väsyttää olla aina se joka auttaa ja kuuntelee :/

[ihan harmaana nyt]

Pakko purkaa tätä edes jollekin muulle kuin omalle miehelle.... Kun mulla on yks ystävä, jonka kans ollaan tunnettu monet monet vuodet, ja kyllä pidänkin hänestä ja tullaan hyvin juttuun yms... Mutta, mua risoo tosi pahasti tässä suhteessa olla aina se joka auttaa, ottaa hänen lapsensa hoitoon kun tarvii, kuuntelee aina kun hänellä on murheita, aina pitäis olla tavoitettavissa ja jaksaa kuunnella ja kommentoida :/ Ei vaan jaksa. Omista asioistani jos puhun, niin tää ystävä oikeastaan vaan sivuuttaa ne, ja jatkaa sitä omaa juttuaan.

Mielestäni tää mun ystäväni tarttis varmaankin jonkun sortin ammattiauttajan apua, hänellä on pelkotiloja ja stressaa ihan hirveästi joka asiasta ja muutenkin löytää aina kaikesta jotain negatiivista.. Monesti onkin tehnyt mieli sanoo että mee nyt hoitaa oma pääs kuntoon, mutta enhän mä sellasta voi tehdä... Kaiken lisäksi meidän lapset tulee keskenään tosi hyvin toimeen ja on toistensa parhaat kaverit.

Kiva jos joku jaksaa lukea ja vielä kommentoidakin jotain.

 

[ap]

nostan

 

[minä myös]

Oi että..täällä vähän sama juttu.

Ystäväni myös joka kerta, kun nähdään (tosi usein) valittaa ja valittaa. kaikki on väärin, siis muut tekee virheitä ja kukaan ei osaa toimia oikein. ei lapsen isä jne.. siis olen aika puhki hänen valituksista. Käy tai soittaa pari kertaa viikossa. Meidän lapset myös leikkii hyvin yhdessä. Minun juttuja ei jaksa kuunnella yhtään.

Joten ymmärrän sinua täysin.

Itse olen miettinyt,että pakko laittaa tälle asialle stoppi. mutta miten sen tekee niin ettei ystävyys täysin katoa. Ajattelin hienovaraisesti ehdottaa,että keskustelisi neuvolantädin kanssa ensi kerralla kun niiden lapsella on nyt syksyllä 3v neuvola.

Kuluttavaa tämä on..