomaat, että käyt kierroksilla, koita rauhoittua jollain itselle toimivallla tavalla. <3 tähän asiaan saanee selkeyttä kuitenkin lähiviikkojen aikana.

..anteeksi kylläpä lipsahti töykeä ilmaisu tuonne; "Mitään vikaa lapsessa ei silti välttämättä ole (autismia tai näkövammaa tms.)". Kumpikaan noista ei ole "vika" joka lapsesta löytyy, nyt oli mulla huono sanavalinta tälleen väsähtäneenä. Lähinnä meinasin että lapsella voi olla kaikki hyvin, siis että mitään vakavaa ei välttämättä ole meneillään. Ja vaikka sieltä autismi esim paljastuisi, niin toki asia voi tuntua alkuun hurjalta, mutta kirjolla oleminen ei meinaa että elämä on pilalla. Autismi voi vaikeuttaa lapsen elämää tietyissä asioissa toki, mutta tiedän useamman autismikirjolla olevan lapsen jotka ovat aivan ihania, energisiä ja myönteisiä tyyppejä. Joten mikään tuomio ei ole kyseessä. Ja vaikka näkövamma löytyisi, lapsille on paljon hyviä vaihtoehtoja tähän, eikä silmälasit tms menoa todennäköisesti hidasta lainkaan.

Tsemppiä sinne, toivottavasti asia on jo alkanut selkeytymään tai ainakin oma olo rauhoittumaan!