Vauhtiveikon syntymä
Jo monta viikkoa oli ollut sellaisia supistuksia ja vihlomisia, joiden olin ajatellut valmistelavan paikkoja tulevaa synnytystä varten. Aikaisemmissa kahdessa raskaudesssani ei mitään ennakoivia tuntemuksia ollut, joten ajattelin tämän vauvan syntyvän ennen laskettua aikaa ja kärsimättömästi jo odottelin pikkuisen syntymää. Lääkäri kun vielä pari viikkoa ennen la ennusteli vauvan painoksi 4kg ja määräsi tayssiin kokoarvioon, olisin ollut jo valmis silloin synnyttämään.
Lasketun päivän 14.1.2006 aamu kuitenkin valkeni mahakkaana, eikä mitään uusia tuntemuksia kipeitä pukamia lukuun ottamatta ollut ilmaantunut. Tutuksi tulleita supisteluja tuntui ja olo oli väsynyt, joten päivä meni rauhallisesti lepäillessä.
Puoli viiden aikaan iltapäivällä lorahti vähän pöksyihin ja ajattelin jos vaikka olisi lapsivettä, kun kohta lirahti uudestaan päätin soittaa synnärille ja kysäistä mitä tehdään, kun neuvolassa oli tuon vauvan arvellun isokokoisuuden takia neuvottu lähtemään heti sairaalaan jos epäilee synnytyksen alkaneen, että kerittäisiin kokoa tarkistamaan ja synnytystapaa arvioimaan.
Synnärillä kehotettiin tulemaan tarkistuttamaan tilanne ja luvattiin rohtoja pukamavaivaan, että saisi seuraavan yön nukuttua. Eli kotoa lähdettiin sillä mielellä, että sairaalaan mennään vaan tsekkaukseen ja tullaan kotiin nukkumaan.
Sairaalassa oltiin puoli seitsemän aikaan ja pääsin sydänääni- ja supistuskäyrille. Kätilö tarkisti myös kohdunsuun tilanteen ja suureksi yllätyksekseni kertoi sen olevan 3 cm auki, enkä vieläkään ollut tuntenut sen kipeämpiä suppareita (edellisellä kertaa tähän 3cm meni ainakin 10 tuntia ja olin tosi kipeä koko ajan). Kätilö ehdotti, että jäisimme tarkkailtavaksi vähäksi aikaa, sanoi että synnytys ei ole vielä kunnolla käynnissä mutta voisi kyllä siitä alkaakin tai sitten ei.
Siinä sitten isännän kanssa istuttiin aulassa ja ihmeteltiin aikamme, kun todellakin alkoi tuntua siltä, että kyllä täällä nyt synnyttämässä ollaan. Supistukset jysähti tosi voimakkaina ja tiheinä, yhtäkkiä niitä alkoi tulla 2-3 min välein ja ne tuntuivat heti tosi voimakkailta.
Kävin kysymässä kätilöltä, että koska synnytyssaliin pääsee ja hän kertoi tapana olevan odotella niin kauan kun kipujensa kanssa pärjää. Siinä sitten vähän aikaa kipeänä ihmettelin, että joko näin pian voi tuntua niin kipeältä ja joko näin lyhyen ajan jälkeen (noin puoli tuntia) kehtaa sanoa tarvitsevansa jotakin kivun lievitystä. Onneksi kuitenkin ymmärsin kuunnella kroppani tuntemuksia ja marssin takaisin kätilön puheille kertomaan olevani kivunlievityksen tarpeessa.
Vielä matkalla synnytyssaliin tuumailin, että amme voisi olla kiva tässä avautumisvaiheessa, auttaisi rentoutumaan. synnytyssaliin päästyämme supistukset kuitenkin alkoivat olemaan sietämättömän kivuliaita ja onneksi salin kätilö oli niin tarkkanäköinen, että suositteli järeämpää kivunlievitystä. Lääkäri tuli arvioimaan tilannetta ja tutkimuksen jälkeen totesi kohdunsuun olevan 6cm auki ja päätti spinaalipuudutuksen olevan nopein ja paras apu synnytyksen tässä vaiheessa. Kätilö valmisteli minut puudutusta varten ja sinä aikana kun puudutusta laitettiin kivut muuttuivat vieläkin kovemmiksi ja tuntuivat tulevan tauotta. Kun puudutus oli saatu laitettua kätilö tarkisti kohdunsuun tilanteen ja totesi "tämähän on aivan auki, voit ruveta ponnistelemaan". Me isukin kanssa oltiin ihan ihmeissämme, siis nyt jo ponnistamaan eikä salissa ole oltu vielä tuntiakaan.13 minuutin ponnistusvaiheen jälkeen kuulimme poikamme ensiparkaisun ja olimme onnesta ja synnytyksen nopeudesta sekaisin.
Pituutta veijarilla oli 51cm ja painoa 3560g.
Koko synnytyksen kestoksi merkittiin 5h15min, aika laskettiin lapsiveden lorahduksesta, mutta jos kivussa mitataan niin noin kaksi tuntia tuntui siltä, että tässä ollaan synnyttämässä. Uskomattomalta tuntui, että kaikki meni niin nopeasti ja hienosti, kun ei oikeastaan edes lähdetty sairaalaan muuta kuin tilannetarkistukseen ja apua pukamavaivaan saamaan.
Jo monta viikkoa oli ollut sellaisia supistuksia ja vihlomisia, joiden olin ajatellut valmistelavan paikkoja tulevaa synnytystä varten. Aikaisemmissa kahdessa raskaudesssani ei mitään ennakoivia tuntemuksia ollut, joten ajattelin tämän vauvan syntyvän ennen laskettua aikaa ja kärsimättömästi jo odottelin pikkuisen syntymää. Lääkäri kun vielä pari viikkoa ennen la ennusteli vauvan painoksi 4kg ja määräsi tayssiin kokoarvioon, olisin ollut jo valmis silloin synnyttämään.
Lasketun päivän 14.1.2006 aamu kuitenkin valkeni mahakkaana, eikä mitään uusia tuntemuksia kipeitä pukamia lukuun ottamatta ollut ilmaantunut. Tutuksi tulleita supisteluja tuntui ja olo oli väsynyt, joten päivä meni rauhallisesti lepäillessä.
Puoli viiden aikaan iltapäivällä lorahti vähän pöksyihin ja ajattelin jos vaikka olisi lapsivettä, kun kohta lirahti uudestaan päätin soittaa synnärille ja kysäistä mitä tehdään, kun neuvolassa oli tuon vauvan arvellun isokokoisuuden takia neuvottu lähtemään heti sairaalaan jos epäilee synnytyksen alkaneen, että kerittäisiin kokoa tarkistamaan ja synnytystapaa arvioimaan.
Synnärillä kehotettiin tulemaan tarkistuttamaan tilanne ja luvattiin rohtoja pukamavaivaan, että saisi seuraavan yön nukuttua. Eli kotoa lähdettiin sillä mielellä, että sairaalaan mennään vaan tsekkaukseen ja tullaan kotiin nukkumaan.
Sairaalassa oltiin puoli seitsemän aikaan ja pääsin sydänääni- ja supistuskäyrille. Kätilö tarkisti myös kohdunsuun tilanteen ja suureksi yllätyksekseni kertoi sen olevan 3 cm auki, enkä vieläkään ollut tuntenut sen kipeämpiä suppareita (edellisellä kertaa tähän 3cm meni ainakin 10 tuntia ja olin tosi kipeä koko ajan). Kätilö ehdotti, että jäisimme tarkkailtavaksi vähäksi aikaa, sanoi että synnytys ei ole vielä kunnolla käynnissä mutta voisi kyllä siitä alkaakin tai sitten ei.
Siinä sitten isännän kanssa istuttiin aulassa ja ihmeteltiin aikamme, kun todellakin alkoi tuntua siltä, että kyllä täällä nyt synnyttämässä ollaan. Supistukset jysähti tosi voimakkaina ja tiheinä, yhtäkkiä niitä alkoi tulla 2-3 min välein ja ne tuntuivat heti tosi voimakkailta.
Kävin kysymässä kätilöltä, että koska synnytyssaliin pääsee ja hän kertoi tapana olevan odotella niin kauan kun kipujensa kanssa pärjää. Siinä sitten vähän aikaa kipeänä ihmettelin, että joko näin pian voi tuntua niin kipeältä ja joko näin lyhyen ajan jälkeen (noin puoli tuntia) kehtaa sanoa tarvitsevansa jotakin kivun lievitystä. Onneksi kuitenkin ymmärsin kuunnella kroppani tuntemuksia ja marssin takaisin kätilön puheille kertomaan olevani kivunlievityksen tarpeessa.
Vielä matkalla synnytyssaliin tuumailin, että amme voisi olla kiva tässä avautumisvaiheessa, auttaisi rentoutumaan. synnytyssaliin päästyämme supistukset kuitenkin alkoivat olemaan sietämättömän kivuliaita ja onneksi salin kätilö oli niin tarkkanäköinen, että suositteli järeämpää kivunlievitystä. Lääkäri tuli arvioimaan tilannetta ja tutkimuksen jälkeen totesi kohdunsuun olevan 6cm auki ja päätti spinaalipuudutuksen olevan nopein ja paras apu synnytyksen tässä vaiheessa. Kätilö valmisteli minut puudutusta varten ja sinä aikana kun puudutusta laitettiin kivut muuttuivat vieläkin kovemmiksi ja tuntuivat tulevan tauotta. Kun puudutus oli saatu laitettua kätilö tarkisti kohdunsuun tilanteen ja totesi "tämähän on aivan auki, voit ruveta ponnistelemaan". Me isukin kanssa oltiin ihan ihmeissämme, siis nyt jo ponnistamaan eikä salissa ole oltu vielä tuntiakaan.13 minuutin ponnistusvaiheen jälkeen kuulimme poikamme ensiparkaisun ja olimme onnesta ja synnytyksen nopeudesta sekaisin.
Pituutta veijarilla oli 51cm ja painoa 3560g.
Koko synnytyksen kestoksi merkittiin 5h15min, aika laskettiin lapsiveden lorahduksesta, mutta jos kivussa mitataan niin noin kaksi tuntia tuntui siltä, että tässä ollaan synnyttämässä. Uskomattomalta tuntui, että kaikki meni niin nopeasti ja hienosti, kun ei oikeastaan edes lähdetty sairaalaan muuta kuin tilannetarkistukseen ja apua pukamavaivaan saamaan.
