Toggle sidebar

Väsynyt äiti? Kokemuksia viranomaisten toimista kaivataan!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Tarkoituksella harmaana
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
Perhetyöntekijän avun saaminen ei edellytä lastensuojeluilmoitusta! Itse sairastuin ensin synnytyksen jälkeen fyysisesti noin kuukaudeksi, jolloin mies hoiti vauvaa. Kun aloin toipua, alkoi vauvalla koliikki. Kun koliikki alkoi helpottaa olinkin jo syvällä synnytyksenjälkeisen masennuksen syövereissä. Meillä kävi neuvolan perhetyöntekijä joka toinen viikko ja kävin nevolapsykologilla joka toinen viikko. Perhetyöntekijä ei hoitanut lasta, vaan kävi yhdessä kanssani esim. Kävelyllä ja kävi läpi lapseen ja masennukseen liittyviä asioita. Neuvolassa korostettiin, että tämä ei ole lastensuojelun asia. Toki varmasti nuo työntekijät olisivat ilmoituksen tehneet jos siihen olisi ollut aihetta.

Toisen lapsen synnyttyä esikoiselle tuli korvatulehduskierre ja sairastimme usean kuukauden, lähes puolen vuoden ajan jatkuvasti. Silloin sain neuvolasta tiedon kotipalvelusta. Sieltä kävi työntekijä kerran tai kaksi kertaa viikossa, oli apuna kodin hoitamisessa esim. Pesi pyykkiä tai imuroi ja hoiti lapsia, että sain nukkua pidempään tai käydä kävelyllä tai kaupassa. En ollut masentunut, mutta mielestäni tuo oli juuri se apu jota tarvitsin, ettei synnytyksenjälkeinen masennus uusinut. Tuo työmuoto oli kuulemma aiemmin ollut lastensuojelun alla, mutta oli muutettu ennaltaehkäiseväksi työksi. Perhetyön kotipalvelusta tehtiin sopimus ja käynnit maksoivat 15 euroa kerta. Yksi käynti oli puolen päivän mittainen. Ja tosiaan mitään tietoa minusta tai perheestä ei ole lastensuojeluun koskaan mennyt, vaikka apua olen saanut.
 
Mä en kehtaisi neuvolassa sanoa jos olisin väsynyt, koska neuvolantäti on niin tuttu, mutta ei kuitenkaan sillä tavalla tuttu että sille ongelmistani mitään kertoisin.

Mä olen itse hankkiutunut terapiaan ilman välikäsiä, joten ei riskiä, että ls-ilmoitus tehtäisiin.
Ei mun mielestä mulla ole mitään syytäkään missään neuvolassa masenteluistani puhua, koska ne ei johdu lapsesta tai äitiydestä, vaikka varmaan niihin vaikuttaakin.

Sellaisille jotka eivät tosiaan muuta reittiä päänsä selvittämiseksi tiedä kuin neuvola, niin heille se on varmasti hyvä juttu.
Itselleni ei kuitenkaan ikimaailmassa tulisi mieleenkään alkaa neuvolassa omista ongelmistani puhumaan, mun mielestä neuvolassa puhutaan lapsesta eikä ne kyllä siellä koskaan edes kysy mun asioista. :D
Joka on kyllä niille huono jotka sitä apua tarvitsee eikä muualta osaa hankkia..varmaan aika harva kehtaa itse ottaa puheeksi omia ongelmiansa..
 
Alkuperäinen kirjoittaja Littledeath:
Samaa mieltä.

Itseäni hirvitti aluksi myöntää että olen väsynyt ja en jaksakaan. Se kun kerroin neuvolassa, on ollut pelkästään hyvä asia. Meillä alkoi käydä perhetyöntekijä kerran viikossa, lisäksi pääsin terapiaan ja sain sitä kautta apua masennukseen ja unettomuuteen. Mistään ls-ilmoituksista ei ole tietoakaan, kykenen hoitamaan lapsen ja kodin eikä ole mitään suuria ongelmia. Vaikka aluksi tuntui vaikealta ottaa apua vastaan, nyt olen ylpeä itsestäni että olen hakenut apua enkä kitkutellut jaksamisen äärirajoilla väkisin. :)
Click to expand...

Ei ole täysin itsetuntokysymys...
Jos lapsen äiti on joskus itse ollut huostaanotettu tms. ottavat lapsen helpommin huostaan tai laittavat ensikotiin.
Eräs hyvä ystäväni pakotettiin ensikotiin, kun sai toisen lapsensa, vaikka kaikki sujui hyvin.
Olemme olleet ystäviä vuosia, niin tiedän hänen olevan erittäin hyvä äiti ja kaikki oli sujunut hienosti ensimmäisenkin lapsen kanssa, eikä siis itse olisi halunnut, eikä kokenut tarvetta ensikotiin menemiselle...

Toisen tuttavani kohdalle taas on sattunut aiheeton huostaanotto... :( Ne on kyllä harvinaisia, mutta on niitäkin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ++++++:
Mielestäni neuvollassa pitäisi puhua aiheesta jo silloin kun äiti on raskaana. Ei saarnata vaan keskustella, antaa ohjeita ja yhteystietoja.
Click to expand...

Tämä on hyvä. Juuri näin pitäisi menetellä. Kenties jossain paikoissa jo menetelläänkin, mutta ei ainakaan meillä. Usein siinä esikoista odotellessa ei vielä ole hajua siitä arjen todellisesta luonteesta ja se väsymys/uupumus/masennus voi tulla ihan yllätyksenä. Silloin olisi hyvä, jos näistä asioista olisi jo aikaisemmin neuvolassa keskusteltu, jolloin siihen on ikään kuin helppo "palata" vain nostaen keskustelun uudelleen pinnalle "kun olin raskaana, puhuttiin siitä jaksamispuolesta täällä silloin --". Jos mitään pohjaa ei ole, niin sitten juuri on näitä ennakkokäsityksiä ja pelkoja, eikä uskalleta oikein kenenkään puoleen kääntyä, koska "huono vanhempi"-leima.
 
Harva ihminen on rakennettu niin, että kestää paria vuotta jatkuvia yöheräämisiä 2-3 h välein. Meillä onneksi myös mieheni hoiti lasta. Muuta tukiverkkoa ei omalla paikkakunnalla ollut.
 
Selvästikin tästä aiheesta on mielipiteitä ja käsityksiä monella. Mielestäni keskustelua aiheesta tarvitaan. Apua pitäisi saada ilman että tarvitsee pelätä seurauksia.
 
Olen kolmen pienen lapsen yh, ihan omasta valinnastani. Nuorimman kanssa olin koko vauvavuoden yksin, joten tottakai joskus väsytti kun oli univelkaa. Normaali väsymys ei kuitenkaan ole mielestäni lastensuojelullinen asia. Tarvittaessa sain hoitoapua tukiverkostoltani jne, eli minun ei ole tarvinnut neuvolasta tai muualta lähteä apua pyytämään, sillä sitä on ollut itselläni saatavilla. Eikä se minun mielestä tee minusta uupunutta, että en halua olla joka päivä 24/7 lasten kanssa, vaan joskus käydä asioilla yksin muutaman tunnin ajan tai kaverien kanssa aikaa viettämässä.

Sitten tuli ex-mies ja teki lastensuojeluilmoituksen ja länkytti sos.työntekijöille keksimiään jaksamisongelmiani, kun lapsista on huoltajuuskiistaa oikeudessa. Petyin, miten sos.työntekijät minuun suhtautuivat. Usein kysyivät miten jaksan ja heti perään sanoivat, että on varmasti raskasta. Kerroin, että jaksan ihan hyvin vaikka joskus on väsyttänyt ja saan hoitoapua halutessani. Tämä käännettiin myöhemmin keskustellessa niin, että "olet ollut joskus uupunut.." ja että hyvä että olen hakenut apua, kun olen kokenut sitä tarvitsevani. Ihan kuin olisin joku uupunut ja onneton avuntarvitsija vain siksi, että joskus haluan hetken omaa aikaa! Koin tämän kokemuksen erittäin nöyryyttävänä, mitään apua en heiltä ole halunnut enkä tarvinnut mutta he löivät otsaani leiman uupuneena yyhoona. Jos kokee olevansa uupunut, niin varmasti tuolta saa sitten apua, ovat tyytyväisiä kun ihmiset menevät surkuttelemaan heille tilannettaan. Ei sitä tarvitse uupunutkaan olla, että joskus tulee iloiseksi jos kotona käy vaikka siivoaja tai lastenhoitaja.
 
Meillänäin: Koitko että sinua kytättiin? Olitko lastensuojelun asiakas vastentahtoasi? Miten pääsit tilanteesta "eroon"? Uhattiinko sinua jatkotoimilla tms?
 
Kyllä, koin että minua kytättiin. Alussa lähtökohta tuntui olevan se, että meillä on oltava jotain pielessä. Sos.työntekijöitten painostuksesta vastaanotin perhetyöntekijät, sillä heidän kanssa keskustellessa kävi ilmi, että se olisi ainoa tie päästä lastensuojeluasiakkuudesta eroon - eli olin vastoin tahtoani ls-asiakas. Perhetyöntekijät olivat onneksi mukavia, suhtautuivat minuun puolueettomasti ja totesivat, ettei huolta perheestämme ole ja näin pääsin pois ls-asiakkuudesta. Eihän sen ls-työn kuuluisi ketään ahdistaa, vaan auttaa jos joku apua kokee tarvitsevansa tai jos lapsilla on selkeästi avuntarve.
 
Väsyneille äideille ja perheille tulisi mielestäni olla enemmän sitä konkreettista apua tarjolla. Mitä hyötyä on perhetyöntekijöistä, jotka itsekin sanovat että eivät ole lastenhoitajia? Tosin olivat he meilläkin joskus hetken lasten kanssa kun käväisin kaupassa tai kävivät lasten kanssa ulkona. Aika tyhjältä sellainen kuitenkin tuntuu. Jos äiti on väsynyt, niin joskus ehkä tarvitsee tukea ja vinkkejä henkisesti kuinka hoitaa arkea mutta jos arjenhoitotaidot ovat kunnossa, joskus voisi helpottaa ihan vaan se, että saisi juurikin sen lastenhoitajan tai siivoajan käymään. Tosin, itsehän olen sellaista apua palkannutkin, mutta kaikilla ei välttämättä ole varaa.
 

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa